Etukäteen pelkäsin, että Isän kädestä olisi kirja, jossa käytetään haplahintaiseti hyväksi sadomasokistiteemaa. Voi voi, en olisi voinut olla enempää väärässä. Tamminiemen teos on psykologinen romaani ja kaukana lukijan eroottisesta viettelykertomuksesta.
Isän kädestä kertoo Ruutista ja Luukaksesta. Nimien raamatullisuus saa minut etsimään yhtymäkohtia samannimisiin raamatun henkilöihin. Historiatietojen mukaan Luukkaan evankeliumin ja apostolien teot kirjoittanut Luukas oli ammatiltaan lääkäri. Romaanin Luukas harjoittaa hänkin eräänlaista yksityistä lääkärintointa pyrkimällä tarjoamaan vaimolleen seksuaalisia parannuskeinoja lapsuuden märkiviin haavoihin. Raamatun evankeliumit kertovat Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta ja symbolisella tasolla Tammimaan romaani tekee saman Ruutille.
Teoksessa on läsnä kolme Ruutia. Opettaja-Ruut, Luukaksen vaimo Ruut ja lapsi-Ruut. Opettajana Ruutilla on valta, vaimona taas hän haluaa alistua miehensä palvelijaksi. Näin syntyy kiinnostava peilaussuhde Ruutin persoonan eri puolien välille, jossa Ruut sekä puraisee valtaa että tulee sen nielaisemaksi. Samalla Tammimaa kuvaa Ruutin ja Luukaksen seksuaalisten halujen ja mieltymysten yhteentörmäyksiä sekä haluavan naisen problematiikkaa. Alistuskuviot eivät tässä romaanissa ole yksinkertaisia, vaan niihin liittyy loputtoman tuntuisesti nyansseja, joita Tammimaa kuvaa sellaisella hartaudella ja yksityiskohtaisuudella, että se väkisinkin alkaa puuduttaa ja niin pitää ollakin, sillä juuri oma kyllästymiseni Tammimaan kuvauksiin estää tästä teoksesta tulemasta kiihotustarkoituksellista kirjallisuutta. Syntyy tilanne, jossa minä lukijana muutun osaksi Ruutin pakkomielteisiä tarpeita etsiä hyvitystä sille, mitä hänelle pikkutyttönä tapahtui. En pidä roolistani, mutta en voi jättää kirjan lukemista kesken. En voi hylätä Ruutia. Olen huomaamattani tullut kudotuksi monimutkaiseen orja-herra -verkkoon, jossa minä lukijana muutun osaksi Ruutin alistamista halusin tai en.
Tapa, jolla Isän kädestä pitää minua otteessaan välittämättä siitä, miltä kyseinen ote minusta tuntuu muistuttaa Roberto Bolañon romaanin 2666 lukemisesta. 2666 sisältää muistaakseni noin kolmesataa sivuisen osan, jonka lukeminen on lähinnä tuskaa. Bolañon romaanin ymmärtämisen kannalta tämä osa on kuitenkin täysin olennainen ja sen vaikutukset ja merkitys avautuivat minulle vasta sen jälkeen, kun olin lukenut romaanin loppuun ja juuri tuo vastenmielinen ja kuvotusta herättänyt osa on polttanut 2666:n osaksi mentaalista kirjastoani. En näe mielekkääksi verrata Tammimaan ja Bolañon romaaneja, mutta siinä tavassa, jolla ne haastavat lukijan kaikinpuolisen viihtymisen on kuitenkin samantyyppistä armoa tuntemattomuutta.
Ruutin sydämessä on reikä, jota hän Luukaksen avulla yrittää täyttää. Alistuminen on hänelle yritys kuormata maata sinne, mistä maata puuttuu. Maata, josta jotakin voisi kasvaa ja hedelmöidä. Kyse ei ole ensisijaisesti nautinnon hakemisesta, vaikka sitä ei voikaan irrottaa Ruutin ja Luukaksen läpikäymistä seksuaalisista käytännöistä. Alistuminen on Ruutille pakokanava, jonka seinämien liukkautta hän pyytää Luukasta edistämään. Alistumisen kautta Ruutin on mahdollista kokea hetkellistä unohdusta ja päästä pois itsestään.
Hänet on alistettu, ja se tyynnyttää hänen mielensä.
Hänen on alistettu, ja hänen ruumiinsa tietää, mitä tehdä.
Hänet on alistettu, ja hän on täynnä rakkautta.
Luukas alistaa häntä, ja se antaa hänelle tarkoituksen.
Jos tarpeeksi puhutaan ja käydään omia tarpeita läpi, onko toisen ihmisen mahdollista toimia parantajana, joka puhaltaa pipit pois? Kuinka paljon toiselta voi omien traumojen korjaamisen nimissä vaatia? Mikä on sallittua ja mikä kiellettyä ja kuka sen päättää? Missä menee raja, jonka yli ei pitäisi edes rakkauden nimissä suostua?
Isän kädestä ei ole helppo romaani ja hyvä niin. Tammimaa kuljetti minut syvälle ihmismielen ja -ruumiin sokkeloihin ja välilä tuntui kuin olisin käyskennellyt suolla, jonka silmäkkeet vetivät minua alisiin maailmoihin, mutta aina viime hetkellä teksti kiskoi pääni takaisin silmäkkeiden imusta.
Ruutin sisällä on lapsi-Ruut, joka on huutanut lapsuudesta asti ja Luukaksessa Ruut näkee potentiaalin olla isä, jolle huuto on tarkoitettu ja joka voi siihen vastata. Isän kädestä on psykologisesti kompleksinen romaani, jossa mikään ei ole helppoa tai yksinkertaista. Siitä kasvaa evankeliumi Ruutin mukaan.
Essi Tammimaa: Isän kädestä (2018)
319 sivua
Kustantaja: Otava
Omena Martti
VastaaPoistavanha setä näki sen näin:
https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/isan-kadesta/
Ok.
PoistaHei,
VastaaPoistaMinua arviossasi pysäytti tämä lause: "Alistumisen kautta Ruutin on mahdollista kokea hetkellistä unohdusta ja päästä pois itsestään." Ja jäin miettimään, voisiko näin olla sukupuolesta riippumatta? Tyyliin, vallan kahvassa oleva miespoliitikko hakee paineisiinsa helpotusta, vapautusta dominan käsissä?:) (Aika usein kuultu näkemys.) Ja nykyajan naiset taas soisivat saavansa "helpotusta, vapautusta" erilaisten vaatimusten paineissa? Tämä tulkinta, myönnän, on psykologisoiva. Enkä oikeastaan haluaisi psykoanalysoida kenenkään haluja. Mutta tuohon lauseeseesi liittyen tulipahan vain mieleeni. Ja olisi kiinnostavaa kuulla, mitä sanot tästä tulkinnasta?
Pitääkin tutustua mainitsemaasi 2666 kirjaan. T. Lukijasi
Hei,
PoistaKiva kuulla, että luet blogiani.
En ole ollenkaan asiantuntija esittämäsi kysymyksen suhteen, mutta en kyllä osaa ajatella, että alistumisen halu/tarve liittyisi mitenkään erityisesti sukupuoleen tai sukupuolettomuuteen. Uskoisin, että jokaisella on takana omanlaiset juttunsa, joiden ns. palveluksessa alistuminen voi toimia.
Tässä kirjassa on hyvä juuri se, että koko tämä alistumiskuvio on käsitelty niin asiallisesti. Vaikka aihe liittyy seksuaalisuuteen ei sen käsittelyä ole seksualisoitu. Vaikea selittää. Suosittelen lukemaan kirjan! :D
Hei,
VastaaPoistaolen kyllä lukenut kirjan. Odotin myös, että se olisi joku eroottinen viettelyskertomus, mutta se oli tosiaan kaikkea muuta. Lukukokemukseni oli hämmentävä, myös ärtymystä herättävä. Tuntui, että kyse oli pääosin päähenkilön haluista, yhteistä halun koodistoa ei henkilöillä tuntunut olevan. Koin myös kirjassa tiettyä ”nämä osat eivät sovi toisiinsa” elementtiä. Sitä vaikea tässä sanoittaa tarkemmin. Kun ei kirjaakaan tässä. Kuten sanoit, niin se varmasti on, että jokaisella omanlaisensa alistuskuviot ja ehkä koin (tarpeettomastikin), että näillä lapsuuden kokemuksilla pyritään selittämään jotain ”yleispätevää”. Ja koska koin sen niin, tuntui se myös häiritsevältä.
Minä taas en ajatellut, että kyse olisi mistään yleispätevästä selityksestä, vaan nimenomaan tämän kyseisen romaanihenkilön tilanteesesta. Ymmärrän kyllä, että alkaa ärsyttää jos tulee tunne, että kirjailija on hakkaamassa kiveen jotain käsitystä, mutta itse tosiaan en tämän kirjan kohdalla niin ajatellut. Mitä tulee halujen yhteensopimattomuuteen niin ajattelin sen niin, että tässä kirjassa kerrotaan juuri siitä, miten vaikea kahden ihmisen eri haluja on sovittaa yhteen - aika harvoin kai ne ovat jo lähtökohtaisesti yhteensopivia.
PoistaNo joo, mua ärsytti ylipäänsä se päähenkilö. Itse ajattelen, että seksuaalisuuden saralla kahden ihmisen halujen koodistot lähtee niin selkäytimestä usein, että jos siinä kohtaa on kauheasti "vääntöä", niin keskustelut ei siinä kohtaa paljon asiaa auta. Siinä kohtaa mulla itsellä ainakin hiipuisi kokonaan loputkin halut, jos pitäisi jatkuvasti "keskustella", mitä tehdään ja miten toimitaan. Siis siinä mielessä, että sitä yhteisymmärrystä pitää aina hakea keskustelujen kautta. Boring:) Tämä on tietysti vain oma subjektiivinen kokemukseni ja siksi en pystynyt tässä kohtaa lainkaan samastumaan tuohon kirjaan. Muuten, arkielämässä, ymmärrän oikein hyvin kahden ihmisen halujen yhteensovittamattomuuden. Mutta juurikin seksuaalisuuden saralla en. Se on jotain alkukantaista, primitiivistä voimaa, alitajuisten lähteiden kellarista, koen. Mutta edelleen, ihmiset on erilaisia. Mutta minua rasitti se jatkuva keskustelun tarve sillä päähenkilöllä. Näin:) Anteeksi kirjan päähenkilö:)
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistaLisään vielä edelliseen kommentiini kirjailijan oman kommentin City-lehden haastattelusta: “Kaikessa seksuaalisuudessa pitäisi olla neuvottelu ja after care. Ei pelkkää vartin halailua seksin jälkeen. Toiselta voi kysyä vaikka viikon päästä, että millainen olo sulla on."
Juuri tällaisen "eetoksen" (mikä siis mielestäni näkyi kirjassakin) kokisin rasittavaksi. Myöskin tämän haastattelun sanoma ehkä vahvisti lukukokemusta (koska luin se peräkkäin). Että näin pitäisi jne. Ei todellakaan pidä mitään. Hivenen myös ärsyttää tällainen apostolimainen sävy haastattelussa. (Joskaan ei voi tietää, onko toimittajan muokkaamaa kirjailijan sanoista.)
Jos mulla olisi puoliso, joka hinkuaisi keskustella joka jumalan kerta sekä pitäisi pitää joku after care sessio, niin tuntuisi raskaalta. Missä kaikki spontaanisuus ja improvisaatio, leikittely ja mielikuvituksen lento? Ja jos toinen on impulsiivinen ja toinen tarvii se jokakertaisen keskustelun, niin oikeasti, toimiiko sellainen pidemmän päälle koskaan (tästä se selkäytimestä esimerkkini)?
No joo:)
Keskustelua voi olla (sehän on ihan perusjuttua) ja fantasioiden jakamista ja ties mitä, mutta sekä lukemastani kirjasta että tästä haastattelusta tuli olo, ettei se juuri muuta olisikaan.
Näin se mulle välittyi. Muille ehkä toisin.
Minä taas ajattelen oikeastaan enemmän niin päin, että just seksuaalisuuden kohdalla tuo puhuminen olisi erityisen tärkeää, koska on mahdoton tietää, mitä toinen haluaa. Toki voi jotenkin automaattisestikin loksahtaa kohdalleen ihmisten välillä, mutta luulisin, että tosiaan seksi on sitä aluetta, jolloin ei niin helposti tule kerrottua mitä haluaa. Ehkä se koetaan noloksi tai asiasta on muuten vaan vaikea puhua. Toisaalta sitten suhteen kai pitää olla aika turvallinen, että se puhuminen olisi mahdollista ylipäätään.
PoistaTässä kirjassa minusta haettiin jotenkin kirjan henkilöiden kannalta täydellistä seksuaalisuuden toteuttamisen tapaa, joka oli ongelmallista, koska siihen väkisinkin liittyy jossain määrin ainakin kompromisseja. Vaikka välillä tuntui, että jätän koko kirjan kesken niin silti minusta oli jotain erityisen hienoa siinä, että nämä henkilöhahmot yrittivät yhä uudestaan. Se, että Ruut oli ammatiltaan opettaja toi myös kiinnostavan lisän tarinaan ja monipuolisti sitä.
Itsekin vähän vierastan ns. ihmissuhdepuhumista, joten luulisin ymmärtäväni myös sun näkökantaa.
PS. Nämä sun arviot on kyllä huomattavasti parempia ja analyyttisempiä kuin useinkaan lehtien arviot. Lisäksi peilaat muuhun kirjallisuuteen. Lehdet voisi ottaa oppia:) Siksi tykkään lukea näitä.
VastaaPoistaVoi kiitos. Olipa kauniisti sanottu. Ja kiitos, kun sanoit asian ääneen.
PoistaNo niin, tässähän nyt tulikin sopivasti se, että ei voi tietää, mitä toinen ajattelee, jos hän ei sitä kerro :D :D :D
Kiitos itsellesi:)
VastaaPoistaNo ehkä tässä tapauksessa ei. Mutta kyllähän varmaan, kun näet ihmisen, voit aistia monta asiaa sanattomasti. Saati, jos olet hänen kanssaan intiimisti. Jos hän koskettelee/ ei koskettele, millä tavalla koskee jne. Tunnet haluaako sinua todella. Ilman mitään sanoja.
Ja toisaalta voi sängyssä teeskennellä vaikka mitä sanoilla tyyliin ”voi kun ihanaa”, vaikkei olisi yhtään:)
Mutta totta myös, että jätämme monesti sanomatta asioita, jotka kannattaisi sanoa ääneen, koska ne sanat luovat hyvää mieltä ja saattavat avata solmuja yms. Eikä kaikki ole yhtä taitavia äänettömien viestien vastaanottajiakaan. Tai voimme tulkita toisen eleet myös täysin väärin. Molempia tarvitaan mielestäni hyvässä parisuhteessa sopivassa suhteessa. Sanoja ja sanatonta yhteisymmärrystä:)
Joo mulle sopisi oikein hyvin, jos ihmiset kaikin tavoin ymmärtäisivät toisiaan sanattomasti, mutta käytännössä näin ei usein ole. Sitä voi tehdä ihan hullujakin tulkintoja toisesta, koska jokainenhan voi nähdä/kokea vain oman viitekehyksensä kautta ja sitä helposti käy niin, että alkaa yleistää kokemansa perusteella.
