BAR Finland on avattu ja ensimmäisenä sisään astuu Tommi Melender kainalossaan uusin teoksensa, esseekokokoelma nimeltä Onnellisuudesta.
Olen lukenut elämäni ensimmäisen onnellisuusoppaan, paitsi että en ole. Onnellisuusopas tyylilajina on ehkä kaukaisin genre, jonka Tommi Melenderiin yhdistäisin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Melender voisi kirjoittaa ihan jumalattoman hienosti onnellisuudesta an sich, kuten hän tässä esseekokoelmassaan tekeekin. Tämänhän te jo tiedättekin. Nimittäin sen, että minulle Tommi Melender on hyvin innostava kirjoittaja. En silti itsekään olisi etukäteen uskonut, että hänen esseekokoelmansa saisi minut itkemään. Eikä millään kainolla tyylillä, vaan räkä purskuen. Menen nyt aluksi kuitenkin vähemmän räkäisiin asioihin.
Tästä bloggauksesta tuli jättipitkä. Tämä johtuu paitsi Melenderin innostavuudesta, myös siitä, että en halunnut karsia ja tiivistää, koska haluan kirjata muistiin niitä ajatuksia, joita tämän esseekokoelman lukeminen herätti. Seuraamisen helpottamiseksi olen laittanut tekstiin otsikoita. Jos haluat lukea vain sen itkemisosuuden, voit siirtyä suoraan kohtaan Musiikki.
Onnellisuus
Tässä kokoelmassa Melender paljastaa itsensä tai esittää paljastavansa itsensä. Jokainen päätelköön itse. Hän pohtii onnellisuuden kaupallistamista, sen asettamista erilaisiin muottehin ja niitä kriteereitä, millä ihminen hyväksytään onnellisten kerhoon. Olisi kamalan kivaa väittää Melenderille vastaan, mutta se ei nyt millään onnistu, kun itsekin kuulun niihin, joissa posetiivarikortit banaaleine lauseineen herättävät halun juosta pakoon. Toisaalta, sanottakoon varmuuden vuoksi nyt tämäkin, jos ne jonkun elämänlaatua parantavat, olen tietysti iloinen kyseisten ihmisten puolesta. Minun posetiivarikorttejani edustaa Melenderin esseissä hänen amerikkalais-stubbilaisen "usko itseesi, niin saat kaiken" -ajattelun kritiikki. Tämä on totta. En vetänyt päästäni enkä ole sorry, että sanoin.
Melender riisuu oman onnen sepältä vaatteet ja paljastaa markkinafundamentalismin ja onnellisuusteknologian liiton. Nyt lue huolella. Mitä rautaisemmalla otteella markkinatalouden logiikka ohjaa yksilöiden ja yhteiskuntien kehitystä, sitä kovempaan ääneen posetiivarikonsultit julistavat, että inhimillinen kukoistus on jokaisen henkilökohtainen valinta, vain meistä itsestämme kiinni. Naurattaa Melenderin käyttämä ilmaisu 'kukoistus', jonka tietääkseni lanseerasi suomen kieleen filosofi Esa Saarinen. En tietenkään tiedä, onko Melenderin hampaiden koloissa jotakin juuri Saarista vastaan vai onko kukoistus hänen lauseessaan vaan sattumalta. Myönnetään nyt sekin, että kun työni puolesta ajauduin kuuntelemaan Saarista pari vuotta sitten koin hänet hyvin innostavaksi puhujaksi.
Otetaan nyt vielä tähän naminamikonsultti Marco Bjurström. Tykkään hänestäkin. Ihan erityisesti tykkään, kun Bjurström liikuttuu niin, että hän itkee. Minusta on hienoa, että ihmiset liikuttuvat. Ehkä tässä voisi olla paikka, jossa voisin kalistella sapeleita Melenderin kanssa. Ainakin voisin kysyä Melenderiltä, että ovatko hänen mielestään Saarinen ja Bjurström henkilöitä, joiden "porvarillinen onnellisuusnarratiivi edustaa rajoittunutta tapaa tarkastella hyvää elämää." Albert Camus'n ajattelua tarkastellessaan Melender puhuu Camus'n onnellisuuskäsityksestä minuuden narrativiina ja kirjoittaa: On luotava kertomus siitä, kuka olen, mistä tulen ja mihin olen menossa. Se, mitä pidämme tärkeänä, mitä haluamme ja minkä puolesta olemme valmiit kapinoimaan, luo elämäämme mielen ja merkityksen.
Uskon, että edellä boldattu lainaus voisi olla yhtä hyvin Esa Saariselta kuin Marjo Bjurströmiltäkin. Eli? Tässä on nyt aika mielenkiintoinen paikka. Ovatko ajatukset onnellisuudesta jalompia jos ne ovat peräisin Albert Camus'n kaltaiselta henkilöltä? Vähän tässä nyt on omalta osaltani tekemällä tehdyn piston maku, koska se nyt vaan olisi ihan jumalattoman tylsää olla jatkuvasti Melenderin kanssa samaa mieltä.
Tua Forsström
Esseekokoelmassaan Melender kirjoittaa mm. melankoliasta, jalkapallosta ja Tua Forsströmistä. Nostan tässä yhteydessä esiin Tua Forsströmin siitä yksinkertaisesta syystä, että samoin kuin Melenderille myös minulle Forsström on erityisen tärkeä runoilija. Jos kysytään suomalaisia lempirunoilijoitani, vastaan yleensä juuri Tua Forsström ja Sirkka Turkka. Melenderille Forsströmin viehätys ei rajoitu pelkästään runouden tasoon, vaan hän nauttii Forsströmin runoista myös henkilökohtaisella tasolla ja ihmettelee, miten on mahdollista, että Forsström puhuttelee häntä niin vahvasti, vaikka tämän monet runomaailmat ovat hyvin kaukana Melenderin omasta elämänpiiristä. Selitykseksi Melender löytää "feminiinisen läsnäolon kaipuun."
En tiedä, mitä kaipuuta Forsströmin runot minussa täyttävät, mutta niiden lukemisesta tulee vähän samanlainen olo kuin ajatellessa tähtitaivasta, avaruutta ja mustaa pientä pistettä, joka on ihminen ja joka ei kovin pitkälle näy. Lainaan tähän alle muutaman rivin yhdestä Forsströmin runosta kokoelmassa Snöleopard. Lainaan, koska mm. allaolevista riveistä en saa koskaan tarpeekseni.
I början gråter man mycket, vill inte vara misstag och Ondskans blommor.
[...]
Man anmäler sig saknad.
Man anmäler sig skadad.
Jag förvarade någon tätt
i min mun tills det
fllödade över.
Lukeminen, kirjailija, kausi ihmisvihaajana
Tässä esseekokoelmassa Melender on hyvin henkilökohtaisesti läsnä. Hän puhuu mm. Flaubertin inspiroimasta Ihmisvihaajan kaudestaan. Hän ampuu alas näennäisempatian, johon usein syyllistymme voidaksemme kyetä uskomaan, että kaikesta huolimatta olemme edelleen hyviä ihmisiä. Hän kyseenalaistaa kirjallisuuden jalostavan vaikutuksen. Pysähdytään siihen.
Miksi romaanit olisivat empatian opettajina erityisen arvokkaita? On rasittavan mahtipontista kuvitella, että tullakseen hyväksi ihmiseksi täytyy lukea parasta maailmankirjallisuutta.
Veikkaan, että edellä siteeratut lauseet aiheuttavat monessa lukijassa nikotusta. Mietitäänpä hetki. Melenderin kyseenalaistamasta ajatuksesta seuraa loogisesti, että hyvän kirjallisuuden lukeminen on edellytys sille, että ihminen voi olla hyvä. Empiirinen datani taas kertoo, että tunnen useita ns. hyviä ihmisiä, jotka eivät lue juuri koskaan, jos ollenkaan.
Lukemisen jalostava voima on kulttuurinen myytti, jota haluamme ylläpitää. Ei tunnu mukavalta sanoa näin ja siksi onkin hyvä muistaa, että kirjallisuus ja ylipäänsä "taide on pyhää, koska se ei ole hyödyllistä." Jatkan vielä lainaamalla Kirsti Simonsuuren sanoja taide on parasta ihmisessä, minä haluan ihmisestä vain parhaan. Taide ei omaa sellaista voimaa, joka automaattisesti tekisi ihmisestä paremman ihmisen. Taide on täydellisen tärkeää ja vähän vähemmän hurmoksellisesti sanottuna se on tärkeämpää kuin mikään muu. Sen tärkeys ei ole sidoksissa sen kykyyn tehdä ihmisestä parempaa. Niinkin kyllä voi käydä.
Flaubertia lukiessaan Melender löysi itsestään ihmisvihaajan. Julkisesti hänen kautensa ihmisvihaajana on löydettävissä romaanista Ranskalainen ystävä, joka oli ensimmäinen Melenderiltä lukemani teos. Sen lukemisesta on jo vuosia, mutta se häikäistys jota Ranskalaista ystävää lukiessani tunsin ei ole haihtunut. Melender puhuu esseissään kirjailijoista, joiden pimeät puolet synnyttävät voimakenttiä. Ranskalainen ystävä välitti minulle juuri tuollaisen voimakentän. Erityisen vahva voimakenttä on Michel Houellebecqillä. Alistumisessa se oli jopa niin vahva, että jouduin jättämään teoksen kesken.
Jokaisen kirjailijaksi haluavan kannattaisi lukea Onnellisuudesta. Melenderin kuvaamana kirjailijuus ei nimittäin kovin hohdokkaalta näytä. Lyhyesti sanottuna: paljon työtä-julkaistu kirja-unohdus. Edellä mainittu on kaiken lisäksi onnellinen skenaario. Moni ei pääse edes vaiheeseen kaksi. Muistan joskus nuorempana saaneeni seuraavan neuvon: älä kirjoita, jos pystyt tekemään muuta. Olen noudattanut tätä neuvoa harvinaisen hyvin. Tosin viime kuukausina ...
Kirjailijaksi aikovan on myös hyvä varautua siihen, että ollakseen edes jossain määrin menestynyt, kirjailijan tulee nykyisin olla some-eläin. Melender kirjoittaa, että "kirjailijoille järjestetään nykyisin julkiseen rooliin valmentavaa koulutusta, heille opetetaan esiintymistaitoja, heitä neuvotaan "brändin" rakentamisessa ja sosiaalisen median hyödyntämisessä."
Oma paiseeni
Bloggarina olen pakostakin tullut kiinnittäneeksi huomiota some-aktiivisiin kirjailijoihin, sillä ovathan myös kirjabloggarit heidän kiinnostuksensa kohteena. Kuinka ollakaan juuri äskeistä lausetta kirjoittaessani puhelimeni piippasi twitter-tykkäyksen merkiksi. Yhdysvaltalainen kirjailija Ryan Gattis oli löytänyt teokseensa Vihan päivät liittyvän twiittaukseni. Ulkomaalaiset kirjailijat ovat kielimuurin takia ns. helppoja tapauksia. Kaikkein helpoimpia ovat tietysti kuolleet kirjailijat.
Kotimaisten kirjailijoiden kohdalla tilanne on monimutkaisempi. Tietoisuus siitä, että kirjailija mahdollisesti lukee tekstisi saattaa vaikuttaa siihen, mitä kirjoitat. Joku bloggari ehkä sanoo, että hän kirjoittaa mitä kirjoittaa piste. Voi olla, mutta epäilen että harvemmin kuitenkaan. Tajusin, että minulle tämä asia ei ole näin yksinkertainen viimeistään siinä vaiheessa, kun löysin omaa tekstiäni aivan yllättäen erään kirjailijan facebook-sivulta. En todellakaan usko, että monikaan kirjalija eksyisi blogiini, mutta jo asian oleminen mahdollista riittää.
Someaktiivisten suomalaiskirjailijoiden ja kirjabloggarien välillä on eräänlainen kissahiirileikki, jossa bloggari kirjoittaa kirjailijan kirjasta ja kirjailija tykkää bloggarin kirjoituksesta. Ehkä hän tykkää siksi, että oman teoksen esiin pääseminen ilahduttaa. En kuitenkaan pääse eroon ajatuksesta, että kirjailijan tarkoitusperät saattavat olla myös vähemmän jalot. Ehkä hän tykkäilee, koska kustantaja on kehottanut häntä tekemään niin ja/tai hän uskoo, että tykkäämällä hän saa kirjabloggarin kirjoittamaan muistakin teoksistaan. Ei tunnu mukavalta. Tuntuu manipulaatiolta.
Saduilla on onnellinen loppu. En vaan tiedä, onko tämä kissahiirileikki satu. Kiinnostava se joka tapauksessa on.
Musiikki
Monesti sanotaan, että toisen ihmisen kirjasto on avain häneen. Sama pätee levykokoelmaan, vaikka siitä harvemmin näillä sanoilla puhutaan. Minä kestän sen, kun Melender puhuu bändeistä, joita ihannoi nuorena. Minä kestän Joy Divisionin, Talking headsin, The Psychedelic Fursin. Kun hän mainitsee Echo & The Bunnymenin alkaa jo tehdä tiukkaa, sillä kyseisen bändin kuunteluun tiivistyy eräs aikakausi elämässäni. Erityisesti Echo & The Bunnymenin biisi The Killing Moon, jota soitettiin silloisen poikaystäväni isän hautajaisissa on nimensä mukaisesti sellainen killeri, josta toipumiseen yhden elämän ei kuulukaan riittää.
Edellisestä huolimatta kestin, vaikkakin nikotellen, Echo & The Bunnymenin. Sitä, mitä sen jälkeen tuli, en enää kestänyt, vaan aloin itkeä räkäitkua. Yhtäkkiä Melender nimittäin kirjoittaa David Bowiesta, jonka poismenosta en ole vielä edes selvinnyt. Kirjoittaa, että
olin oppinut, että Bowien maailmassa ei merkitse paljoakaan se, millaiseksi olet syntynyt tai millaiseksi toiset ihmiset sinut kuvittelevat.
En sano edellisestä enempää, sillä kaikki tarpeellinen on jo sanottu edellä olevassa sitaatissa.
Pari viikkoa Bowien kuoleman jälkeen Yle Teema järjesti Bowie-illan, jossa nähtiin mm. dokumenttielokuva Ziggy Stardust & The Spiders from Marsin legendaarisesta Lontoon konsertista vuonna 1973. Tässä Ziggyn viimeiseksi esiintymiseksi jääneessä konsertissa hän esitti mm. kappaleen Rock'n'Roll Suicide, jonka sanoja Melender kirjoituksessaan lainaa. Nämä sanat jätän sinulle.
Just turn on with me and you're not alone
Let's turn on and be not alone.
Tommi Melender: Onnellisuudesta (2016)
183 sivua
Kustantaja: Wsoy
No nyt se paukahti! Melender on todellakin saanut sinut hurmioon :D Kiinnostavaa, että Melender kirjoittaa kirjailijuudestakin tässä, tosin onhan tuosta jo paljon puhuttu muuallakin: ei ole kirjailijana olo auvoa ei. Tuskin kukaan enää niin ajatteleekaan vai häh?
VastaaPoistaJa tuo lukemistematiikka! Itse mielelläni haluaisin ajatella, että lukeminen tekee meistä parempia, mutta totta: tunnen itsekin upeita, empaattisia ihmisiä, jotka eivät juurikaan lue. Mutta silti, silti... Tämä on muuten hyvin paljon samaa pohdintaa kuin Hurmeen Nyljetyissä ajatuksissa. Se on jännä kirja sekin.
Vielä tuosta, että kirjailijat googlettelevat itseään ja eksyvät blogeihimme. Mun blogin luetuimpia juttuja ovat suomalaisten nuorehkojen (nais)kirjailijoiden teoksista kirjoitetut tekstit - johtuukohan se siitä, että he googlaavat itse itseään niin paljon?
Heh joo, pakko se on myöntää, minulla on taipumusta innostua Melenderin teksteistä. Tuli nyt tässä mieleen, kun Melender toteaa Forsströmin täyttävän hänen "feminiinisen läsnäolon kaipuutaan," niin ehkä Melender täyttää minun maskuliinisen läsnäolon kaipuutani.
PoistaTosiaan luulen jo etukäteen, että innostuisin kovasti Hurmeen teksteistä ja siksi en ole niitä vielä uskaltanut lukea. Olen tosi rasittava itsellenikin, kun innostun jostain kovasti ja tuollaisina hetkinä läheisiäni käy suorastaan sääliksi.
Itse en ole huomannut, että nuorehkojen naiskirjailijoiden teoksiin liittyviin bloggauksiin olisi tullut erityisen paljoa liikennettä, mutta ehkä mulla ei tuollaisia bloggauksia niin paljoa olekaan. Blogini ylivoimaisesti suosituin teksti on Jhumpa Lahirin Med andra ord, joka tietysti johtuu siitä, että olen osunut myös ruotsalaisten googletushaaviin.
Kiitos Maisku ja hyvää pääsiäisen jatkoa.
Hengitystä, sisään ja ulos. Nyt tuntuu jokseenkin lattealta sanoa jotakin sellaista että "Olipa hieno kirjoitus Omppu!" Hieno kirjoituksesi kyllä on, mutta eipä tuo sana tässäkään juuri mitään kerro.
VastaaPoista"Tässä kokoelmassa Melender paljastaa itsensä tai esittää paljastavansa itsensä." Viimeistään tässä vaiheessa minä ajattelen, että tämä pitää lukea, eikä olla vielä kaukanakaan. Tässä on nyt semmoista niin sanotusti kutsuvaa huutelua.
Markkinafundamentalismin ja onnellisuusteknologian liitto, ja kirja keikkuu lukupinossa yhä ylempänä. Ajattelen elämänasenteen, pyrkimysten ja rakenteiden toisinaan melko riitaisaa vuorovaikutusta. Ja tuo, yksi ihmisenä olemisen ydin, kyllä: "On luotava kertomus siitä, kuka olen, mistä tulen ja mihin olen menossa."
Ja: "Miksi romaanit olisivat empatian opettajina erityisen arvokkaita? On rasittavan mahtipontista kuvitella, että tullakseen hyväksi ihmiseksi täytyy lukea parasta maailmankirjallisuutta." Oma empiirinen datani kertoo samaa kuin sinun, ja vaikka varmaan harhaudun puhumaan myös kirjallisuuden merkityksestä empatian ym. kannalta, niin ei, ei se ole mikään edellytys jalo- ja/tai oikeamielisyydelle. Tulee tässä nyt mieleen sekin, että eivät kaikki lukevat ihmiset välttämättä ole erityisen empaattisia ainakaan noin niin kuin laajasti ajatellen.
Mitä tuohon kirjoittamiseen tulee niin joo... :) Ja tuo mediamyllytys on... niin, se on. Yksi osoitus tästä hullunmyllystä, jossa kaikki halutaan vaan tuotteistaa. Aika moni kirjailija lienee kuitenkin lähtökohtaisesti sitä ihmislajia, joka mieluummin kirjoittelisi hiljaa omassa rauhassaan ja antaisi kirjojensa löytää lukijansa ilman sitä loputonta itsensä esilletuomisen vaatimusta. Poikkeuksiakin tästä tietysti on.
Jatkan ajattelua. Ja tämä "onnellisuusopas" tulee lukuvuoroon aikanaan, ennemmin tai myöhemmin. Kiitos, baarisi avautui koko lailla komeasti :)
Kiitos Katja. Nämä tosiaan nyt oli tällaiset avajaiset. Koko baari-idea syntyi puolivahingossa asiaa juuri sen enempää ajattelematta niin kuin melkein kaikki ideani. Nyt tosin jo ehdin miettiä, että olenko tässä velvoittanut itseni johonkin ja huomaan miettiväni uusia baarilaisia paljon tarkemmin kuin oli alunperin tarkoitus. Tämän piti olla kevyttä kenttäviihdettä ja luulin, että mulla oli jo seuraava baarilainen valmiina, mutta tulin jo toisiin ajatuksiin ja tutkin kirjahyllyäni sillä silmällä. Ehdokkaita löytyi kyllä ja olen jo melko varma siitä, kuka tulee olemaan seuraava.
PoistaKaikki tuo mihin viittasit edellä ja erityisesti kirjailijan asema. Välillä tuntuu todella siltä, että kirja on vaan pakollinen oheistuote, jotta päästään läpivalaisemaan sen tekijää eli huomiota haetaan tekijästä ja kirjan ei niin ole väliä. Tämä saa taas fanittamaan entistä enemmän Donna Tarttia, joka omien sanojensa mukaan ei edes hengaile muiden kirjailijoiden kanssa ja uuteen kirjaan liittyvän pakollisen läsnäolon jälkeen palaa kammioonsa. No, on tässä varmaan olemassa myös välimuotoja.
Se tulee olemaan mulle suuri päivä, kun kerrot tuntemuksiasi jostakin Melenderin teoksesta.
Hyvää pääsiäisen jatkoa!
Eikös ole niin, että monet parhaista ideoista syntyvät juuri puolivahingossa? Ja kammiot ovat hyviä paikkoja, hiljaisia ja rauhallisia :)
PoistaJa heh, enpä muuten olekaan Melenderin teoksia vielä koskaan lukenut. Mutta saattaa tosiaan olla, että tällä vielä joku päivä aloitan. Saapa nähdä, mitä mieleni hänestä tuumaa...
Kamarissani olisi sinulle sellainen onnenaiheinen haaste. Miten nyt vaan sattuikin, että juuri tähän "onnellisuusoppaan" alle tuli tämä ilmoitus... Hupsista :)
On kyllä totta, että usein jos miettimällä miettii ei synny mitään. Oma helmasyntini on, että toimin usein jo siinä vaiheessa, kun olisi parempi vielä miettiä ns. loppuun asti.
PoistaVai että onnellisuusaiheinen haaste, sehän nyt sopiikin mainiosti. Tulenpa tästä saman tien kolkuttelemaan kamarin ovelle. Kiitos.
Onneksi olkoon Ompun Baarin vaikuttavista avajaisista!
VastaaPoistaKäsittelit montakin kiinnostavaa aihetta... Tämän päivän kirjailija tosiaan on mediamyllytetty some-eläin, laittaa itsensä likoon markkinointikoneistolle. Varmaan monellekin vaikea pala, mutta pakko. Bloggarit vs kirjailijat. Voi olla, että kustantaja kehottaa kirjailijaa kommentoimaan, hyvin paljon mahdollista. Jossain kohtaa ovat epäilykseni heränneet. Jopa minäkin- noviisi - sain kerran kirjailijan kommentin postaukseeni. Ilahduin ja yllätyin kovasti. Kommentti jäi sille tielleen kun kopsasin postaukseni yleisblogistani erilleen. Harmi:)
Eikä ihmisen empatiakyky edellytä lukemista, tosin voi auttaa. Oma isäni oli kouluja käymätön, luki vain jotain tyhmiä sarjakuvia ja istui pyörätuolissa. Siitä huolimatta hän sanoi minulle 'Kuule tyttö, ihmisellä pitää olla unelmia' - tämä elämäni vaikeimpana ja masentavimpana jaksona.
Haluan poiketa Baariisi virkistäville ajatuscocktaileille myös ensi viikolla!
