Siirry pääsisältöön

Kun rakkaus ei pelasta - R.O. Kwon: The Incendiaries

Viime vuonna törmäsin nettisivustoilla vähän väliä pöhinään R.O. Kwonin romaanin The Incendiaries ympärillä. Siitä, että tulin tarttuneeksi Kwonin romaaniin on kuitenkin kiittäminen Lauren Groffia, jonka mainion esseekokoelman Florida luin joulukuussa.

Kwonin romaanin etukanteen on nimittäin painettu kehu juuri Groffilta: The Incendiaries is "a God-haunted, willful, strange book written with a kind of savage elegance. I’ve said it before, but now I’ll shout it from the rooftops: R.O. Kwon is the real deal.”

Tietysti hieman nolottaa, että menin mainoslausehalpaan - varsinkin kun tiedän, että kyseisiä lauseita pyydetään mainekkailta tekijöiltä tarkoitushakuisesti lukijan pään menoksi.

Olen valmis allekirjoittamaan Groffin sanat outoudesta ja villistä eleganssista, mutta katoille en kuitenkaan aio lähteä huutelemaan, sillä niin tärkeä kuin Kwonin kertoma tarina onkin ja niin kiinnostavasti kuin hän sen kertookin, jätti tämä romaani minut tunnetasolla kumman kylmäksi.

The Incendiaries on kertomus radikalisoitumisesta. Teoksen päähenkilö Phoebe on korealaistaustainen nuori nainen, joka kantaa mukanaan traumaattista kokemusta. Tämän vuoksi hänen psyykensä on täynnä syyllisyyttä ja hänelle tapahtuneen tragedian seurauksena hänestä on tullut henkisesti koditon.  Collegen alussa Phoebe lääkitsee haavojaan lähtemällä milloin kenenkin pojan mukaan.

I craved the postcoital talks, the truths told in bed.

Vakautta ja turvaa Phoebelle tarjoaa Will, jolla hänelläkin on omat menneisyyden painolastinsa, sillä Will on ollut harras uskovainen, joka kuitenkin on vaihtanut uskonsa ateismiin. Phoebelle Willistä tulee turvasatama.

Untill Will, I drifted, he attached me to this patch of earth.

Willin rakkaus ei kuitenkaan ole Phoebelle riittävästi, vaan hän alkaa tuntea kummaa vetoa John Leal -nimiseen mieheen, joka on ollut vankina Pohjois-Koreassa ja joka rakentaa ympärilleen hurmoshenkisen, uskonnollisen ja raa'an yhteisön, joka radikaalien yhteiskuntaan kohdistuvien toimenpiteiden lisäksi muun muassa vastustaa voimakkaasti naisen oikeutta aborttiin. Aluksi Phoebe pystyy olemaan menemättä mukaan Lealin fanaattisimpiin ajatusmalleihin, mutta  ajautuu vähitellen yhä syvemmälle miehen houreiseen maailmaan.

Miten pelastaa läheinen ihminen fanatismilta? Miten puhua järkeä ihmiselle, jonka pään täyttävät toinen toistaan oudommat ajatukset ja radikaalit suunnitelmat ja joka muuttaa käsityksiään itselleen aiemmin niin tärkeistä asioista aivan päinvastaisiksi? Kwonin vastaus ei ole rohkaiseva. On vaikeaa ellei mahdotonta pelastaa ihminen, joka on löytänyt radikalismista paitsi omia traumoja lääkitsevän laastarin myös elämänsä tarkoituksen

Kwonin romaani etenee näkökulmien kautta ja tapahtumia katsotaan niin Phoeben, Willin kuin John Lealinkin näkökulmasta. Lealin kautta The Incendiaries osoittaa, miten helppo jo valmiiksi traumatisoitunut ihminen on manipuloida mukaan radikalismin sakeisiin liemiin.

He [John Leal] asked around: she [Phoebe] hadn't told friends what she'd lost. But all this, he could use.

The Incendiaries on kaikkea muuta kuin simppeli tarina. Myöskään sen kyytiin pääseminen ei ollut helpoimmasta päästä, sillä Kwonin kirjoitustyyli on paitsi vihjaileva, myös kumman pomppiva. Näkökulmat vaihtuvat nopeasti, eikä ajallinen eteneminen ole suoraviivaista. Toisaalta juuri nämä tekijät lisäävät tämän romaanin tehoa ikään kuin Kwon huomaamatta piikittäisi hitaasti vaikuttavaa myrkkyä lukijan suoniin.

Kultin kuvauksessaan Kwonin romaani tuo mieleen Emma Clinen Tytöt, vaikka aiheensa lähestymistavan osalta se onkin hyvin erilainen ja jättää jälkimmäistä enemmän lukijan tulkittavaksi.  Radikalismin käsittelyssään The Incendiariesin kanssa läheisiä ovat viime aikoina lukemistani teoksista Kamila Shamsien Joka veljeään vihaa sekä Abdellah Taïan The Infidels.

The Incendiaries   on täynnä voimaa, joka syntyy paitsi teoksen aiheesta yhtä lailla Kwonin tavasta kirjoittaa niin, että sanat ovat kuin lampeen heitettyjä kiviä. Kwonin romaanilla on pitkä sytytyslanka, joka saavuttaa kohteensa vasta siinä vaiheessa, kun tämän romaanin on lukenut loppuun.




R. O. Kwon: The Incendiaries
214 sivua
Riverhead books (2018)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän