Edellä mainitusta huolimatta en pystyisi olemaan lukematta Smithiä. Aloitin hänen esikoisestaan White Teeth (suom. Valkoiset hampaat) ja siihen suorastaan rakastuin ja tätä kirjaa kohtaan tuntemani ihastuksen päälle alkoi rakentua suhteeni Smithiin. Myös On Beauty (Kauneudesta) teki suuren vaikutuksen. Ongelmani alkoivat hänen romaanistaan The Autobiography Men (Nimikirjoitusmies) ja Swing timea edeltävän NW:n (Risteymiä) kohdalla olin enimmäkseen eksyksissä. Arvata saattaa, että hieman jännitti alkaa lukea Swing timea, joka muuten on myös ensimmäinen Smithin romaani, jonka olen lukenut suomeksi.
Huoleni hälvenivät heti Swing timen ensi sivuilla ja vakuutuin nopeasti, että tämä on nyt Se kirja, joka lujittaa Smith-tykkäämiseni. Kunnes. Kunnes tuli se kamala tunne. Ei ei ei, ei taas. Se vahva kokemus, että romaani ei kulje. Että en jaksa lukea sitä edes loppuun. Että uuvun Swing timen sivuille ihan kokonaan. Luin hädissäni kirjan takasisäkanteen painettuja ylistyssanoja ja tunsin itseni petturiksi. Päätin kuitenkin jatkaa lukemista ja onneksi niin tein, sillä romaanin keskiosan stagnaatiovaiheen jälkeen alun ihastuksentunteet palasivat.
Swing time on romaani ystävyydestä, äititytär-suhteesta ja länsimaalaisten pyrkimyksestä auttaa afrikkalaisia kiedottuna musiikin ja tanssin täyteiseen pakettiin. Kaikkein kiinnostavin se on ystävyyden kuvauksena ja tämän vuoksi Afrikan ja hyvntekeväisyyden ympärille kiertyvä osuus vaikutti aluksi löysältä paiseelta, jonka olisin mieluummin jättänyt puhkaisematta. Kestikin melkoisen kauan, että Smith sai nivottua Afrikkaan sijoittuvat tapahtumat elimelliseksi osaksi romaaniaan.
Viime aikojen The ystävyyskuvaus löytyy Elena Ferranten Napoli-sarjasta, jonka olen viimeistä osaa lukuunottamatta lukenut. Väkisinkin Smithin ystävyyskuvaus vertautuu Elenan ja Lilan tarinaan. Swing timen nimettömällä päähenkilöllä on musta äiti ja valkoinen isä, kun taas naapurin Traceyllä vanhempien värisuhteet ovat päinvastaiset. Päähenkilön äiti on romaanin alussa tuleva Angela Davis ja Gloria Steinem ja Smith kuvaa, miten hän tekee luokkamatkan nollapisteen köyhyydestä yhteiskunnan korkeammille tasoille aina politiikkaan asti. Äiti on vahvatahtoinen feministi, älykäs ja peräänantamon ja kaikin tavoin päähenkilön ystävän Traceyn äidin vastakohta. Päähenkilön äitiä määrittää henkinen poissaolo, kun taas Traceyn äiti on lihava, tavallinen ja tyttärensä elämässä läsnä. Tiedä sitten, haluaako Smith tahallaan herättää ärsytystä, mutta minua ainakin raivostuttaa hänen kuvaamansa lihavuuden, tavallisuuden ja keskinkertaisen älyn välinen liitto. Toisaalta juuri tämä saa minut lukijana asettumaan päähenkilön puolelle, vaikka monissa asioissa samaistunkin enemmän hänen äitiinsä.
Ovelasti Smith muistuttaa myös siitä, miten äidit pitävät lastensa suhteen tärkeinä asioita, jotka ovat lasten omasta näkökulmasta heidän etujensa vastaisia. Itseriittoiseen tapaan päähenkilön äiti pyrkii määräämään tyttärensä ystävyyssuhteista näkemättä, miten valtava merkitys Traceyllä hänen tyttärelleen on.
"Minulle paljastui eräs totuus: olin aina yrittänyt hakeutua muista ihmisistä hohtavaan valoon, oma valo minulta oli aina puuttunut. Koin olevani varjo."
Dyaamisen äitinsä rinnalla päähenkilölle jää väkisinkin varjoon ja kurkottaa valon piiriin Traceyn kautta, vaikka heidän väliseensä suhteeseen liittyy myös monia negatiivisia sävyjä. Tyttöjen välinen ystävyys on Swing timesssa kuvattu taitavasti ja uskottavasti, mutta siitä huolimatta minun tekee mieli protestoida, sillä taas kerran ystävyyskuvauksen polttovoimana - samoin kuin esimerkiksi juuri Ferrantella - on tyttöjen välisen kateuden moninaiset muodot. Mieleni tekee kysyä, että onko kirjallisuudessa ylipäänsä mahdollista kuvata tyttöjen välistä ystävyyttä positiivisen sävyyn vai onko niin, että kiinnostavan ystävyyssuhteen kirjoittaminen ilman keskinäisiä kaunan ja kateuden tunteita on mahdottomuus ja että kirjallisuus on lukijaa kiinnostaakseen tuomittu tuottamaan traagisia ystävyyskuvauksia?
Joka tapauksessa päähenkilön ja Traceyn ystävyys moninaisine muotoineen olisi jo itsessään riittävä romaaniaihe varsinkin kun ystävyyskuvioon on vielä yhdistetty päähenkilön kompleksinen suhde hänen äitiinsä, joka erityisesti romaanin loppupuolella saa sydämeenkäyviä ilmenemiä, jotka samalla osoittavat, että heidän välillään on paljon sanomatta jätettyä ja väärin ymmärrettyä. Esiin nousee myös hankalasti vastattava kysymys siitä, että ketä me loppujen lopuksi suojelemme, kun me annamme itsemme kertoa itsellemme, että teemme tai jätämme tekemättä jotakin toisen ihmisen suojelemiseksi.
Swing timessa on paljon tanssia ja musiikkia, jotka toimivat tyttöjen kasvun väylänä ja kanavoijana. Siinä missä Tracy etenee vaikeuksista huolimatta tanssin maailmassa päähenkilö on oman elämänsä ajopuu, joka päätyy Madonnaa muistuttavan popparin Aimeen avustajaksi ja jonka seurauksena hänen elämänsä on tarkoin Aimeen intressien määräämää.
Aimee on romaanissa länsimaisen hyväntahtoisen ihmisen prototyyppi, joka haluaa tehdä hyväntekeväisyyttä afrikkalaisten auttamiseksi. Hyväntahtoinen olisi tosin luultavasi varmempaa kirjoittaa lainausmerkkeihin, sillä Aimeen toiminta, oli se pyyteetöntä tai ei, toimii oivana hänen itsensä brändäämisen keinona. Temaattisella tasolla Smith käyttää afrikkalaiskuvauksia keinona kyseenalaistaa tapoja, joilla länsimaalainen katse afrikkalaisia tarkastelee. Kuva afrikkalaisista aina hymyilevänä ja iloisesti tanssivana ihmismassana saa rinnalleen Aimeen, jolle käynnit nimettömäksi jäävässä Afrikan maassa edustavat "eettistä seikkailua." Erityisen kutkuttava on mm. kohta, jossa afrikkalaisnaiset kyykkysillään syövät ruokaa yhteisestä kulhosta ja Aimee liittyy seuraan "kuntopyörän ansiosta kehittyneitä lihaksiaan käyttäen."
Smithin kritiikki on hienovaraista, eikä hän sorru missään vaiheessa julistamiseen, vaan ripottelee lukijalle työkaluja väliin varsin huomaamattomasti. Tämä päteen myös rotuun liittyvien kysymysten kuvaamiseen ylipäätään ja esimerkiksi koko valtava afrikkalaisnaisten hiusten ympärillä liikkuva diskurssi tulee teoksessa esiin pelkkänä mainintana siitä, että sateella päähenkilön hiukset menivät heti kiharaan. Näkyvimmillään Smithin kritiikki on hänen kuvatessaan afrikkalaisen orjuudenaikaisen muistomerkin kiteytymistä turistikohteeksi. Samalla esiin nousee valkoiselle ihmiselle epämiellyttäviä kysymyksiä siitä, miksi orjuusmuistomerkillä halutaan käydä. Mitä sieltä mennään hakemaan? Valokuvataanko sitä kuin astuttaisiin toisen ihmisen tuskasta valmistettuun kylpyyn?
Sattumoisin juuri eilen puhuin ystäväni kanssa siitä, että hyvän romaanin tunnusmerkki on, että se kasvaa siitä blogatessa. Tämä pitää erinomaisesti paikkansa Swing timen kohdalla. Vaikka lukiessani tunsinkin väliin puutumista ja jopa mietin lukemisen lopettamista kesken, huomaan nyt tätä tekstiä kirjoittaessani, että Swing time on iso romaani muutoinkin kuin sivumääränsä vuoksi. Se on taitava kudelma ja vahvasti yhteiskunnallinen kannanotto nykyelämän ilmiöihin. Zadie Smithin swing on paitsi musiikkia, myös keinu, joka vie lukijansa korkeampaan ilmanalaan, josta maailman voi nähdä tavalla, joka jalat maassa ei ole mahdollista. Oikeastaan tuntuu siltä, että vasta nyt, kun olen tämän tekstin kirjoittanut olisin valmis lukemaan Swing timen ensimmäistä kertaa.
Zadie Smith: Swing time (2017)
462 sivua
Eng.kielinen alkuteos: Swing time (2016)
Suomentanut: Irmeli Ruuska
Kustantaja: WSOY
joku hänen kirjoista odottaa kirjahyllyssäni
VastaaPoistaOlet onnekas, että sinulla on Smithiä hyllyssä, jos tulee halu lukea häntä :D
PoistaJoten ihana teksti, joka keinuu! Keinuu kuin mielikuvieni Swing Time -romaani, swing tai ihan vaan keinu. Se, miten kirja tulee ensin tykö, sitten herättää ei-reaktion ja lopuksi, kokonaisuutta miettiessä, näyttää vahvuutensa. Melkoinen romaani, luulen.
VastaaPoistaEnkä toivottavasti luule kauaa, Swing Timen aion aloittaa tulevana viikonloppuna.
Swingiä keinussa :D
PoistaMutta siis ihan mahtavaa, että tämä on justiinsa tulossa sulla lukuun. Odotan niin paljon sun mielipidettä tästä. Kyllä tämä oli ehdottomasti parempi kokemus kuin Smithin pari edellistä ja olin suorastaan helpottunut, että kirjoittaessa tämä alkoi kasvaa vielä enemmän siitä, miten tämän lukiessa koin. Hieno alku ja loppu, mutta väliosassa oli hankaluuksia, mutta nyt kun tietää kokonaisuuden väliosankin näkee eri valossa.
No niin, nyt vasta ehditn blogata kirjasta, jonka lopetin jo viikko sitten. Hieno romaani! Mullakin väliosa tuntui jotenkin vieraammalta tai turhalta, mutta ei se ollutkaan. Pidin ihan hurjasti.
PoistaTulenpas tutkimaan.
PoistaPidin todella paljon Kauneudesta, ja myös Valkoisista hampaista, josta kuitenkin lukukokemuksena muistan myös tietyn raskauden ja uuvuttavuuden. Muita Smithin kirjoja en olekaan lukenut, mutta tämä Swing time on taas herättänyt halun palata Smithin pariin. Kiinnostavan kuuloisia teemoja, esimerkiksi tuo tyttöjen välinen ystävyys.
VastaaPoistaTämä on Smithin kirjoista suoraviivaisin ja sillä tapaa helpompi kuin muut hänen kirjansa. Paljon tässäkin on kyllä teemoja ja yhdellä lukukerralla ei kaikkea pysty sulattamaan. Vaikka välillä lukeminen ottikin koville niin vastapainoksi oli myös monia hurjan hienoja kohtia.
PoistaTämä kirja kiinnostaa aiheensa ja teemojensa puolesta, mutta minulla on kynnys tarttua Smithin kirjoihin. En ole saanut yhtäkään luettua loppuun asti. Yhtä olen tosin vain kokeullut (olisikos ollut Valkoiset hampaat tai Kauneudesta - en muista kumpi), mutta tyyli toi mieleeni Irvingin kirjat enkä minä lämpene Irvingin tyylille yhtään. En suorastaan jaksa sitä.
VastaaPoistaOnko tämä sinusta irvingmäinen, osaatko sanoa? En nyt edes muista pidätkä sinä Irvingistä (empiiristen tutkailujeni mukaan melko moni pitää).
Olen lukenut Irvingiltä vain niitä hänen vanhempia kirjojaan. En voi sanoa olevani mitenkään hänen faninsa, mutta tosiaan kun en ole vuosiin häntä lukenut, niin en uskalla kovin voimakkaasti sanoa tässä asiassa puoleen tai toiseen.
PoistaKun puhut Irvingin tyylistä, en tiedä, mitä sillä tarkoitat. Hänen lukemisestaan tosiaan on jo niin kauan, että on tyylit päässeet unohtumaan. Sanoisin, että tämä on selkeydessään Smithin helpoin kirja. Kulkee suoraviivaisesti eteen päin ilman mitään välihyppelyjä.
Okei, tarkennuksen paikka siis. Olen lukenut Irvingiltä kaksi ja puoli romaania: Neljännen käden, Garpin maailman ja Isäni hotellit (hotellit jätin kesken). Ainakin Garpin maailmaa ja hotelleja yhdisti henkilöhahmot, jotka oli vedetty överiksi ja kirjan tyyli oli (olevinaan) humoristinen, mutta minua lähinnä tylsistytti. Olen ymmärtänyt, että tällainen on Irvingille tavanomaista/tyylillistä eikä sellainen tosiaan koskettele minua (ainakaan Irvingin kirjoissa). Samaa liioittelua havaitsin siinä Zadie Smithin romaanissa, jota joskus sata vuotta sitten yritin lukea ja jätin lopulta kesken. Valaiseeko tämä asiaa mitenkään? En oikein osaa tarkemmin selittää. Ehkä minun pitää itse kokeilla tätä: voisin mennä jossain vaiheessa kirjastoon selaamaan ja tarkistamaan asian. :D
PoistaPakko nyt tunnustaa, että en ole huomannut Smithin kirjoissa tuon tyyppistä liioittelua ja ylivetoa. Irvingiltä olen lukenut Oman elämänsä sankarin ja sitten Garpin maailman ja Kaikki isäni hotellit, joista viimeksi mainituista jompi kumpi jäi kesken. Minulla oli sama tilanne, että Irvingin huumori ei oikein iskenyt.
PoistaVarmaan tosiaan parasta, että päivität suhteesi Zadie Smithiin. :D Muistelen, että olet postannut joskus Nimikirjoitusmiehestä ja ihan siitä tykännytkin tai kenties se sitten oli joku muu kuin sinä.
Kiitos, Omppu, kun muistutit tästä. Smith kuuluu ehdottomasti lukulistalleni, vaikka toisaalta tunnistan jonkinlaisen vaikeuden suhteessa hänen romaaneihinsa. Kun tähän keinuun tartun, yritän muistaa olla sitkeä, jos alun mahdollinen ihastus alkaa vaihtua epävarmuudeksi. Hyvä kuulla, että lukemista kannatti jatkaa.
VastaaPoistaEtkös sä Jonna kirjoittanut Risteymistä? Muistan, että olin helpottunut, että joku muukin oli kokenut ko. kirjan hankalaksi. En sinänsä etsi mitään ns. helppoa luettavaa, mutta Smithin kohdalla on välillä niin, että vaan millään meinaa pysyä mukana. Aion kyllä kokeilla lukea jotain häneltä uudestaan ja katsoa miten käy.
PoistaTämä Swing Time on Smithin kirjaksi hyvin selkeä ja se väliosan puutuminen johtui muista kuin rakenteellisista syistä. Jään odottamaan, että saat luettua ja postattua.
Tykkäsin tästä tosi paljon ja innostuin siitä, että saatoin EHKÄ löytää uuden "luottokirjailijan" :)
VastaaPoistaKiva kuulla. Mulla on aina jotain ongelmia Smithin kanssa, vaikka kuinka hänestä tykkään. Tämä oli näin jälkikäteen ajateltuna oikeinkin hyvä, vaikka lukiessa välillä tuli toisenkinlaisia ajatuksia.
PoistaOlen lukenut Smithiltä Kauneudesta-romaanin neljä vuotta sitten ja haluaisin kyllä ehdottomasti lukea lisää. En muista, että Kauneudesta olisi ollut mitenkään äärettömän hyvä tai vaikuttava, mutta jokin siinä on jäänyt kaihertamaan mieltä näiksi vuosiksi. Swing Time kuulostaa siltä, että siihen voisin seuraavaksi tarttua Smithiltä. Ja aivan huikea lopetus tällä postauksella, vau.
VastaaPoistaHaluaisin lukea Kauneudesta uudelleen suomeksi, koska muistan, että oli jotain kohtia, joista en ollut ihan varma tajusinko, mitä Smith tarkoitti.
PoistaSwing time on suoraviivaisempi kuin Smithin muut kirjat. Se on oikein hyvä teos tehdä tuttavuutta kirjailijan kanssa tauon jälkeen.
Ja kiitos, sinä se aina niin hienosti sanasi asetat. :D
Luin Swing Timen pari viikkoa sitten ja yritän paraikaa saada raavittua blogitekstiä kasaan. En ihan varauksetta ihastunut ja jotenkin on vaikea kirjoittaa, kun olisin halunnut tykätä enemmän. Lohdullista, että sinulla on ollut joitakin samansuuntaisia ajatuksia: minuakin aluksi rasitti Afrikan ja hyväntekeväisyyden mukaantulo ja keskikohdassa uuvahdin todella.
VastaaPoistaOnpa Nanna kiinnostavaa kuulla, että sullekin iski keskikohtauupumus. Se Afrikka-kuvio olisi pitänyt esitellä jotenkin toisin, koska se katkaisi koko stoorin ja alkuhan tässä kirjassa oli vallan hieno, kuten myös loppu. Nyt kun aikaa lukemisesta on jo vähän niin kyllä tämä jää mieleeni kiinnostavana teoksena ja voisin lukea vaikka uudelleenkin ilman sitä keskikohtaa. :D
Poista