Kiitos Riitta. Itse asiassa olisi ollut vielä muitakin Melenderin esiin nostamia teemoja, joita olisin halunnut ottaa esiin, mutta annoin olla, kun tällä tekstillä on pituutta jo ihan riittämiin ja enemmän kuin kenenkään voi toivoa jaksavan lukea.
PoistaMitä tulee tuohon, että kustantajat kehottavat kirjailijoita kommentoimaan, niin uskon, että tässä kyllä on kustantajakohtaisia eroja. Olemme pääsemättömissä markkinoinnista ja siksi minusta on hyvä tiedostaa tämä asia. Ajattelen, että itselleen pitää olla rehellinen ja tiedostaa se, miksi kirjoittaa mitä kirjoittaa. Vaikuttamisen keinot ovat monet ja sitä saattaa tuntea houkutusta sanoa jotakin, jonka takana ei loppupeleissä voi sitten seisoakaan.
Riitta, mikä sinun blogisi nimi on? En ole löytänyt sitä.
Ihan ensi viikolla ei ole uutta vierasta esitellä, mutta huhtikuun lopussa Melender saa seuraa. Hyvää pääsiäisen jatkoa!
Minulla on hyvin tuore kirjablogi. Mutta siitä se lähtee! Tervetuloa käymään.
Poistawww.kirjaviekoon.blogspot.fi
Tulenkin liittymään lukijaksesi nyt samoin tein. Nähdään!
PoistaKävin nyt vain silmäilemässä kirjoitustasi ja Barin avajaisia, sillä kuten toisaalla kerroinkin, luen juuri itsekin tätä esseeteosta, ja olen syvästi vaikuttunut (miten ihmeessä tästä osaa blogata, apua? - olen aivan sanaton, toisin kuin sinä, sillä jo silmäillen sinunkin tekstisi jättää sanattomaksi, niin hieno se on!) . Palaan tänne! <3
VastaaPoistaTosiaan mulla on ihan päinvastainen tilanne. Kirjoitettavaa olisi ollut paljon lisääksin, mutta hillitsin hevosiani.
PoistaSee you later alligator! Hyvää pääsisäisen jatkoa!
Luin kirjan, luin tekstisi. Luulin ensin, etten osaisi sanoa Melenderin tekstistä mitään, mutta nyt minäkin huomaan olevani siinä tilanteessa, että 1) muistiinpanoja ja sitaatteja on useampia sivuja kuin mistään kirjasta pitkään aikaan, 2) postauksesta uhkaa tulla kilometrin mittainen (tosin karsinen tekstistä valtaosan, sillä se menee niin syviin henkilökohtaisuuksiin, etten ole valmis tai halukas niitä blogissani avaamaan), ja 3) minulla on totaalinen lukujumi, sillä olen jumittunut sellaiseen päänsisäiseen mikrokosmokseen, jossa Melenderin tekstit kaatavat bensaa liekkeihin.
PoistaLuin sinun tekstisi ohella myös kommentteja, ja hdcanisin kommentti tavoitteettomasta lukemisesta osui ja upposi. Omakohtaisesti rohkenen väittää, että ilman satoja (vai tuhansia?) lukemiani kirjoja (+ tietenkin tiettyjä elämänkokemuksia, joita vasten kaikkea lukemaanikin peilaan) olisin aikamoinen kusipää. En ole koskaan lukenut tullakseni paremmaksi ihmiseksi, mutta lukiessani minusta on tullut - ellei nyt parempi, niin ainakin enemmän - ihminen.
Tämä kirja on niitä, joiden lukemisen jälkeen ei enää koskaan ole ihan sama kuin ennen.
Mukava kuulla, että Melender inspiroi sinuakin. En itsekään kirjoittanut ollenkaan kaikkea, mitä jossain vaiheessa olin ajatellut. Se ei kyllä johtunut mistään henk.kohtaisista asioista, vaan lähinnä siitä, että ihmisillä tuskin on intoa lukea kauhean pitkiä postauksia.
PoistaOnnellisuudesta selvisin aika hyvin seuraavaan päivään, mutta Kylmän sodan vaikutukset olivat pitkäkestoisempia. Se on sinänsä hullua, koska Onnellisuudesta on minulle paljon läheisempi teos. Toisaalta sitten taas Kylmä sota osui erityisille alueille ja tunki väliin seuraavia teoksia lukiessa.
Hienoa kuulla, että olet kokenut kirjallisuuden transformatiivisena voimana. Eikö jokaisen teoksen jälkeen ihminen ole hieman muuttunut? Toisaalta muuttuu sitä siitäkin, kun katselee vaikka kirsikkapuuta.
Jään odottamaan tekstiäsi mielenkiinnolla! Kiva kun kävit kertomassa tunnelmistasi.
Jäin vielä oikein miettimään tuota kysymystäsi: "Eikö jokaisen teoksen jälkeen ihminen ole hieman muuttunut?" Hmm, hyvä kysymys, ja voi se kyllä olla niinkin. Jotenkin sitä ajattelee, että kun lukee jonkin "mitäänsanomattoman" (joka toki on käsitteenä tässä yhteydessä hyvin subjektiivinen, myönnän sen), kepeän kirjan, saatan tuntea monenlaisia asioita (kyllästymistä, ärtymystä, turhautumista tms.), mutta mikään minussa ei oikeasti muutu. Mutta ehkä onkin niin, että muutos on niin hienovaraista ja minua johonkin seuraavaan suuntaan tuuppaavaa, etten itsekään sitä tajua. Jään pohtimaan tätä. :)
PoistaJa sanon vielä sen, mikä edellisestä kommentista unohtui, että tekstisi on toden totta aivan valtavan hieno, ja jotenkin hyvin melenderiläinen! <3 :D Sinulla on sana hallussa, ja sitä aina ihailen kovin.
Sara, luulen että se, miten muuttumisen kokee on osa laajempaa ajattelutapaa + sitä, mitä itse kukin muutoksella tarkoittaa ja miten sitä tulkitsee. En tiedä, voisinko sanoa, että mikään kirja on varsinaisesti muuttanut minua, mutta kaikki kirjat ovat muuttaneet omalla tavallaan. :)
PoistaKiitos sanoistasi!
Miten hieno ja vimmainen teksti, eikä se edes ollut niiiiin pitkä. (Nykyäänhän "kaiken" pitää tosin olla tiivistettävissä klikkiotsikkoon tai parinkymmenen sekunnin videoon... hmph.)
VastaaPoistaKyllä luen tämän kirjan vielä, ihan varmasti. Olkoon se sitten ensimmäinen Melenderiltä lukemani kirja. Niin kokematon minä olen, ajattele.
No joo, kyllä poistin muutamia kappaleita ja paljon enemmänkin olisi ollut kirjoitettavaa. Mikä ihana tilanne sinulla, kun ensikohtaaminen Melenderin kanssa on vielä edessä. Kadehdin, koska sitä tilannetta en voi enää kokea. Kiitos ja hyviä pääsiäispyhiä!
PoistaTäältäkin onnittelut Bari Finlandin avajaisista! Ainakin avasit tavalla, joka innostaa ja lupaa hyvää jatkoa.
VastaaPoistaKirjaa en kommentoi nyt enempää, koska aion lukea Onnellisuudesta nyt pääsiäisen aikaan. Odotan paljon. En ole lukenut Melenderiltä kuin blogia ja joitakin lyhyempiä kirjoituksia, mutta pidän hänen ajatuksistaan. Oletan, että olen onnellisuus-ajatusten suhteen samoilla linjoilla. Ja jos en ole, niin eipä se haittaa. Varmasti saan ajateltavaa.
Komeasti kirjoitit!
Katja, ilahduttaa kuulla, että Melenderin kirjat kiinnostaa sinua. Hän on suomalaisessa kirjaskenessä täysin aliarvostettu tai ainakin niin, että julkisuudessa ei kuulu niiden ääni, jotka häntä arvostavat. Onnellisuudesta Hesariin kirjoitettu arviokin oli varsin onneton.
PoistaMinulla ei kyse ole ensisijaisesti siitä, että pitäisi Melenderin ajatuksista sinänsä, vaan enemmän siitä, että hänen ajatuksensa herättävät minussa paljon innostusta. Samanaikaisesti kuitenkin niin, että Melender on toivon ääni nykyisinä mediahulluuden aikoina. Haluan luottaa siihen, että Melender ei esittele vaatekaappiaan naistenlehdessä.
Jään odottamaan kirjoitustasi Onnellisuudesta. Kiitos ja hyviä pääsiäispyhiä!
Hmm huolestuttavaa hyvin huolestuttavaa. Että minäkö tässä muokkaan ajatusta, että lukisin.... Nyt teit pahan. Täytyy miettiä.
VastaaPoistaTilasin tänään Ferranten, toimitus 2-5 päivää, tyydyin pokkariin, kun sai nopeammin.
Tuohon lopppuun. Olen lähinnä hämmentynyt ja mietin kieltä. Onhan se hieno kokemus. Ajattelen, että omalla kohdallani nämä ovat tulleet niin ei kaupallisilta, että ehkä se on enemmän uteliaisuutta. Olen lukenut yhden kotimaisen tänä vuonna ja laskin blogiini ja vedin pois. Kirjassa olikin leima pmv eli odotan kuun loppuun. Voiko tuo olla totta? Ainakaan en muista lukeneeni ... niin Bargum toki. Lukupinossani on tulossa kotimaisia, vieläpä miehiä, joiden nimi ei sano minulle mitään. Mielenkiintoinen ajatus kaikkineen tuo sinun pohdiskelu.
Forsströmin runot... Mäntykukka on jo itsessään ihme.
Ulla, auttaisiko, jos kiellän sinua lukemasta Melenderiä? Varoitan, että jos sinulla on joku käsitys hänestä, niin luettuasi Onnellisuudesta käsityksesi on taatusti muuttunut.
PoistaFerranten napoli-sarja on ollut listallani jo muutaman vuoden ja itse asiassa minun piti tilata se itselleni joululahjaksi. Muutin mieleni, kun sain tietää, että ensimmäinen osa on suomennettu. Tähän vaikutti myös se, että Ferranten kohdalla joudun joka tapauksessa lukemaan käännöstä.
Mitä tarkoitit Ulla seuraavilla lauseilla: "Voiko tuo olla totta? Ainakaan en muista lukeneeni ... niin Bargum toki."
Jos viittaat siihen, että onko totta, että kustantajat kehottavat kirjailijoita kommentoimaan bloggareille, niin se on kyllä totta. Olen kuullut asiasta useammaltakin taholta, mutta ei siitä sen enempää. Sitten myös tietenkin, että varmasti jokaista kirjailijaa ilahduttaa, jos hänen teoksestaan kirjoitetaan ja varsinkin jos kirjoitetaan myönteisesti. Tässä on joka tapauksessa kuvio, joka varmasti tulee hahmottumaan lisää.
Kiitos ja hyvää pääsiäispyhien jatkoa!
Unohdin. Iloista pääsiäistä.
VastaaPoistaVielä tuohon sinun pohdintaan. Ne saamani viestit ovat sellaisia, jotka pidän täysin itselläni. Yksityisiä kosketuksia.
Sähköpostiviestit (oletan, että viittaat niihin) on minustakin aika eri juttu kuin julkinen kommentointi. Tosin itse olen vain kerran saanut kirjailijalta sähköpostia liittyen blogikirjoitukseeni.
PoistaOikeastaan ei edes s-posteja. Huomaan, että minun on vaikea edes sinulle kirjoittaa. Tarkoitan sellaisia pieniä kirjailijan kosketuksia, kuten vaikka fb ja synttärionnittelu, twitter kamuisuus ta insta kamuisuus. Tai sitten vaikka kirjailijan kommentti yhtenä kommenttina ilman, että se liittyy edes kirjailijan kirjaan. Otan ne vastaan, mutta en halua jakaa niitä missään ryhmässä.