PoistaOlen samaa mieltä. Mutta ehkä juurikin seksin saralla uskon, että toisen halun kyllä huomaa aika helposti:) Tulkintojen mahdollisuus on tietyiltä osin aika yksiselitteistä:D
PoistaJa myös niin, että sitä joko tuntee jotain kohtaan seksuaalista vetovoimaa tai ei.
Puhun nyt vain omasta puolestani, koska minulla mikään keskustelu seksistä ei saisi vetovoimaa syttymään, jos sitä ei siellä jo ole. Sitä ns. kemiaa. Ja jos on, keskustelua ei niin hirveästi tarvita (tai ole tarvittu). Siis tuollaisia jumalattoman pitkiä keskustelusessioita:) Vrt. kirja.
Ja jotenkin myös olen taipuvainen uskomaan, että tuollaiset alistuskuviot ovat niin ”syvällä” jossain ihmisen ”alitajunnassa” tms., että jos kun pariskunnat harrastaa sm-juttuja, siinä on jo parit alkujaan löytäneet toisensa. Toinen tykkää esim. olla alistaja toinen alistettu, ja roolit sujahtaa helposti. Sen sijaan epäilen, että jos toinen tykkää em. seksistä ja toinen ei, niin voi olla vähän väkinäistä saada toista siitä innostumaan millään keskusteluillakaan. Koska ajattelen ylipäänsä, että monetkin seksuaaliset mieltymykset ovat syvällä meissä.
Mä taas ajattelen, että on helppo huomata niin oma kuin toisenkin halu noin yleistasolla, mutta sitten jo monimutkaisempaa kun sitä halun toteuttamista aletaan viedä kohti täydellistämisen tasoa (jota minusta tässä Ruut ajaa takaa).
PoistaTuosta alistuskuvioiden syvällä olemisesta en osaa sanoa. Saattaisin kuvitella, että on myös paljon tiedostamatonta alistumishalua tai jos ei tiedostamatonta niin ainakin ääneen lausumatonta.
Lisään vielä kiteytyksen: eli yhteistä kieltä (siihen liittyy minusta sekä sanat että sanaton yhteisymmärrys). Jos toinen puhuu ranskaa ja toinen espanjaa, voi käydä raskaaksi:D
VastaaPoistaKiitos myös avartavasta keskustelusta. Näköjään tämän kirjan osalta tarvittiin se ”after care”:D
After care :D :D :D Hauskasti tämä keskustelumme alkoi peilata Tammimaan kirjaa. Tosi mukavaa kun tuli tätä mielipiteidenvaihtoa - sitä aika harvoin nykyisin blogissa tapahtuu.
PoistaLuin tämän kirjan juuri, ja joudun ehkä lukemaan uudestaan, jos meinaan tästä blogitekstin kirjoittaa. Itse sain kirjan luettua aika jouhevastikin, mutta teos on jättänyt joitain piinaavia ajatuksia, joiden ilmaisussa koen olevani kömpelö/sivistymätön/liian naiivi. Kun nyt mietin tätä uudempaa heteroseksuaalisuuden kirjoa uudelleen kirjoittavaa fiktiota, niin tämä varmaan kolahti (ahdistavalla tavalla) enemmän kuin vaikka Marjo Vilkon Vilpitön sydän, josta kyllä pidin ehkä enemmän musikaalisista kuin eroottisista syistä. Molemmat hienoja tuttavuuksia. Ja kiitos tästä arviostasi, jonka siivin pääsen ehkä bloggauksessani eteenpäin.
VastaaPoistaHienoa kuulla, että bloggauksesta kenties on apua oman bloggauksesi kirjoittamisessa. Mulla tosiaan tämän lukeminen ei käynyt kovinkaan jouhevasti, mutta erittäin mielenkiintoisia juttuja tämä sisältää.
PoistaOlin ajatellut lukea Vilpittömän sydämen, mutta kun näin miten paksu se on niin tulin toisiin ajatuksiin. Kääk!