Siirry pääsisältöön

Oma elämä bestsellerinä - Massimo Gramellini: Sweet Dreams, Little One

Mitä jos vasta viisikymppisenä saisit tietää totuuden sellaisesta lapsuutesi tapahtumasta, joka on ohjannut koko siihen astista elämääsi?

Italialaisen Massimo Gramellinin romaani Sweet Dreams, Little One on kansainvälinen bestseller, joka on käännetty 14 kielelle. Pelkästään Italiassa sitä on myyty yli miljoona kappaletta.

Massimo Gramellini (s. 1960) on La Stampa -lehden toimittaja ja kolumnisti, joka on kotimaassaan tunnettu myös lukuisista tv-esiintymisistään.  Gramellini on kirjoittanut useita yhteiskuntapoliittisia teoksia ja Sweet Dreams, Little One (Fai bei sogni) on hänen toinen romaaninsa. Esikoisromaaninsa  The last line of fables (L'ultima riga delle favole ) hän julkaisi vuonna 2010.

Ostin Gramellinin romaanin pari vuotta sitten ihan vaan siitä syystä, että italiaista nykykirjallisuutta tulee aika harvoin vastaan, jos lukuun ei oteta Elena Ferrantea ja tänä vuonna suomalaisillekin kirjamarkkinoille rantautunutta Domenico Starnonea. En tiennyt Gramellinin romaanista etukäteen mitään, enkä lukenut edes kirjan takakansitekstiä, vaan ryhdyin lukemaan sitä ns. kylmiltään.

Sweet Dreams, Little One on kasvutarina, joka kertoo pojasta, jonka äiti kuolee pojan ollessa 9-vuotias. Gramellini kuvaa riipaisevasti pojan tuskaa ja hänen elämäänsä äidittömänä, joka erityisesti Italian kaltaisessa "äitikulttuurin" maassa on erityisen tuskallista. Niinpä poika keksiikin erinäisiä tarinoita, joilla selittää äitinsä poissaolon.

Äidin kuolema varjostaa pojan elämän kaikkia osa-alueita ja hän on jatkuvasti hukassa elämässään. Isä ei osaa tarjota apua pojan suruun ja oikein missään ei tunnu olevan järkeä ilman äitiä.

What was the point of being well behaved if there was no longer anyone around to say "Good boy"?

Gramellini tavoittaa pojan tuntemukset sellaisella tarkkuudella ja kipeää tekevällä kirkkaudella, että alan jo varsin varhain teosta lukiessani epäillä, että kirjailija kertoo omaa elämäntarinaansa. Aavisteluni osoittautuvat oikeiksi ja tämän seurauksena Gramellinin romaanin tarkastelu saa uusia piirteitä.

Jos tämä kirja olisi fiktiota kirjoittaisin, että se on sujuvasti kirjoitettu, mutta paikoin liiaksi sentimentaalinen ja lukijan tunnerekisteriä kosiskeleva. Koen kuitenkin, että en voi sanoa niin, koska kyse on kirjailijan omasta elämästä. On selvää, että tämän kirjan kirjoittaminen on ollut elintärkeää Gramellinille, jotta hän pääsisi tasapainoon elämässään lapsuuden traumaattisen menetyksen jälkeen.

Sweet dreams, Little one on psykologisesti tarkkanäköinen romaani, jossa Gramellini analysoi ja diagnosoi itseään.

Since the trauma caused by his mother's death has alienated the patient's real self, everything he does, thinks and says does not originate from his own self but rather from a dysfunctional personality which has developed over the years and might be said to have taken over his life.

Äidin kuoleman aiheuttaman järkytyksen seurauksena Gramellinin päässä puhuu vuosia ääni, jolle hän antaa nimen Belfagor. Tämä ääni muistuttaa häntä siitä, että hän ei ole niin kuin muut ja ei tule sitä koskaan olemaankin. Olennaiseksi tekijäksi muodostuukin Belfagorin hiljentäminen ja sitä myötä oman elämän haltuun ottamisen mahdollistuminen.

Taitekohdaksi romaanissa muodostuu hetki, jolloin Gramellini saa luettavakseen kummitätinsä kirjoittamat muistiinpanot äidistä sekä kun hän saa tietää totuuden tämän kuolemasta. Jälkikäteen on vaikea ymmärtää, miksi kukaan ei kertonut totuutta hänelle aikaisemmin. Kirjailija pohtii, eikö kertomiselle ollut oikeaa hetkeä vai ajattelivatko totuuden tienneet, että joku toinen oli sen jo hänelle kertonut?

Vaikka Gramellini on toimittaja hänelle ei ollut koskaan tullut mieleen tutkia äitinsä kuolemaan liittyviä lehtikirjoituksia. Ehkä kyseessä oli alitajuinen totuuden välttely, sillä hän uskoo tienneensä totuuden äitinsä kuolemasta jo aiemmin, vaikka ei olekaan tätä tietoa tietoiseen mieleensä päästänyt.

Gramellinin elämäkertana Sweet Dreams, Little one on hieno ja aidosti koskettava. Kaunokirjallisena teoksena sen sijaan se ei ole yhtä vahva ja teoksen loppupuolella ja erityisesti teoksen jälkisanoissa henkilökohtaiset kokemukset ja niiden käsittely jyräävät alleen kaunokirjalliset meriitit. Koska kyse kuitenkin on kirjailijan omasta elämästä tuntuu hänen teoksensa kritisoiminen asiaankuulumattomalta. Tärkeämpää kuin teoksen kaunokirjalliset ansiot on se, että Gramellini tämän teoksen kirjoittamisen myötä on saanut takaisin elämänsä, jonka hän 9-vuotiaana menetti.



Massimo Gramellini: Sweet Dreams, Little One (2014)
218 sivua
Italiankielinen alkuteos: Fai bei sogni (2012)
Englanniksi kääntänyt: Stephen Parkin
Kustantaja: Alma Book Ltd.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä