Lyhyet, osa 9: Helmi Kekkonen: Liv!; Jane Bowles: Two Serious Ladies; Emmanuelle Pagano: Trysting; Hiromi Kawakami: Dragon Palace

Rakenne. Vaihtelu kolmannen persoonan kertojan ja minäkertojan välillä on Helmi Kekkosen uusimman romaanin Liv! kiehtovin ja kantaaottavin pointti.

Perataan vähän:
Perhe viettää kesää saarella. Perhe: äiti Karoliina (Karo), aikuiset tyttäret Liv, Ellen ja Telma. Nykyisin Tukholmassa uuden onnensa kanssa asuva äidin entinen puoliso sekä tytärten isä Harri. Livin ystävä Iida.

Kaikki edellä mainitut henkilöt pääsevä teoksessa esiin minäkertojina paitsi Liv, joka on romaanin päähenkilö ja josta kerrotaan kolmannen persoonan kautta. Kun tähän yhdistetään se, että Liv tarkoittaa elämää ja että romaanin nimen perässä on huutomerkki syntyy tilanne, jossa siitä, mitä Liville tapahtuu tulee kannanotto naisille liian usein ja lähes vääjäämättömästi tapahtuvasta. 

Heti romaanin alkupuolella tiedetään, että jotain tulee tapahtumaan, eikä se jotain tule olemaan hyvää. Sitä ennen on perheen sisäisiä riitoja ja keskusteluja, niitä samoja, joita on joka vuosi, kun ollaan saaressa. Juuttunutta toistuvaa kommunikaatiota.

Kun Liville on tapahtunut se, jota kohti ollaan oltu koko ajan menossa on epäröinti. Mitä pitäisi ja pitäisikö. Kuka sen päättää? Miten saada oikeutta? Kannattaako?

Kekkonen kirjoittaa esteettisen herkästi. Vesivärisesti ja sormenpäillä. Paino on sanojen takana kuin joka yö pimeistä nurkista nouseva pelko.

Helmi Kekkonen: Liv!
182 sivua
Siltala (2024)

Jane Bowles: Two Serious Ladies

Ensimmäinen vakava lady, rouva Copperfield, ystävystyy bordellissa asuvien naisten kanssa ja huomaa viihtyvänsä paremmin heidän seurassaan kuin aviomiehensä kanssa.

Toinen vakava lady, neiti Goering, ei voi vastustaa kiusausta lähteä milloin kenenkin miehen mukaan.

Bowlesin henkilöhahmot ovat hurmaavan keinotekoisia ja saattavat tehdä ja sanoa mitä tahansa. He toimivat kaikkien sosiaalisten koodien ja soveliaina pidettyjen käytöstapojen ulkopuolella.

Two Serious Ladies (1943) on täynnä komiikkaa, joka syntyy mm. siitä että henkilöt puhuvat täysin vakavalla naamalla ilman ironian häivääkään kiinnittämättä huomiota siihen, miltä heidän sanomansa kuulostaa.

Teoksessa on paljon dialogia, jossa puheenvuorot usein päättyvät niin, että lukijasta tuntuu kuin häntä lyötäisiin paistinpannulla päähän.


”People don’t murder as easy as that. They do a lot of hitting around but not so much murdering. I’ve had some murders here, but not many. I’ve discovered that most things turn out right. Of course some of them turn out bad.”

*

”You call yourself an artist and you don’t even know how to be irresponsible. The beauty of the artist lies in the childlike soul.”

*

“I always thought I should meet you. My cousin used to tell me how queer you were. I think, though, that you can make friends more quickly with queer people. Or else you don’t make friends with them at all—one way or the other.”

Bowlesin teos on omintakeisen kuriton ja ihastuttava. Jonkinasteista sukulaisuutta Kahden vakavan naisen kanssa olen  kokenut eräiden Muriel Sparkin teosten seurassa. Myös Leonora Carringtonin The Hearing Trumpet häilyi paikoin taustalla Bowlesin naisten elämästä lukiessani.


Jane Bowles: Two Serious Ladies (1943)

275 sivua

Emmanuel Pagano: Trysting

Fragmentteja rakkaudesta ja rakastamisesta.

Iältään, taustoiltaan, seksuaalisuuksiltaan erilaisten henkilöiden yhteentulemisia, yhdessäolemisia, eroja, arkisia tilanteita - kaikki tarkalla resoluutiolla kuvattuja. Liioiteltua lienisi väittää, että Trysting on Paganon versio Barthesin teoksesta A Lover's discourse, mutta jokin ohut yhteinen rakkauslanka niiden välillä lukiessani kulki.

Pagano tavoittaa rakkaussuhteiden pienet detaljit, niiden sisällä olevan valtavan.

"Illness has made her so thin that making love has become painful. Painful for us both. I wish she could be blooming again, bursting with health, big, full of life. But she's dying and I hurt her. But she's dying and she hurts me."

*

"He wasn't very good at using his mobile. He left me messages by accident, which were usually just the sound of him walking. I listened to them right to the end."

*

"I found out that he was writing down everything about us, and storing our outings, our presents and journeys, not in a diary but in the form of archives, with tickets and boarding passes as evidence. His cellar was lined with shelves stuffed with files, all categorised by periods of time and by names. Girls' names. Mine only took up half a shelf."

*

"We went away for a romantic weekend. We hardly knew each other but already he wanted to sign my name on the postcards he wrote to his friends, his family, even his beloved old mum."

Emmanuelle Pagano: Trysting
176 sivua
And Other Stories (2016)

Hiromi Kawakami: Dragon Palace

Voin kyllä ihan tunnustaa, että mulla meni Kawakamit sekaisin. Varasin Dragon Palacen kirjastosta siinä uskossa, että olin varannut Mieko Kawakamin (se mm. Breast and Eggs -kirjailija) uusimman kirjan ja vasta kun olin Hiromi Kawakamin teoksen kotiuttanut tajusin, että kyseessä olikin toinen Kawakami kuin Mieko Kawakami.


Dragon Place koostuu novelleista, joita yhdistäviä teemoja ovat metamorfoosi, ihmisen ja ei-ihmisen välisten rajojen murtuminen sekä ihmisen fyysisten rajojen ylittäminen.


Novelleissa tavataan mm. mies, joka oli aiemmin mustekala, myyrä, joka käy töissä ihmisten työpaikalla ja pelastaa asuntoonsa ihmisiä sekä nainen, jolla on suhde yli 400 vuotta vanhaan esi-isäänsä.


Veikkaan, että Kawakamin novellien taustalla on erityisiä japanilaisia juttuja (satuja ja/tai myyttejä), joita en itse kuitenkaan tunnista, enkä siksi voi niiden suhdetta näihin novelleihin arvioida.


Laajentavaa luettavaa.
 

Hiromi Kawakami: Dragon Palace
160 sivua
Stone Bridge Press (2023)