PoistaOk. Kiitos tarkennuksesta. Pidän kaikkia kosketuksia tervetulleina. Mitä enemmän kirjallisuus pääsee esiin, sitä parempi.
PoistaAh, Bar Finland aloittaa Melenderillä! Mähän olen jo aiemmin ilmottautunut Melenderin fanijoukkoon ja taisit meille jo jotain varikkohaalaria suunnitella. Tätä en ole vielä kuitenkaan lukenut, aikomuksenani on, tietenkin! Lukemattomuus ei silti ole estänyt mua puhumasta kirjasta pitkään ja kiivaasti isälleni (joka kuunteli ihanan kärsivällisesti).:D
VastaaPoista"tullakseen hyväksi ihmiseksi täytyy lukea parasta maailmankirjallisuutta." Niin, lukihan parasta maailmankirjallisuutta myös esim. Stalin ja monet natsijohtajat. Joten silloinhan tuo väittämä/uskomus voisi kuulua myös: Tullakseen pahaksi ihmiseksi täytyy lukea parasta maailmankirjallisuutta. Kjeh kjeh. (Onhan sitä kyllä ihan tutkittu, että lukeminen edistää/voi edistää esim. empatiakykyä. Mutta eihän se mikään automaatio ja ainoa tapa ole. Eikä kirjallisuuden/taiteen tarkoitus ja merkitys.)
Mietin tuota bloggarin ja kirjailijan kissahiirileikkiä (vaikka en ole bloggari tai kirjailija). Luulen, että siinä voi olla, tietoisesti tai tiedostamatta, sekä vilpittömyyttä että vähemmän jaloja tarkoitusperiä. Aika monissa ihmisten välisissä suhteissa on. Kuulostinpa nyt kamalan kyyniseltä. Se ei suinkaan ollut tarkoitukseni, ihan vaan ajattelen, että ihmiset on monimutkaisia, taustat ja motiivit voi olla moninaisia jne.jne.
Sanna, näitä kommentteja kun lukee, niin saattaapi olla sellaiset iloiset ajat, että Team Melender on saamassa uusia jäseniä eli kenties teemme lisätilauksen haalareista.
PoistaVakavasti. Olen miettinyt tuota, että lukeminen edistää empatiakykyä. Miten tätä voidaan mitata? En siis väitä, etteikö niin voisi olla, mutta miten voidaan suorittaa tutkimus, jossa on suljettu pois kaikki muut tekijät paitsi lukeminen, kun tutkitaan empatian kehittymistä. Entäs jos on niin, että paljon lukevat ovat jo lähtökohtaisesti keskimääräistä empaattisempia. Jos heistä tehdään tutkimusryhmä ja saadaan tulokseksi, että lukeminen kehittää empatiaa, niin sehän on aivan nollatulos.
Kissahiiri ja yhteinen juusto, jossa parasta on reiät. Varmasti on vilpittömyyttä, mutta koska markkinateollisuus tahraa kaiken pelkkään vilpittömyyteen kaikissa tapauksissa on kaltaiseni ihmisen mahdotonta uskoa. Itse asiassa saan paljon kicksejä siitä, kun kuvittelen kirjailijan, joka ajattelee, että minäpäs nyt kommentoin tolle bloggarille, niin se tykkää minusta jatkossakin. Tämä ei tietenkään kerro mitään siitä, ajatteleeko kukaan kirjailija todellisuudessa noin. Eiköhän useimmiten tarkoitusperät ole päällekkäisiä, silkka ilo kohtaa tuon vähemmän jalon puolen enempi vähempi tiedostetusti. Olen myös pannut merkille, miten usein nykyisin kirjailija sanoo, että ei googleta teoksiaan tai seuraa kirjablogeja. Hmm. tästäkin taas lähtisi ....
Kiitos Sanna ja keltaista pääsiäistä!
Go Team Melender!
PoistaVoidaanko empatiaakaan tarkasti mitata? Eikö sitä voida vain arvioida? Kun mietitään mitkä asiat voivat mahdollisesti lisätä empatiakykyä, niin en mä kirjallisuuden lukemista heti siltä listalta heivaisi pois. Toisaalta en myös pidä kirjallisuutta minään "ihmeen tekijänä", ainakaan yleisellä tasolla. (Mietin myös: jos ja kun monet lukijat haluavat kokea samastumista lukiessaan, ja yleensähän samastutaan itsensä kaltaiseen, niin lisääkö se empatiakykyä vai pitääkö ennallaan?)Ylipäätään on kai mahdotonta tutkia yksilötasolla, tai edes yleistäen, mistä kaikesta empatiakyky muodostuu ja missä määrin mistäkin.
Kun Juha Hurme on täällä niin monta kertaa mainittu ja mä mainitsin isäni, niin täytyypä kertoa, että viime kesänä Hurmeen Nyljetyt ajatukset kulki aina mukanani ja luin sitä niin paljon ääneen isälleni (ja siinä samalla muutamille muillekin), että Aimo ja Köpi eivät ole pelkästään minun ystäviäni, vaan myös isäni (ja niiden muutaman muun).:)
Kiitos, hyvää pääsiäistä myös sinulle!
Sanna, haluaisiko sun isä tilata Team Melender -haalarin? Olisi tosi mukavaa, että saisimme myös miehiä tiimiimme ja sun isä kuulostaa erinomaiselta mahdolliselta jäseneltä.
PoistaJäin miettimään tuota samaistumista. Jäin miettimään sitä todella, koska luulen, että en ole kovin hyvä samaistuja. Tämä ehkä johtuu osin siitä, että vähän kaikessa taiteessa kuulun niihin, jotka tykkäävät teoksista, joissa on läsnä se, että ne nimenomaan ovat taideteoksia eivätkä yritä imitoida elämää. Esim. lukiessa olen kiinnostunut rakenteista ja kerrontaratkaisusta, ns. juonivetoinen romaani ei ole ensisijainen juttuni. En nyt edes pysty muistamaan, milloin olisin pelännyt kuolevani sen tähden, kun päähenkilö on ollut vaarassa. Jään vielä miettimään tätä. Kiitos kun panit tämän mietinnän alulle!
Juonet on plaah ja samastuminen yliarvostettua.;)
PoistaTeen tuosta lauseestasi huoneentaulun. :)
PoistaIhana Omppu, ihana Bar Finland! <3 Hieno aloitus, toivotn onnea tuleviin baari-iltohin! <3
VastaaPoistaMelenderin Onnnellisuudesta tulee joskus keväämmällä minunkn lukuuni.
Hyvää pääsiäisaikaa sinulle!
Ihana sinä. Kiitos, minäkin toivon baarille rikasta tulevaisuutta. Monia ajatuksia on tästä baarihommasta jo ehtinyt tullakin mieleeni, vaikka alunperin olin ajatellut tämän lähinnä vaan tavaksi nostaa esiin muutamia suomalaisia teoksia, joista diggaan.
PoistaNyt kuitenkin kun baari on jo auki, on käynyt selväksi, että seuraava baarilainen ei vaan voi olla ihan kuka vaan. Jännä juttu.
Hyviä pääsiäisen pyhiä sinullekin!
No niin, kuopus simahti, joten pääsin baariin. Kyllä näitä avajaisia kannatti odottaakin. :) Kiitos emännälle!
VastaaPoistaOlen osunut Melenderin lukijaksi tuossa ihmisvihaaja-vaiheessa, joka haiskahti niin testosteronilta, että lähinnä kammoksuin Ranskalaisen ystävän päähenkilöä. Ylimielisyys ja kyynisyys ovat erikseenkin sietämättömiä piirteitä, yhdistettynä en kestä niitä ollenkaan. Ainosta lukemastani Houellebecqistä löysin saman yhdistelmän. Pystyin lukemaan kirjat loppuun asti, mutta en nauttinut, vaan luin ärsytettynä.
Täytynee tähän esseekokoelmaan tutustua, ainakin Melenderin kyynisyys on ilmeisesti höllännyt hiukan. Kirjoittaisiko hän enää Ranskalaista ystävää?
Taisit muuten kirjoittaa juuri esseen esseekokoelmasta, Omppu. Saisiko tätä lisää? Mietin, onko Suomessa naisesseistejä.
Luen juuri Antti Arnkillin Lauantaiesseitä ja siinä on myös mieletön musiikkiessee. Pitääkö esseistin kirjoittaa musiikista ollakseen uskottava esseisti? Myös Juha Hurmeen loistavassa Nyljetyissä ajatuksissa on paljon asiaa musiikista.
Tosiaan Ranskalainen ystäväni oli ensimmäinen Melenderiltä lukemani teos ja muistan erittäin elävästi ajatelleeni (joskus vuonna 2007-2008), että onpas eurooppalainen teos. Siihen aikaan ja osin vieläkin "eurooppalainen" on sanavarastossani varsin kehuva adjektiivi. En kokenut tuota romaania niin, että päähenkilö olisi Melender. Tosin nyt näiden esseiden lukemisen jälkeen vaikuttaa siltä, että päähenkilö kuitenkin OLI enemmän Melender kuin mitä lukiessa ajattelin.
PoistaHouellebecq on kyllä minusta kiinnostava hänkin, siis hänen teoksensa. Itse tyypistä en tiedä mitään, enkä erityisemmin haluakaan tietää. Alistuminen ei nyt pudonnut, tuli liian vahva vastareaktio, jota kyllä pidän merkkinä siitä, että teos on onnistunut.
Tuota kirjoittaisiko Melender enää Ranskalaista ystävää, sinun pitäisi kysyä häneltä suoraan. :)
Vai esseen? Huh. En kai sentään. En varmaan. Ei tule ketään suomalaista erityisesti esseistinä meritoinutta naista nyt mieleen. Toivon, että asia johtuu vaan siitä, että en saa nyt ketään mieleeni. Arnkill ja Hurme kummatkin ovat "jonain päivänä" -listallani. Hurme erityisesti kauhistuttaa jo etukäteen, sillä luulen, että hänen tekstinsä synnyttää minussa paljon kierroksia.
Tuopa onkin kiinnostavaa, että esseistit kirjoittavat musiikista. En ole tullut asiaa koskaan ajatelleeksi. Minulle musiikki on turmeltumattomuuden kieltä, koska en ole yhtään musikaalinen, enkä osaa analysoida musiikkia millään tavalla. Voin siis vaan nauttia. Miten ihanaa!
Kiitos Elina ja hyvää pääsiäisen jatkoa (meinasin kirjoittaa pääsiäisen ensin päänsisäisen - voi apua, Freud!!!)
Suomalaisista naisesseisteistä tulee mieleen nopeasti ainakin Leena Krohn, Yrsa Stenius, Suvi Ahola ja Kaari Utrio, vaikka ketään noista en ehkä pitäisi ensisijaisesti esseistinä. Mutta kultakin olen esseitä lukenut.
VastaaPoistaCamusin mietteet kuulostavat kyllä pohjimmiltaan kovin samoilta kuin niiden onnellisuuskonsulttien, ei voi kieltää...mieleen tuli Markku Envallin yksi essee jossa yritti sana sanalta rakentaa rukousta mutta päätyi lopputulokseen joka, jos ei taustalla olevaa pohdintaa tunne, kuulosti varsin banaalilta. Ehkä todellisuus on pohjimmiltaan banaalia.
Ja en ole ollenkaan vakuuttunut siitä että kirjallisuus jotenkin automaattisesti ruokkisi empatiakykyjä, riittävästi vastaesimerkkejä taitaa löytyä kumpaankin suuntaan että voidaan puhua mistään yleisestä laista, ja muuten taitaa olla aika vaikea todentaa vaikutuksia...
Koska voihan esim. kirjoja lukea ihan vain confirmation biasia ruokkien, lukien vain niitä kirjoja joihin voi samaistua ja sisäistäen kirjojen vain niitä osioita jotka sopivat jo valmiiksi omiin ajatuksiin. Tällöin vaikutus voi olla helposti päinvastainenkin, jos henkilö päätyy kuvittelemaan että kun hän lukee niin paljon kirjoja niin hän on nyt niin kovin empaattinen...
Hyvä hdcanis, kun mainitsit nuo mainitsemasi naiset. En tullut ajatelleeksi heitä esseisteinä.
PoistaOtan nyt vielä tuon Esa Saarisen. Hänellä oli eräs luentosarja yliopistolla 90-luvulla. Eräs hänen vieraistaan oli sillä luentosarjalla Jorma Uotinen. Referoimatta nyt tässä enempää muistan, miten ajattelin, miten hirveän paljon enemmän Uotisella on substanssia. Saarinen tuntui hänen rinnallaan markettifilosofilta, vaikka Uotinen ei filosofi olekaan. Sitten tosiaan työni puolesta pari vuotta sitten olin tilaisuudessa, jossa Saarinen oli puhumassa. Minusta hän oli syventynyt aika lailla parinkymmenen vuoden aikana. Tosin tässä välissä oli ollut se puukotusjuttu. Ja kyllä, minusta Saarinen oli oikeasti innostava. Minusta on ihanaa sekin, kun hän edelleenkin kutsuu Pipsaa kuningattareksi. Ei se nyt ainakaan ole keltään pois. Ehkä tässä on sitäkin, että minua kiinnostaa, että ihminen luo tietynlaisen olemisen tavan, rakennelman tai miksi sitä haluaa nimittää, kuten Saarinen mielestäni on tehnyt.
Tässähän tullaan sellaiseen kiinnostavaan kysymykseen, että onko elämä sinänsä (miten se nyt sitten määritelläänkin) ollenkaan kiinnostavaa tai onko sen sitä mahdollista olla vai voiko se olla sitä pelkästään jonkun rakennelman (uskonnon, filosofian, näkemyksen jne.) kautta.
Olen yllättynyt siitä, että kaikki tähän ketjuun kommentoineet ovat olleet enempi vähempi sitä mieltä, että kirjallisuuden lukeminen ei ole hyvän ihmisen ehto. Tämä on kuitenkin aika yleisesti kulttuurissamme vallalla oleva käsitys, siis että kirjallisuuden lukeminen tekee ihmisestä jotenkin myötätuntoisemman ja empaattisen. Jos suuri osa ei näin varauksettomasti edes usko, niin miksi tällaista asiaa edelleen toistelemme?
Kiitos ja hyvää pääsiäisen jatkoa hdcanis!
Pakko oli palata pohtimaan tuota ihmisenä kehittymistä lukuharrastuksen myötä, koska olisi vähintäänkin omahyväistä himolukijana väittää, että lukeminen tekee ihmisestä paremman ihmisen. Kuka alan harrastaja sellaista pystyisi vilpittömästi väittämään? Eihän tässä tarvitse kuin katsoa peiliin, niin ymmärtää, että ei tee. Pikemminkin lukeminen lisää itsekästä halua unohtaa kaikki oikea elämä ja vetäytyä ajatuksellisesti jonnekin muualle. Jos joku tai jokin astuu lukuhetkeni tielle, alan kiukutella. Näin kypsä persoona minusta on siis tullut satojen lukemieni kirjojen ansiosta.
VastaaPoistaSilti vilautan mielelläni tuota empatia-korttia. Väitän, että kun lukee (tai katsoo elokuvia tai teatteriesityksiä tai kuuntelee musiikkia tai nauttii taiteesta ylipäätään) voi kokea niin paljon erilaisia tunteita, että herää tunnistamaan niitä myös oikeassa elämässä ja muissa ihmisissä. Ei varmaankaan mitenkään aktiivisesti tiedostamalla tai nimeämällä. Joka tapauksessa oppii ehkä hyväksymään sen, että elämä on muutakin kuin järjellistä touhua. Voi olla, että tunteisiin tutustuminen helpottaa elämää tai syventää sitä jollain tapaa (eli tekee siitä entistä tuskallisempaa). Kuten Sanna tuossa aiemmin pohti, lukeminen tuskin kuitenkaan vähentää empatiakykyä.
Elina, kuulostat ensimmäisessä lauseessasi ihan Melenderiltä. :) Jäin nyt miettimään sitä, että mikä on hyvän ihmisen ja empaattisen ihmisen välinen suhde. Onko hyvä ihminen aina empaattinen ihminen ja toisaalta, jos ihminen on empaattinen, onko hän silloin hyvä. Kiinnostaa nyt kovasti ne tutkimukset, joiden mukaan lukeminen tekee ihmisestä empaattisen. Tässähän oletetaan, että empaattisuutta voidaan oppia, joka on lohdullinen ajatus. Toisekseen, entä jos onkin niin, että empaattiset ihmiset lukevat enemmän kirjallisuutta kuin ei-empaattiset. Siloinhan se empatia on jo heissä valmiiksi.
PoistaSe se vasta mielenkiintoista olisikin, jos voisi verrata millainen ihminen on luettuaan vaikka 5000 kirjaa vs. jos hän ei ole lukenut niitä. Harmillista, että tätä asiaa ei voida testata. Olen nyt onnistunut saamaan itseni tämän asian kanssa suhteellisen solmuun, joka tietysti on hurjan paljon parempi tilanne kuin se, että vaan toistaisi lukemisen empaattisuutta lisäävää voimaa ilman että kyseenalaistaisi ko. väitteen.
Juuri tällä hetkellä tuntuu, että lukemisen vaikutukset ovat mysteerisiä. Olen täysin varma, että lukeminen on hyväksi ihmiselle. Tosin voi se joissakin tapauksissa luetusta riippuen olla pahaksikin, mutta useimmiten kuitenkin hyväksi. Ehkä tämä on asia, jota meidän ei kuulukaan onnistua purkaa. Kiitos Elina!
Hypähdän tähän väliin esittämään muutamia sivuhuomioita, joita tekstisi ja kommenttisi herättivät. Etenkin kysymys "mikä on hyvän ihmisen ja empaattisen ihmisen välinen suhde" hieman kärhisteli mieltä, sillä käsite "hyvä ihminen" assosioituu vahvasti yhdysvaltalaiseen populaarikulttuurin ja popularismin retoriikaan, ja on ainakin omasta mielestäni melko iljettävä kyseisen kulttuurin pohjimmaisen kaksinaismoralismin ilmentymä. En itse usko siihen, että on olemassa "hyvä" tai "pahoja" ihmisiä: on vain ihmisiä jotka tekevät erilaisia asioita. Nämä teot sitten taas puolestaan saavat erilaisia sävyjä moraalin, etiikan ja eri näkökulmien kautta tarkasteltuna.
PoistaSe termeistä. Itse kuitenkin sanoisin, että empatiakyky ei tee kenestäkään automaattisesti autuasta, jos henkilö ei sitä mitenkään ilmaise, vaan toimii täsmälleen samoin kuin henkilö joka ei juuri empatiaa tunne. Teot ovat ne, joilla oikeasti on merkitystä muille kuin henkilölle itselleen.
Terve Lukijatar ja kiitos hienosta kommentistasi.
PoistaMinulla taas ei tulisi mieleenkään liittää pohdiskelua "hyvästä ihmisestä" ensisijaisesti amerikkalaiseen kulttuuriin tai mihinkään popularismin muotoihin. Kyse on ennen muuta etiikan alaan kuuluvasta kysymyksestä. Todellakin Amerikassa on vahva kaksinaismoralismi liittyen siihen, minkälainen on "hyvä ihminen" ja mitä "hyvä ihminen tekee" (tätä hieman sivusin kirjoituksessani Adichien Kotiinpalaajat -romaanista), mutta nämä ovat kyseiseen kulttuuriin liittyviä kysymyksiä ja kysein kulttuurin kautta ilmentymiä muotoja, joka on eri asia kuin puhua "hyvästä ihmisesetä" etiikan ja moraalin alueella.
En tiedä, onko olemassa hyviä tai pahoja ihmisiä tai miten ne edes pitäisi määritellä. Onko Breivik paha? Tai Isis? Onko sillä edes merkitystä, koska teot ovat sitä ainakin omasta ja suuren osan ihmisiä näkökulmasta, vaikka kuten kirjoitat toisenlaisen moraalin ja etiikan näkökulmasta eivät sitä ole, vaan ovat suorastaan hienoja ja jaloja tekoja.
Tuosta empatian ilmenemisestä tekoina oli Melenderin kirjassa. Ketään ei auta se, mitä tunnemme päämme sisällä, vaan se, mitä teemme.
Kiitos paljon vielä kommentista.
Erittäin kiinnostavaa - en olekaan niin perehtynyt etiikkaan, että olisin osannut "hyvän ihmisen" ajatuksen yhdistää filosofiseen keskusteluun. Oma näkemykseni oli ihan fiilispohjainen ja juontunee siitä, kuinka sanapari "hyvä ihminen" toistuu nimenomaan yhdysvaltalaisessa diskurssissa monessa tasossa täysin kritiikittömästi. Millaista keskustelua etiikan ja moraalin alueella on käyty hyvän ihmisen konseptin tienoilta (tiedostan kysymyksen olevan varsin laaja, joten täydellistä selontekoa en missään nimessä kaipaa)?
PoistaMelenderillä vaikuttaa olevan varsin laaja setti aiheita teoksessaan. Ihan mielenkiintoinen vaihtoehto niille kaikille self-help -oppaille, joita pursuaa ovista ja ikkunoista.
Olipa hyvä, että kommentoit, niin ei jäänyt väärää käsitystä. On aina haasteellista hahmottaa, mitä itse kukin milläkin tarkoittaa. Tämän vuoksi lähden yleensä siitä, että kanssapuhujan intentio on hyväntahtoinen.
PoistaTuosta hyvästä ihmisestä vielä asia, jota mietin juuri tuota Adichien romaania (johon edellä viittasin) lukiessani on, että jos tehdään hyvä teko jollekin ihmislle, niin sen ihmisen kannalta ei ole merkitystä sillä, millaiset on motiivit siellä toisella puolella. Esim. amerikkalainen laittaa rahaa hyväntekeväisyyteen luodakseen itsestään kuvaa hyvänä ihmisenä. Jos vaikka tuolla hyväntekeväisyysrahalla rakennetaan koulu Afrikassa, niin lasten kannalta on samantekevää, missä tarkoituksessa tuo raha on annettu. Tärkeää on vain se, että se on annettu ja heillä onyt (kärjistettynä) esimerkkinä.
En lähtisi erottamaan moraalifilosofian ja etiikan puolelta erityisiä keskusteluja (mite ne sitten ovatkaan, miten ne määritellään, mitkä niistä ovat olennaisia, mitä on olennainen jne. ???) vaan näkisin enemmän, että 'hyvän ihmisen' pohdinta on noihin aloihin pikälti sisäänkirjoitettuna ilman että siihen aina ollenkaan suoraan viitataan. Onko sinusta mahdollista määritellä 'hyvä ihminen' universaalina käsitteenä?
Melenderin kirja ei ole mikään self-help -opas, vaan kaikkea muuta. Suosittelen tutustumaan.
Erittäin hyvä lähtökohta. Olen itsekin tyytyväinen että otin asian puheeksi, kun näkökulma näin avartui.
PoistaOn toki totta, että teot voivat tuottaa hyvää, vaikka ne olisivatkin itsekkäistä lähtökohdista tehtyjä. Kuvaamasi tapahtumasarja on looginen, mutta asioissa on yleensä vielä monta puolta lisää. Jatkettakoon hyväntekeväisyys-esimerkkiä. Jos vaikka kärjistäen oletettaisiin lahjoittajan antavan rahaa ihan hyvää hyvyyttään, mutta hän ei esimerkiksi olisi valmis maksamaan korkeampia veroja, jotta hyvää saataisiin hänen avullaan entistä useammalle. Onko ajatus siitä, että muita tulee auttaa aina, kun se ei ole itseltä liikaa pois, hyvä vai paha? Tehdäänkö ensisijaisesti hyvää niille, joita autetaan, vai pahaa niille, joita ei auteta? Onko paha tai hyvä toiminta aina aktiivista? Kysymyksiin ei ole olemassa "oikeaa" vastausta.
Tässä tuleekin mielestäni asian kiteytymä: se, joka osaa tarjota mielestään oikean vastauksen, kieltäytyy näkemästä asian monia puolia. Tietysti ihmisen oma moraalikäsitys voi antaa vastauksen puoleen tai toiseen, mutta siitä on vaikea vetää yleispätevää sääntöä. Jos oletetaan, että "hyvä ihminen" on ihminen, joka tekee ainoastaan joka näkökulmasta hyvään lopputulokseen päätyviä ratkaisuja, "hyvä ihminen" on taruolento.
Minusta "hyvän ihmisen" käsitettä ei ole mahdollista määritellä universaalisti, niin mukavaa kuin se olisikin. Pikemminkin tuntuu hieman siltä, että "hyvä ihminen" on erittäin latautunut käsite, jota käytetään perustelemaan asioita ilman määrittelyä - ainakin moraalifilosofian ulkopuolella.
Tuosta sun esimerkistä tuli mieleen, että tietyllä tapaa 'hyvä' on aina hyvää suhteessa johonkin. 'Hyvää' sellaisenaan, omana yksikkönään ei ole olemassa. Jos antaa rahaa ja kieltäytyy verosta on vähemmän hyvää kuin sillä joka antaa rahaa ja maksaa ne verot. Toisaalta sitten emme kovin pitkälle pysty kontrolloimaan, miten verorahoja käytetään tai mihin ne kohdistetaan, joten yksittäisen ihmisen verorahojen hyödyn mittaaminen kyseisen yksilön kannalta on vaikeaa.
PoistaMissä menee auttamisen raja? Jos ihminen auttaa hyvin paljon (esim. vaikka perheen isä) ja hänen muu perheensä kärsii asiasta, niin miten auttamisen hyvyys mitataan? Näitä esimerkkejä on tietysti loputtomiin. Jollakin tapaa olisin taipuvainen ajattelemaan, että vaikka hyvää ja pahaa ei voitaisi määritellä, niin elämä on mahdotonta ilman että ihmisellä on jokin käsitys niistä. Joitakin olettamia, joiden mukaan hän tekee arvovertailuja.
Kiitos pohdinnoistasi ja niiden jakamisesta. Tämä on aihe,jossa ei loppua näy.
Juuri hyvän suhteellisuus antaa "hyvän ihmisen" ajatukseen sen häilyvyyden. Voi olla "hyvä" suhteessa yhteen asiaan ja samalla tehdä vahinkoa toiselle asialle, kuten edelleen kehittelemäsi esimerkki havainnollistaa.
PoistaTotta, jokaisella on oma arvomaailmansa. "Hyvä ihminen" -ajatuksen käyttöyhteys usein paljastaa tämän arvomaailman. Itse näen sen myös hieman vaarallisena käsitteenä, sillä se korostaa asian tai ominaisuuden yhtä puolta ja häivyttää muut vahvistaen mustavalkoista ajattelutapaa.
Suohan tämä aihe on. Tämä lyhytkin keskustelu tosin jo jäsensi omaa ajatteluani paljon, joten kiitos myös itsellesi sekä alkuperäisestä tekstistä että .
Käytetäänkö tuota "hyvä ihminen" - ilmaisua yleisestikin? Itse en taida tuntea ketään, joka puhuisi hyvistä ihmisistä siinä mielessä kuin mitä me ollaan tässä kommenttienvaihdossa tavoiteltu. Erotan nyt tästä sen tyyppiset ilmaisut kuin 'hyvä tyyppi', joka herättää ajatuksia tietynlaisista ominaisuuksista, joiden perusteella tuota ilmaisua käytetään. Eli tässä tulee esiin se, että joitakin olettamia on, jotka jopa ovat suht yhteisiä keskenään paljon tekemisissä oleville ihmisille. Näin tietysti on oltavakin, koska muutoin kommunikaatio olisi mahdotonta. Toisaalta tämä pikku keskustelu on osoittanut myös sen, miten hirveän löysästi me ihmiset usein sanoja käytämme ikään kuin luottaen siihen, että toinen ymmärtää tavallaan sen sanan tai ilmauksen ohi mitä tarkoitamme.
PoistaMietin vielä relativismia. Vaikka olenkin tunkemassa ehkä-sanaa kaikkiin lauseisiin, niin silti relativismi myös ahdistaa, koska koen sen niin, että jos kaikki on suhteellista, mikään ei ole oikein mitään ja jotenkin haluan pitää kiinni ajatuksesta, että jokin on enemmän kuin jokin toinen.
Kiitos inspiroinnista. Hyvää sunnuntaita!
Eniten olen siihen törmännyt viihteessä, josta syystä oletan sen olevan ainakin yhdysvaltalaisen kulttuurin tavallisia ilmaisuja - en nimittäin seuraa viihdettä juurikaan. Se on myös valunut kotimaiseen puhekieleen esimerkiksi "et sä oo paha ihminen" -tyyppisten ilmaisujen kautta. Tämäkin voi toki olla vain joissain piireissä.
PoistaTuo sanojen erilainen käyttämistapa vertautuu mielessäni tiettyyn rajaan asti arvoihin: kuten sanat, myös arvot ovat tietyllä tavalla yhteisesti sovittuja ja "lakeja" - kielioppia tai vaikkapa sitä, että laissa toisen vahingoittaminen kielletään. Mutta kuten joka sanalla on käyttäjälleen yksilöllinen merkitys, joka liittyy hänen henkilökohtaiseen historiaansa, niin myös arvot muotoutuvat yksilön mukana. Tässä kohtaa tosin analogia alkaa repsottaa ja tyydyn toteamaan, että omasta näkökulmastani arvojen suhteellisuus ei tarkoita niistä luopumista. Pikemminkin auttaa ymmärtämään sen, millaisia erilaisia motiiveja ja tärkeysjärjestyksiä voi ihmisillä olla. Maailma ei tunnu silloin aivan niin käsittämättömältä, mikä voi toisaalta lievittää ahdistusta.
Samoin!
Pakko nyt ottaa esimerkkisi innoittamana esiin Apulannan biisi Paha ihminen. Siinähän paha ihminen on hyvä ihminen tai ainakin tyhmiä juttuja vastaan kapinoiva ihminen. Tyyliin: "Älä kumarra niiden patsaita,
PoistaJoiden tuottamat on sun ongelmat. Ole ilolla Paha ihminen." Tyttäreni tuota aikoinaan alle kouluikäisenä hoilasi ja se herätti välillä aika hilpeitä reaktioita. No, tämä nyt oli tällainen pieni kevennys asiaan.
Eiköhän ihmiset puhu hyvistä ja pahoista ihmisistä asiaa sen suuremmin miettimättä noin yleisesti, vaikka toki noihin sanoihin silloinkin liittyy tietynlaisia merkityksiä. Se on kuitenkin eri diskurssi kuin jos todella aletaan miettiä, että mitä noilla sanoilla tarkoitetaan.
Itse olen varsinainen sanafriikki tai jotenkin niin, että jollakin sanalla voi olla aivan hurja merkitys. Tämä tulee eiin erityisesti runoja lukiessa, mutta myös miin, että käännöskirjallisuuden lukeminen on joskus vaikeaa, koska on tunne, että ilmaisu ei ole kääntynyt kaikissa alkuperäismerkityksissään. Ei välttämättä ole kääntäjän syy, vaan enempi, että kaikki ilmaisut eivät vaan käänny niin, että niiden mukana kääntyisi myös alkuperäiseen liittyvät kontekstit.
Tuo mitä kirjoitat, että vaikka arvot olisivat suhteellisia, niin se ei merkitse niistä luopumista, niin uskoisin, että se on jollakin tapaa ainakin useimmissa ihmisissä oleva ominaisuus, että sitä haluaa pitää jostakin kiinni ja sitä kautta luoda mielekkyyttä ja järjestystä.
Tuossa kevennyksessä siteeraamasi laulun sanat on houkuttelevaa tulkita juuri "paha ihminen" -ajatuksen kritiikiksi. "Pahaksi ihmiseksi" pääsee tai joutuu kun ei toimi arvon x mukaisesti, x olkoot mitä tahansa. Siten myös "paha ihminen" voi olla juuri mitä tahansa todellisiin julmuuksiin syyllistymisestä siihen, että tietämättään toimii vastoin jonkun toisen toivetta triviaalissa asiassa, esim. koristelee kakun väärin.
PoistaEri diskurssista tosiaan on kyse, mutta kun sanat ovat samat, voivat diskurssit mennä äkkiä lukijan päässä sekaisin. Vaikka konteksti olisi näkyvilläkin, luonnollisesti ihminen ensimmäiseksi tulkitsee asiat sen kehyksen läpi, jonka ennestään tietää. Etenkin, jos tuntee vain yhden kontekstin aiheeseen, kuten esimerkiksi minulle kävi ensimmäisessä viestissä.
Itsekin uskon arvojen tarpeeseen ja ainakin tunnistan sen itsessäni. Olen toisaalta ollut myös tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka olettavat, että kaikki muut jakavat heidän (ahdasmieliset) arvonsa ja ottavat henkilökohtaisena loukkauksena, jos ei allekirjoita niitä - se on kuulemma teeskentelyä ja tahallista ilkeilyä. Sellaisessa tilanteessa toivoisi, että toinen osapuoli ymmärtäisi, etteivät heidän arvonsa ole universaaleja - ettei se, että on heidän kanssaan samaa mieltä ole "hyvän ihmisen" merkki ja eri mieltä oleminen "pahan ihmisen" merkki.
Mielestäni arvojen moninaisuutta on hyvä pyrkiä ymmärtämään. Ymmärtäminen ei silti tarkoita hyväksymistä. Jos jonkun arvoihin kuuluu vaikkapa se, että ihmisarvo kuuluu vaikka vain oikeakätisille tai käyrävarpaisille, voin ymmärtää hänen maailmankuvansa olevan tämän arvon värittämä, mutta minun ei tarvitse hyväksyä näiden arvojen mukaista toimintaa.
Rasittavimpia ovat ihmiset, jotka eivät yhtään näe oman ajattelunsa ulkopuolelle ja joille asiat ovat mustavalkoisesti joko niin tai näin. On tietysti hirveän turvallista, helppoa ja laiskaa toimia tällaisella joko-tai -asteikolla. Muistan vielä elävästi, kun löysin postmodernismin, joka edustaa näin jälkikäteen ajateltuna selkeää vedenjakajaa, jonka jälkeen oikein mikään ei ole enää vain jollain yhdellä tavalla. Se on tietysti myös välillä rasittavaa ja osin hermostuttavaakin, mutta kuitenkin antoisaa.
PoistaNiiden kanssa, joiden totuudet on kiveen hakattu ei ole kovin antoisaa käydä keskustelua, koska he olettavat, että pitää olla samaa mieltä heidän kanssa ja jos ei ole, niin sitten on paska tyyppi. Juuri tuollaisessa tilanteessa sitä on ilolla paha ihminen, joka ei suostu yksisilmäisyyteen.
Juurikin niin. Itsellekin postmodernin ydin aukesi opintojen myötä ja uskon sen myös omalta osaltani vaikuttaneen siihen, että monitahoisuus on asia, jota uusilta eteen osuvilta asioilta oletusarvoisesti odottaa.
PoistaKaikeksi onneksi tässä blogissa keskustelun käyminen on antoisaa. Kiitos siitä vielä kertaalleen.
Suuret kiitokset sinulle Lukijatar. On tietysti ihanaa lukea ja ihanaa (no ei aina, mutta useimmiten) kirjoittaa kirjoista, mutta keskustelu se vasta herkkua onkin ja varsinkin se, että saa sekä uusia ajatuksia että tulee kyseenalaistaneeksi omia vanhoja ajatuksiaan. Siitä synergiasta syntyy aina jotain uutta. Se on erityisen arvokasta. Metsälampi keskellä elämää.
PoistaSitä on nyt liikkeellä. Nimittäin sen kyseenalaistamista, että kirjallisuuden avulla oppii ymmärtämään muita ihmisiä paremmin. Ks. alla linkattu artikkeli
VastaaPoistahttp://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/27/puhe-kirjallisuuden-hyodyista-arsyttaa-tutkijaa
Tuossa on sanottu hyvin se mitä ajatuksentynkää itsekin pyöritin mielessäni, en pidä hyvänä tai tehokkaana "hyötylukemista" (ja itse asiassa pidän sitä vahingollisenakin jos se luo valheellisen illuusion itseymmärrykseen, että nyt kun olen lukenut Tsehovia, empatia jotenkin kasvaa) mutta tavoitteettomampi luenta voi hyvinkin ymmärrystä kasvattaa.
PoistaTässä on vähän zen-paradoksia, jos haluat oppia miekkamestariksi niin siihen menee viisi vuotta, mutta jos sinulla on kiire oppia niin siihen menee kymmenen vuotta...
Nyt kyllä hdcanis tiivistit tuolla miekkamestarijutulla vallan hienosti. Minä nyt aloin ajatella, että onko tuo "lukeminen on hyödyllistä" -ajattelu jotenkin sidoksissa siihen, että nykyisin kaiken pitää olla hyödyllistä, koska jos niin ei ole, niin se on turhaa ja ei tarvitse rahoitusta, eikä mitään muutakaan tukea.
PoistaMitä enemmän tätä mietin, sitä enemmän alkaa ahdistaa ajatus hyödyllisyyden liittämisestä kirjallisuuteen ja taiteeseen ylipäänsä. En kyllä kiistä niiden hyödyllisyyttä sinänsä, vaan lähinnä se, että hyödyllisyys sanana on saastunut, eikä sovellu puhuttaessa kulttuurista.
En myöskään haluaisi, että pystyisin tilastoimaan ja excelöimään, millä tavoin joku teos on vaikuttanut. Me tarvitsemme mysteeriä ja selittämättömyyttä sen sijaan, että jokainen ihmisen toiminta viipaloidaan ja varustetaan rahamerkein.
Onpa kiinnostavaa keskustelua!
VastaaPoistaKustantajana on pakko kommentoida tätä:
"En kuitenkaan pääse eroon ajatuksesta, että kirjailijan tarkoitusperät saattavat olla myös vähemmän jalot. Ehkä hän tykkäilee, koska kustantaja on kehottanut häntä tekemään niin ja/tai hän uskoo, että tykkäämällä hän saa kirjabloggarin kirjoittamaan muistakin teoksistaan. Ei tunnu mukavalta. Tuntuu manipulaatiolta."
Kukaan kustantaja ei ota kantaa siihen, mistä kirjailijoiden kannattaisi tykätä ja mistä ei. Emme me edes tietäisi sellaista, saatikka että ikinä puuttuisimme aikuisten ihmisten mielipiteisiin. Moni kirjailija kaipaa neuvoja sen suhteen, miten omaa kirjaa voisi tuoda sosiaalisessa mediassa esille. Osa kokee sen luontevaksi, osa todella vaikeaksi. Yritämme rohkaista ja tukea mutta emme ikinä painostaa tai pakottaa. Kirjailijan ja kustantajan välinen luottamuksellinen suhde on arvokkainta, mitä kustantamolla on. Se voi kuulostaa juhlapuheelta mutta se on myös ihan konkreettista tekemistä ja tukemista, aika usein kellon ympäri. Siihen ei kuulu minkäänlainen manipulaatio tai manipulaatioon kannustaminen.
Jos olisin itse kirjailija, tykkäisin ihan varmasti kaikista kirjoituksista, joissa kirjastani on pidetty. Varmasti myös niistä, joista siitä ei ole pidetty. Uskoisin iloitsevani pelkästään siitä, että kirjasta on kirjoitettu ja että se on herättänyt joitain ajatuksia ja tunteita. Eikö tämä ole vain inhimillistä? Eikö kaikki halua palautetta tekemisistään? Pääministerikin myönsi viime viikolla olevansa perso kehuille, mikä on toki ihan toinen tarina.
Miksi kirjailija ja kustantaja eivät saisi toivoa, että kaikki näkyvyys (henkilöhaastattelut, tykkäämiset, esiintymiset) lisäisi myös kiinnostusta itse kirjaa kohtaan? Ja ehkä lisäisi vähän myyntiäkin?
Kirjojen myynti on laskenut rajusti viime vuosina ja alalta on hävinnyt kymmeniä työpaikkoja viime vuosinakin. Sille on etsitty syitä monelta taholta, ja syitä toki riittääkin. En ala niitä tässä luettelemaan eikä minulla mitään lopullista totuutta tietenkään olekaan. Joskus vain tulee mietittyä, että onkohan missään muussa maassa tällaista tilannetta, että kustantamoja syytetään liiallisesta kaupallisuudesta ja markkinointihenkisyydestä ja kirjailijoita liiallisesta esilläolosta. Kustantaminen on liiketoimintaa, ja suurin osa kirjailijoista elää hyvin pienillä tuloilla. Eikö meidän, kustantamojen etupäässä mutta kirjailijoiden myös, pidäkin miettiä, mikä kaikki edistää kirjojen myyntiä?
Olin pitkään pienessä kustantamossa töissä ja nyt isommassa talossa. Työ itsessään on hyvin samankaltaista mutta yksi suuri ero on ollut selvä alusta asti. Se mikä pienessä oli monien mielestä ihailtavaa ja sympaattista, on yhtäkkiä isossa liian kaupallista tai liian jotain. (Julkaisemme monien mielestä liian vähän jotain, liian paljon jotain, tuomme liikaa esille jotain, emme panosta riittävästi johonkin jne.) Ehkä Suomessa pieni on sympaattista ja iso vähän epäilyttävää, etenkin suuret ilmiöt. Sellaisten perässä juokseminen on jopa halveksittavaa. En tiedä, nämä ovat täysin keskeneräisiä ajatuksia.
Kirjoitin näin pitkästi siksi, että tiedän monen kirjailijan pahoittavan mielensä, jos heidän täytyy vielä alkaa varoa tykkäämisiään. Heillä riittää haasteita ihan riittämiin. Heidän työnsä on julkista, sitä on aina joku arvioimassa ja kommentoimassa. Tämän he ovat toki tienneet kirjailijoiksi ryhtyessään. Mutta annetaan kirjailijoiden sentään tykätä mistä haluavat, joohan! Ja kustantajien myös.
Suomessa on ihmeellisen epäluuloinen ilmapiiri monessa asiassa juuri nyt. Parhaiten sitä vastaan voisi taistella osoittamalla tykkäämisensä aidosti ja tykkäämättömyytensä tyylikkäästi. Ja sydämiäkin täytyy uskaltaa käyttää spontaanisti. Niistä häviää tunne, jos alkaa miettiä, että nyt joku jossain luulee, että tähän liittyy jotakin... mitä?
Pahoittelen, että juutuin yhteen kohtaan, vaikka keskustelussa vilisee vaikka mitä kiinnostavaa. Kirjoitin tämän ihan hyvällä mielellä, ja siis siksi, että sellainen säilyisi kirjailijoillakin.
Kiitos Anna-Riikka pitkästä ja perusteellisesta kommentistasi.
PoistaEn pysty tekemään tekemättömäksi sitä, että minulle on kerrottu, että joku kustantaja (en edes tiedä mikä kustantaja oli kyseessä) oli kehoittanut kirjailijaa kommentoimaan kirjablogeihin. En ole kuullut asiaa suoraan kyseiseltä kirjailijalta (en edes tiedä, kuka hän on), vaan mutkan kautta. En näe mitään väärää siinä, jos näin tehdään. On tietenkin aivan ilmi selvää, että jokainen niin kustantaja kuin kirjailijakin haluaa teoksilleen huomiota.
On aina mukavaa saada kirjailijalta palautetta kirjoituksestaan tulee se palaute sitten blogiin tai muuta kautta. Minun on hyvin vaikea kuvitella, että kukaan bloggari siitä pahastuisi. Suurin syntini taitaa nyt olla se, että kirjoitin, että joskus on käynyt mielessä, että onko kirjailijalla muita tarkoitusperiä kuin ilmaista ilonsa siitä, että hänen teoksestaan on kirjoitettu. En tässä yhteydessä edes ajatellut ketään kirjailijaa, vaan tämä ajatus kävi mielessäni teorian tasolla. En siis näe tässä asiassa mitään draamaa.
Eiköhän kirjailijat, kustantamot ja kirjabloggarit ole samalla puolella eli kirjallisuuden puolella. Itse ainakin kirjoitan kirjablogia rakkaudesta kirjallisuuteen.
Mutta Omppu, kerro tällaiselle hitaammalle, oliko tuo kissahiirileikki ironiaa vai ihanko tosissasi? En koskaan ole tullut ajatelleeksi, että kirjan myynnin edistäminen olisi jotenkin "vähemmän jalo" tavoite. Ainakin itse pyrin blogillani nimenomaan edistämään lukemista ja kannustamaan kirja-alaa ja kirjailijoita. Eivät hekään ilmalla elä.
VastaaPoistaArja, tuossa edellä juuri Anna-Riikalle vastasinkin, että kuulin tällaisesta, että kirjailijaa oli kehotettu kommentoimaan kirjablogeihin. En tiedä, miten asian kanssa on. Voihan se olla joku juorukin. Sen perusteella syntyi tuo kissahiirileikkijuttu, jota nyt ei ole tarkoitettu tulkittavaksi niin, että kukaan oikeasti jahtaa ketään.
PoistaKirjoitit: "Ainakin itse pyrin blogillani nimenomaan edistämään lukemista ja kannustamaan kirja-alaa ja kirjailijoita." Juuri näin. Kirjablogit ovat tavallaan markkinointia nekin ainakin siinä mielessä, että niissä nostetaan kirjallisuutta esiin.
Kissahiiressä kukaan ei jahtaa ketään? Hieman ristiriitaista... Ei se minusta ole niin kauheaa, jos myyntiä edistetään vaikka sitten kommentoimalla (tosin en ole tällaista huomannut blogeissa, kirjailijat ovat varmaan pöyristyneitä, jos oikeasti tuollaista on toivottu). Mutta en sitä odotakaan, kirjoitan vain asiasta, jota haluan tuoda esille. Ja totta kai pyrin markkinoimaan lukemista.
PoistaNo kommentoiko se tyyppi sen jälkeen kirjablogeihin? Nim. Kyllä harmittaa kun ei kommentteja.
PoistaTämän kyseisen bloggauksen päätarkoitus on kertoa, että pidin ihan hirveän paljon Melenderin esseistä. Toivon, että tämä välittyi kirjoituksestani.
PoistaKissahiirileikki-ilmaisu on huono ja epäonnistunut. Hahmottelin sillä mahdollista tilannetta. Jotakin, joka ehkä voisi olla. Intentioni ei ollut pahantahtoinen, mutta jos se halutaan tulkita niin, en tietenkään voi asialle mitään.
En tiedä, onko tämä tyyppi kommentoinut blogeihin. En edes tiedä kuka hän on.
Omppu, minä olen niin autuaassa uskossa, että kirjallisuus jalosta. Ainakin lukeinen kasvattaa järkeä, lupasi Mika Waltari. Ja saa unohtelemaan, sanon minä.
VastaaPoistaTässä voisi olla kaikki: "Taide on täydellisen tärkeää ja vähän vähemmän hurmoksellisesti sanottuna se on tärkeämpää kuin mikään muu. Sen tärkeys ei ole sidoksissa sen kykyyn tehdä ihmisestä parempaa. Niinkin kyllä voi käydä." Pakko jatkaa, että minusta tulee Tóibínin Nora Webster, ellei keskustelukumppanini lue ja/tai harrasta kuvataiteita tai edes elokuvia. Olen keihittänyt näitä hätätilanteita varten levitaation, jolla vaikutan kiinnostuneelta ja läsnäolevalta, vaikka olenkin ihan jossain muualla...
Ja sitten tämä nämä some-aktiiviset kirjailijat:" Someaktiivisten suomalaiskirjailijoiden ja kirjabloggarien välillä on eräänlainen kissahiirileikki, jossa bloggari kirjoittaa kirjailijan kirjasta ja kirjailija tykkää bloggarin kirjoituksesta. Ehkä hän tykkää siksi, että oman teoksen esiin pääseminen ilahduttaa. En kuitenkaan pääse eroon ajatuksesta, että kirjailijan tarkoitusperät saattavat olla myös vähemmän jalot. Ehkä hän tykkäilee, koska kustantaja on kehottanut häntä tekemään niin ja/tai hän uskoo, että tykkäämällä hän saa kirjabloggarin kirjoittamaan muistakin teoksistaan. Ei tunnu mukavalta. Tuntuu manipulaatiolta." Tämä on varmaan hyvinkin totta. Itse koen, että on paljon helpompi kirjoittaa kirjasta, jonka on kirjoittanut vähemmän tyrkkky kirjailija: En ollut ikinä lukenut Riika Pelosta mitään, häntä ei näkynyt facebookissa riekkumassa, mutta hänen kirjansa Jokapäiväinen elämämme oli kaikkeus. Kuitenkin voitettuaan Finlandian hän piti kauneimman kiitospuheen ikinä ja miten hän puhui ja miten hän oli...♥♥♥
Melender jäi tässä nyt sivummalle, sillä en ole häneltä lukenut mitään. Leider!
<3
Leena, en ole koskaan pyytänyt sulta mitään. Enhän? Nyt pyydän, voisitko kiltti ihana mukava loistava viileä vaalea tulinen rohkea feministi edes mun mieliksi lukea nämä Melenderin esseet. Edes nämä esseet.
PoistaKirjoitin tuosta somehommasta vähän räväkästi. Olisin tietysti voinut käyttää enemmän konditionaalia, ehkä-sanoja ja vastaavia laimenteita. En tehnyt niin, koska tuo ajatus oli/on niin kiinnostava. Erinomainen vaikka novellin aiheeksi.
Minusta on tärkeää tiedostaa, mitkä asiat vaikuttaa siihen, mitä itse kirjoittaa. Siinä yhteydessä sitä pohtiessa tuo somekuvio tuli mieleen vähän niinkun että entäs jos oliskin näin. En sitä vakavissani väittänyt. Joku ehkä tulkitsi niin. Sellaista sattuu.
Se, mitä en ollenkaan huomannut sanoa (pidin liian itsestäänselvänä) on, että en näe mitään pahaa missään markkinoinnissa, en siinäkään, jos kustantaja kehottaisi kirjailijaa lähestymään bloggareita. Miksi niin ei saisi tehdä? En osaa oikein ajatella kirjailijoita tyrkkyinä. Jos jollekulle on luontevaa tuoda teostaan esiin, niin antaa palaa vaan. Enempi minua mietityttää se, että kaikille kirjailijoille esiintyminen ei ole asia, jota he haluavat tehdä ja nykymaailma rakastaa esillä olevia ja oman elämän panemista peliin ja kaikkia mahdollisia skandaaleja.
Omppu, siis Melenderin teos Onnellisuudesta? Voin noutaa sen kirjastosta eri asia on milloin siihen ehdin, lainan voi onneksi aina uusia. Miksi Melender tietäisi muiden onnellsiuudesta vai kirjoittaako hän omastaan...Hän näyttää niin fikuslta että pelkään tämän olevan jotain pikkusormi pystyssä kahvin juontia kultareunaisesta kupista ja taalaten svenskaa. Ei mitään sellaista rouheaa ja rankkaa, jos minä pidän. OK <3
PoistaSelliasta satuuu! Kondiotionaalia ja paljon ehkää ja sitten vielä 'minun mielestäni'. Sillä se laimenee. Jotenkin tuossa koko sun pointti hukkui nyt siksi, että toiset provosoituivat.
Minun sisällänihän asuu joku markkinahirviö, mutta en minun silti tarivtse katsella joka välissä katsella ja kuulla tyrkkyjä! Enkä nyt tällä tarkoita kirjailijoita, jotka tulevat kommentoimaan blogiini, siitä minä pidän. Jotkut jopa laittavat sähköpsotia tms. Koska en voi nyt sanoa tässä nimiä, ei tulisi mieleenkään, niin keron esimerkin: Jos luet joltain kirjan, jota pidät vaikka aika hyvänä ja sitten alat odottaa, että hän kirjoittaisi lisää, saatkin huomata, että kirjaa ei kuulu, mutta sitäkin enemmän näet facessa hänestä kuvia siellä sun täällä milloin bikineissä, milloin esittelemässä päivän ruokaansa, milloin mitäkin, se vain tökkii, enkä voi ottaa henkilöä vakvasti. Tällainen tapaus on sattunut! On niin monta tyyliä tulla esille ilman että alkaa esittelemään napanöyhtäänsä, että sen luulisi nyt kuluvan jo alkeiskäytökseen. Kai mun sitten pitää voida edes vähän ihailla kirjailijaa, arovstaa häntä, että hän olisi minulle olemassa. Positiivienn esimerkki esillä olosta on minulle Vera Vala. Vaikka taisin lukea häneltä vain yhden tai kaksi jännäriä, pidän hänen tyylistään olla kaikille kohtelias, huomioida muutkin, hän on sekä facejutuissa että lehtihaastatteluissa ollut minulle enemmän mieleen kuin ehkä itse edes tietääkään!
Höpöhöpö! Riikka Pelo ei keikistele joka paikan luutana,vaan luultavasti hän kirjoittaa, mikä kirjailijalle lieneekin suotavaa!
<3
Leena, unohda nyt heti kaikki etukäteistunnelmasi Melenderin kirjan suhteen. Älä oleta mitään. Älä odota mitään. Luet vaan. Sitten kerrot, mitä olit mieltä.
PoistaMinä olen hyvin vanhanaikainen ihminen käytösasioissa, tietäisitpä vaan. Harmillista, että en nuorempana tajunnut ryhtyä diplomaatiksi. :)
Tuo mistä puhut, bikinit sun muut. En tiedä, mihin nyt viittaat, mutta ajattelen, että se on sen kyseisen ihmisen valinta ja ei edes kuulu mulle mitenkään. Jos hänestä on hyvä niin, niin sitten on. Toisen ihmisen kohdalla se voisi tuntua kummalliselta, toisen taas ei ja kolmannen kohdalla olla mainio juttu. En ymmärrä esim. miksi niin monet pui omia privaattiasioitaan julkisuudessa, mutta sekin on heidän asiansa ja heillä on siihen varmasti syynsä. Yritin tässä nyt ilmaista sen, että mikään ei ole lähtökohtaisesti hyvä tai paha juttu, vaan kyse on aina laajemmasta ilmiöstä. Usein myös se, että jokin närkästyttää - vaikka sitten jonkun keikistely bikineissä - vahvistaa sitä tunnetta, joka kyseistä ihmistä kohtaan on ollut olemassa jo alunperin. Tästä päästäänkin siihen, että se oma närkästys voi tuoda julki, mistä asiassa varsinaisesti on kyse.
Omppu, se on pakko tehdä, sillä oma kirjastotätini (kaunis nainen, 45+) lukee tuota nyt ja hän on ihastuntu myös Yötä ei voi vastustaa, joka on minulle ihan must. 'Täti' sanoi, että hän lukee jotain ainutlaatuista...Kerron ainakin sulle, mutta en tiedä, mikä on muu aikataulu silloin eli ehdinkö/jaksanko postata. Mleender on sen tyypin herra, että en haluaisi kirjoittaa hänestä mitään vasemmalla kädellä. Hänessä vain on sitä jotakin...:)
PoistaMinä olen sekä että: eli sekä boheemi joissakin jutuissa, mutta odotan aina kauniita käytöstapoja ja muiden humioimista. No, minä tein työtä, jossa mitä aina olla chic eikä ikinä pitkiä housuja töissä ja...
Kerroin sen sulle privana, sillä en halua rääpiä niitä täällä auki. Toki ne ovat privaattiasoita, mutta eihän lukija ole mitään teflonia: Jos vaikka olisi kuinka hyvä kirja ja kuulisin, että kirjailja on rasisti, minä en häntä lukisi! Eli kaipaan tiettyä tyyliä myös niiltä kirjailijoilta, joita luen. Vertaa nyt vaikka Hannu Mäkelä ja PR!
Minäkään en ymmärrä, miksi pitää kuvata joka aamiainen ja iltapala ja kaikki. Joksus on joskus. Varmaan minun ei olisi pitänyt ollenkaan mennä faceen, mutta tavoitan tyttäreni aina chatista, sillä hän pitää puhelintaan äänettömällä kuten minäkin.
Tuo viimeinen ei ole absoluuttinen totuus, Ei päde ainakaan tähän minun juttuuni. Minä kyllä enemmänkin järkytyin ja kun se ei ollut yksi kerta, vaan aina vaan. Minua ei kainoksi mainita, sillä minä vaelsin Yyterin sannoilla ilman yläosaa, mutta en sitä myöskään revitellyt. Yhtään valokuvaa ei ole esim. ilman yläosaa, mutta monen muistikuvissa on:)
<3
Ei absoluuttisia totuuksia ole olemassakaan. Itse olen huomannut aika monien tapausten menevän mainitsemaani sarjaan, mutta ei tietenkään kaikkien. Yliannostus tulee FB:ssä helposti silloinkin, kun postattavat asiat on sinänsä ihan jees. Kirjat ja taide ylipäänsä on ainoa asioita, joista voi ja saa postata vaikka kuinka paljon. <- Tämä on nyt absoluuttinen totuus. :) :) :)
PoistaMua nyt suorastaan jännittää, mitä tulet sanomaan Melenderin esseistä ja sitten toiseksi jännittää se, että kun olet lukenut, niin arvaatko sen jälkeen, miksi niin kovasti halusin, että luet ne.
Taideteos, kirja tai joku muu, on olemassa myös tekijästään irrallaan. Tässä mennäänkin jo vaikeisiin asioihin. En siedä mitään ihmisten eriarvoista kohtelua, mutta mätäkin muna saattaa onnistua kirjallisesti. Jääköön nyt tähän, liian paljon ajatuksia päällekkäin. Kiitos Leena tästä vuoropuhelusta!