Siirry pääsisältöön

Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu - BAR Finland, 11


Mummoni serkku kertoi kerran, että nuorena tyttönä, kun hänellä ei ollut ketään, joka olisi häntä ymmärtänyt, hän painoi päänsä vasten lehmän lämminta kylkeä. Lehmä kuunteli, ymmärsi ja tarjosi lämpönsä.

Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu on raaka ja kaunis. Sen maailmassa rajat ihmisten ja eläinten välillä ovat horjuvia. Elämä retuuttaa molempia, raahaa pitkin pakkaskylmää pihamaata ja painaa alemmas ja potkaisee, mutta ihminen ja eläin nousevat. Synnyttävat elleivät kuole. Joskus ihmisen ja eläimen huudosta ei tiedä, onko kyseessä syntymän vai kuoleman ääni.

Mukan romaani on sekä kertomus erään lappilaisen kylän ihmisistä että Martta Mäkelän seksuaalisen heräämisen kasvutarina. Jos kuka on nähnyt kirjan pohjalta tehdyn, Rauni Mollbergin ohjaaman elokuvan tuskin pystyy unohtamaan Marttaa näytelleen Maritta Viitamäen roolisuoritusta. Hänen katseensa päilyi lukemieni sivujen yllä. Katse, jossa on niin paljon, että enempää tuskin ihmisen katseeseen mahtuu.


Maa on syntinen laulu on rakkauden, uskonnon, seksuaalisuuden ja kuoleman kirjoitusta. Mukan kieli on läpi teoksen vahvaa ja se soi kuin orkesterikappale, jossa hyvin hiljaiset ja hellät sekä pasuunamaisen pakahduttavat ja raa'at kohdat vuorottelevat. Se soi elämän ääntä, jossa uskonnollinen paatos menee naisen sydämeen ja saa hänet ryhtymään tekoihin, joita hän ei olisi voinut kuvitellakaan. Se soi isän vihaa, väkivaltaisten purkausten kumukieltä, kun tytär Martta on antautunut vieraan kylän miehelle. Se valittaa niin hiljaa, että tuskin kuuluu, kun äijä lähtee elon laitumilta toiseen maahan. Se uikuttaa Martan äidin Allin valitukset julki, valuu tämän makuuhuoneesta keittiöön. Se kuiskuttaa lappalaisen suulla lupauksia rakkaudesta ja täräyttää torvella lehmien ammunnan.

*

Maa on syntinen laulu alkaa vahvalla luontokuvauksella, joka luo raamit myöhemmälle kerronnalle ikään kuin se sanoisi: tämä on se maa, joka meille on annettu. Nämä metsät ja "vaarojen siniharmaat ketjut", nämä "mustasilmäiset lompolot" ja "tummatuohiset kituliaat koivut" ja yö, joka "liikkuu talvisin maiseman yllä pitkänä, painavana kaamoksena" - nämä ovat meidän elinpiirimme ja sen rajat.

Luonto ja elämä ovat isoja, ihminen niiden rinnalla ymmällään ja hänen tekonsa juoruina ja pahoina puheina pitkin kylää. Nainen on silmätikku on seksuaalisuus. Omaa pahaa oloa helpottaa, kun arvostelee Ainoa, jolla on liuta lapsia eri miesten kanssa tai ripustaa silmänsä Marttaan, jonka ruumiissa naiseuden lupaus tekee häpeämätöntä tuloaan.

Elämä on väkivaltaista. Tappeluja syntyy tämän tästä, eikä ole harvinaista, että ne päättyvät kuolemaan. Mukan henkilökuvauksen tinkimättömyys ja ruumiillisuuden vahva läsnäolo löytää lukiessani ystävän yllättävältä suunnalta, sillä hänen tapansa kuvata elämisen tinkiä tuo mieleeni Toni Morrisonin vahvat tarinat, joissa niissäkin ruumillisuus on vahvasti läsnä ja ihminen usein elämän rinnalla pieni.

Kun Aino kuolee keskenmenoon ja verenhukkaan, kuvaa Mukka heti seuraavassa kappaleessa porojen tappoa. Ihmis- ja eläinveri sekoittuvat, ne valuvat ja haisevat yhdessä, ne leviävät pitkin pihamaata, eikä lätäköstä tiedä, onko se ihmisestä vai eläimestä. Saarnamiehen sanat kaikuvat pirteistä pihojen verilammikoiden päälle. Ihminen on uppiniskainen syntisäkki. "Matkamies maan", jota on peloteltava kovin sanoin. Saarnaajan sanojen kääntöpuolella on toisenlainen hurmos, joka on naisenruumiissa kiinni. Uskonto osoittautuu välineeksi, jonka avulla saarnamies saa sen, mitä haluaa.

*

Maa on syntinen laulu nousee elämän rujoudesta, uskonnollisesta hurmoksesta ja seksuaalisesta kiimasta. Niiden rinnalle asettuu Mukan hienovireinen lyriikka. Juuri näiden kahden elementin - kerronnan raakuuden ja herkänkauniin lyriikan - rinnastaminen tekeee tästä romaanista lopullisesti niin hienon ja vahvan kuin mitä se on. Lyriikkaosuuksilla Mukka onnistuu kertomaan asioita, jotka suorasanaisena kerrontana olisivat vain keväänkalpea varjo hänen hänen sanojensa voimasta.

Mukka saakon kirjoituksessani sanoa viimeisen sanan. Olen tähän loppuun valinnut vertailtavaksi sekä suorasanaista tekstiä että teoksen sisältämää lyriikkaa. Ne kun laittaa yhteen on ihmisen elämä saanut rajat.


Mutta isä-Juhani loikkasi jo lauteilta ja kaappasi Martan kainaloonsa. Hän iski tyttöä kaikin voimin takapuolelle raudanlujalla kädellään. Martta päästi suustaan vain heikon valituksen, vaikka isku olikin tuskallinen ja kipeä. Punaiset läiskät nousivat työnt ihoon siihen kohtaan, mihin lyönti oli sattunut, sitten isä-Juhani päästi Martan. Hän läähätti kiukkua ja ponnistusta kiivetessään takaisin lauteille.

Minun rakkaani rannalla kulkee
tanssien astelee kivillä rantani
ja lumpeet nostavat päätään järvestä kysellen
Kuka rannalla tanssii
Kuka hameensa aalloille heittää
ja helmensä heinälle tarjoillen kulkee.
Voi rakkaani kulkee
Voi rakkaani neitoni naiseni ...



Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu (2013/1964)
229 sivua
Kustantaja: Gummerus

Tämä on 11. BAR Finland -postaus. Aiemmat BAR Finland -postaukset löytyvät välilehdeltä klik
Helmet lukuhaaste: kohta 18 Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa


Ylen 101 kirjaa -listalle Maa on syntinen laulu ei mahtunut, vaan sen sijaan vuoden 1964 kirjaksi on valittu Marja-Leena Mikkolan Tytär kuin kitara (josta tulee postaus Lukuhumua-blogiin). Vuoden 1965 kirjaksi sitten valittiinkin jo Mukkaa eli hänen teoksensa Tabu (josta tulee postaus Matkalla mikä mikä maahan -blogissa)




Kommentit

  1. tämä taitaa löytyä kirjahyllystäni - kun Göteborgin yliopisto tyhjensi suomalaiset kirjahyllyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs Hannele, jos ottaisit tämän sieltä hyllystä ja lukisit. Maa on syntinen laulu on yhtä hieno tänäänkin kuin ilmestyessään. Kiitos.

      Poista
  2. Tämä löytyy minunkin kirjahyllystä samoin Tabu. Nämä voisinkin lukea tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukkaa mun on pitänyt lukea jo vaikka kuinka kauan ja nyt tämä Suomen juhlavuosi sai mut ajatuksista tekoihin. Olen suunnittelut, että lukisin myös Tabun, jota en muistaakseni ole edes ennen lukenut. Kyyhky ja unikkokin kiinnostaisi, mutta nähtäväksi jää, mitä kaikkea tässä ehtii vuoden aikana. Kiitos Mai.

      Poista
  3. En ole lukenut, mutta elokuvan rajuus on jäänyt lähtemättömästi mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan elokuvasta parhaiten tosiaan Viitaniemen roolisuorituksen ja saatan muistaa väärin, mutta muistan joka tapauksessa niin, että elokuvassa oli enemmän sitä rajua puolta, kun tässä kirjassa on myös tuon lyriikan kautta toistakin puolta. Kiitos Riitta.

      Poista
  4. Olen lukenut tämän vuosia sitten, ja mieleen jäi vaikuttavana teoksena. Pitäisi ehkä kuitenkin palautella mieleen paremmin, ja sitten voisikin katsoa elokuvan. Sellainenkin aukko sivistyksessäni nimittäin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jonna, niin on mullakin. Aukkoa aukon vieressä, mutta välillä aina niistä jonkun onnistuu tilkitsemään. :D

      Olen tästä kirjasta nyt ihan hirmun fiiliksissä ja tuntuu, että vasta viikko lukemisen jälkeen alkaa olla tilanne, että tunteet ovat löytäneet edes jollain tavoin paikkansa. Kiitos Jonna.

      Poista
  5. Voi että. Miten iloinen olen, että kirjoitit tästä. Jos paransin iltaasi Villieläimiä-postauksella, teit minulle nyt täyden "vastapalveluksen" tällä. Maa on syntinen laulu on mun tärkeimpiä kirjoja, luin lukioiässä ja en ollut ennen lukenut vastaavaa: uskonnon, seksuaalisuuden ja kuoleman yhdistäminen sillä tavoin, se kerrontatapa, raakuus ja kauneus, Lapin luonto. Tuo Ainon kuolema keskenmenoon piirtyy mieleen vieläkin niin vahvana, se kun auttamassa ollut kysyy niiltä lapsilta, osaavatko lapsiraukat edes rukoilla, onko äiti edes sitä opettanut... Myös Kyyhkyn ja unikon olen Mukalta lukenut ja sen tunnelmaan uponnut vahvasti, vaikka tarina on siinäkin julma mutta teksti niin kaunista. Lisää pitäisi vielä Mukkaa lukea, ehkä tänä vuonna voisi ottaa projektiksi Tabun, se kiinnostaisi seuraavaksi eniten. Tai sitten novelleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostuin tosi paljon sun Villieläimiä-postauksista ja jatkoin Erämajan lukemista, kun se nyt on tässä käsillä ja sitten tuli joku, en osaa edes selittää, melkoisen mieletön tunne runojen voimasta. Huh!

      Oi, voin vaan kuvitella, että kun olet lukenut tämän noin nuorena, niin on varmasti ollu hurja kokemus. Tämähän on tavallaan ihan kamala, mutta sitten ei kuitenkaan. Hurjan visuaalinen myös. Näen silmissäni ne talojen pihat ja hiihtoladut ja näen kyllä Ainonkin ja ne lapsetkin ja vaikka mitä. Kun olen tällainen kuvilla muistaja, niin tuo teksti tulikin osin vähän yllätyksenä.

      En tiedä yhtään mistä tuossa Tabussa on kyse. Voisin tietty googlettaa ja esittää viisaampaa kun olen :D :D :D Pyrin sen nyt ainakin Mukalta vielä tänä vuonna lukemaan. Kiinnostaa senkin takia, että Yle valitse Mukalta Tabun, mutta ei tätä Syntistä laulua. Kiitos Tuomas.

      Poista
  6. Taas hieno kirjoitus hienosta kirjasta. Olen lukenut tämän muutamaan kertaan ja kirja tuntuu joka kerta vain vahvemmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit luulen, että on juuri niin, että tämä on sen verran vahvaa tavaraa, että ekalla kerralla ei pysty ottamaan kaikkea edes vastaan. Kiitos Margit.

      Poista
  7. Olen lukenut kirjan vuosia sitten, ennen bloggausaikaani. Muistan kirjasta hyvin vähän, korkeintaan tunnelman. Kuulostaa tutulta kohtasi "elämän rujous, uskonnollinen hurmos ja seksuaalinen kiima". Minulle kirja edustaa jotain vierasta ja pelottavaa pohjoista, etelässä kun olen aina asunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä vallan voimakas teos. Ihan käsittämättömältä tuntuu, että Mukka oli kertojana näin valmis jo esikoisteoksessaan. Muistelen, että ihan helposti hän ei tätä julkaistuksi saanut, joka sinänsä on ymmärrettävääkin, mutta onneksi sentään teksti on saatu julki. Tämä on sitä lajia, joka ei vanhene koskaan tai mene pois muodista. Kiitos Tuija.

      Poista
  8. Lukioaikoina luin koko Mukan tuotannon ja pidin hänestä myös äidinkielentunnilla esitelmän. Muistan, että opettajani ei ihan ymmärtänyt suurta innostustani. Pitiköhän sitten Mukan kirjojen aihepiiriä 16-vuotiaalle vielä sopimattomana, tiedä häntä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvinkin olla niin, että opettaja ajatteli, että olet liian nuori lukemaan Mukkaa 16-vuotiaana. Onneksi ei sentään torpannut innostustasi. Itse pidin aikanaan lukiossa esitelmän Ranskan romantiikasta ja kun ei ensimmäinen tunti riittänyt jatkoin sitä vielä toisella tunnilla ja senkin jälkeen jäi vielä kesken, mutta ope totesi siinä vaiheessa, että tehtävä suoritettu :D

      Poista
  9. Voi kun hieno ja elävä kirjoitus tästä unohtumattomasta kirjasta! Olen nähnyt Molbergin leffan, mutta kirjasta pidin enemmän kuin leffasta juuri tuon Mukan upean kielen takia. Mutta niin varhain olen sen lukenut, ettei löydy lukupäiväkirjastani (alkaa 1975). Eikä löydy omasta hyllystä, mutta Tabu löytyy. Täytyy etsiä postauksesi siitä, sillä juuri nyt en paljoakaan Tabusta muista. Mutta Maa on syntinen laulu on unohtumaton (no, ehkä tuon hienon leffankin takia, sillä ne kuvat elävät vieläkin sangen vahvoina). Ja miten nuori hän oli sen kirjoittaessaan, vain 19-vuotias.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole Tabusta vielä kirjoittanut. Se on yksi mun hyllynlämmittäjähaasteen kirjoista, joten olisi tarkoitus se tänä vuonna lukea. Katsotaan, toteutuuko. Mukan kieli on kyllä todella vaikuttavaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän