Esikoisromaanillaan Joutavuuksien jumala (The God of Small Things, 1997) Arundhati Roy voitti Booker-palkinnon ja nyt 20 vuoden tauon jälkeen hän on kirjoittanut seuraavan romaaninsa. Odotusaika on ollut harvinaisen pitkä, mutta se on ollut kaikkea muuta kuin turha.
Roy, yhteiskunta-aktiivi itsekin, kuvaa Intian, Pakistanin ja Kashmirin välisiä konflikteja ja hän tekee sen samanaikaisesti joka suunnasta. Tämä teos on pyörremyrsky, jossa eri etnisten ryhmien ja kansojen välinen sekasorto ja taistelu tuodaan esiin tavalla, joka tuntuu samanaikaisesti sekä hyvin yleiseltä että hyvin henkilökohtaiselta. Kirjan takakanteen on otettu seuraava lainaus, jossa tiivistyy erinomaisesti tämän teoksen henki:
Miten voi kertoa pirstaleisen tarinan?
Muuttumalla hiljalleen joksikin.
Ei.
Muuttumalla hiljalleen kaikeksi.
Fragmentaarinen ja epäkronologinen esitystapa soveltuu tämän teoksen kerrontaratkaisuksi erinomaisesti, sillä Royn kuvaamalla yhteiskunnallisella kuohunnalla ja sekasorrolla ei ole alkua eikä loppua. Ei kohtaa, johon voisi asettua ja todeta: tämä tapahtui, koska ensin tapahtui tämä. Hän kuvaa myös, miten jo ennestään ristiriitaisten tilanteiden tulkintaa vaikeuttaa edelleen se, että erilaiset ryhmät lavastavat tapahtumia ja tilanteita oman agendansa ajamiseksi ja pönkittämiseksi. Väkivaltaisia kuvauksia ei tämäntapaisessa teoksessa voi välttää, mutta Roy tuo ne esiin pitkälti mainintoina, jotka tosin nekin ovat paikoin erittäin karua ja julmaa luettavaa.
Äärimmäisen onnen ministeriö pursuaa henkilöhahmoja. He katoavat ja ilmestyvät. He kuolevat oikeasti ja leikisti, osallistuvatpa välillä myös omiin hautajaisiinsa. Romaanin kertoja poimii heitä kyytiinsä kuin liftareita ikään. Kuljettaa jonkin matkaa, jättää kyydistä ja poimii heidät kyytiin mukaan uudestaan.
Lukijan sisäänheittäjänä tarinaan toimii Anjum, joka on on yksi teoksen monista värikkäistä hijroista (hijra=naissieluinen mies, hermafrodiitti, transnainen). Vaikka Anjum välillä katoaa tarinan melskeisiin hänen hautausmaalle perustamaansa yhteisöön palataan yhä uudelleen. Hän on tarinan tukilanka tai pikemminkin vaijeri yhdessä naispuolisen arkkitehdin Tilon kanssa. Näiden kahden vaiheita seurataan läpi romaanin ja heidän luokseen palataan usein yllättävien mutkien kautta.
Oikeastaan Äärimäisen onnen ministeriö ei ole romaani ollenkaan, vaan kylmä ja likainen sekä usein myös haiseva pyyhe vasten kasvoja, koska Royn kuvaama elämä on täynnä hindunationalismia, kashmirlaista separatismipolitiikkaa, kansanmurhia, etnisiä puhdistuksia, pakkosiirtoja, kuulustelu- ja kidutuskeskuksia. Ihmisen henki ei tässä teoksesssa usein ole minkään arvoinen. Väkivallan koneisto jyrää alleen kaiken eteensä osuvan välittämättä siitä, onko tappaminen edes sen omien päämäärien vuoksi tarpeellista vai ei. Royn romaania olisi kuitenkin mahdotonta syyttää väkivaltaisuudesta, sillä miten voisi kuvata verenvuodatusta kuvaamatta verta. Kashmiriin viitaten kertoja toteaakin:
Täkäläiset tapahtumat eivät ole hienostuneita. Täällä on liian paljon verta, ei siitä synny hyvää kirjallisuutta.
Jälkimmäisen lauseen suhteen kertoja on kuitenkin väärässä. Äärimmäisen onnen ministeriö ei ole pelkästään hyvää kirjallisuutta, vaan maailmankirjallisuutta, joka tarinallistaa tapahtumia, jotka eivät lähtökohtaisesti "sivistyneiksi" tarinoiksi taivu. Se kätkee sisälleen myös rakkaustarinan pienen, epävarman ja joka hetki potentiaalisen katkaisu-uhan alla olevan liekin.
Kokonaisuutena Äärimmäisen onnen ministeriö on valtava saavutus. Se on tinkimätöntä ja vyöryvää kirjallisuutta, joka lähestyy lukijaa paikoin täysin odottamattomista suunnista. Roy luo kerronnallisesti onnistuneen tasapainon, jossa mustan ja kauhean rinnalle nousee kauneuden kipeä kirkkaus ja loputtoman toivottomuuden vierelle toivon sitkeä kuiske. Ehkä sittenkin jonain päivänä. Ehkä.
Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö (2017)
478 sivua
Englanninkielinen alkuteos The Ministry of Utmost Happiness (2017)
Suomentanut Hanna Tarkka
Kustantaja: Otava
Helmet lukuhaaste, kohta 33 "Kirja kertoo Intiasta"
Kuulostaa aivan täydelliseltä. Joutavuuksien jumala oli aikoinaan aivan huikea lukukokemus ja ilmeisesti tämä on vielä parempi.
VastaaPoistaEn osaa verrata näitä kahta keskenään. Varsinkaan kun Joutavuuksien jumalan lukemisesta on suunnilleen 20 vuotta. Ainakin tämä on kyllä minusta haastavampi (ei pahalla tai liiallisella tavalla) ja niin kerrassaan tyylikäs ja hieno.
PoistaMinulla on tämä parhaillaan kesken, mutta nyt jo haukon henkeäni. Vau! Olen kuullut, että osalle tämä kirja on ollut liian sekava, mutta mielestäni sekavuus on ainoa oikea tapa kuvata Kashmirin konfliktia ja Roy tekee sen todella upeasti. Kyllä tosiaan kannatti odottaa.
VastaaPoistaMinustakin tuo, mitä jotkut ovat nimittäneet sekavuudeksi, on oikea tapa lähestyä asioita tässä kirjassa. Kävi jopa ihan niin klassisesti, että koukutuin tähän niin, että luinkin sitten tämän aika nopsaan. Teksti "vetää" todella hyvin.
PoistaTämä on hieno, mutta vaativa teos. Se herätti valtavasti ajatuksia ja mietin paljon kirjailijan teknisiä valintoja. Miksi hän valitsi näin hajanaisen juonen ja henkilöiden kirjon? Ehkä tosiaan jatkuva väkivalta ja konfliktit näkyvät jopa kirjan rakenteessa.
VastaaPoistaTotta. Ei tämä ole helpoimmasta päästä. Ajattelen, että sekavia ja vaikeasti tulkittavia asioita olisi aika mahdoton kuvata kronologisesti ja selkeästi, koska silloin joutuisi tekemään niistä asioista tulkintoja, joita tuskin on olemassakaan ja ne sitten, kuten toteat, tunkeutuvat ihan kirjan rakenteisiinkin. Hieno saavutus Roylta tämä.
PoistaOlen lukenut englanninkielisiltä lukijoilta tästä vähän pettyneitä kommentteja - on pidetty sekavana ja vaikeana. Tulin heti lukemaan, mitä sinä olet kirjoittanut, ja hyvältähän tämä sinun kuvaamanasi kuulostaa. :) Ehkä haastavalta, mutta ei Joutavuuksien jumalakaan minusta ihan kevytpala ollut.
VastaaPoistaEn sinänsä ihmettele, että tämä on koettu sekavaksi. Minusta taas kuitenkin juuri tällainen - sanotaanko nyt vaikka - mosaiikkimainen kerrontatapa sopii tähän teokseen erittäin hyvin. Roy kuljettaa henkilöitään tosi taitavasti. Ken tykkää lineaarisesta kerronnasta, niin häntä tämä ei kyllä varmaan miellytä.
PoistaMainiota; löysit punaisen langan ja puit taitavasti sanoiksi kaiken sen, mikä tästä runsauden sarvesta jäi omaan mieleen myllertämään! Uskomaton teos, johon tuo oivaltava kuvauksesi "mosaiikkimainen lähestymistapa" istuu saumatta. Hyvä postaus mielenkiintoisesta ja mahtavasta teoksesta; kiitos:)
VastaaPoistaAlkupuolella olin hetken hämilläni, kun jo tutuiksi tulleet henkilöt "katosivat", mutta sitten alkoi hahmottua, miten tämä teos etenee. Kiitos kauniista sanoistasi. Tätä kirjaa kyllä todella kannatti odottaa.
PoistaSaapa nähdä mitä minä löydän kirjasta. Kirja odottaa jo lukuvuoroa, mutta nyt on niin hyviä kirjoja lukupinossa, että on ihan valinnanvaikeuksia.
VastaaPoistaKiitos hienosta postauksesta Omppu <3
Oliskohan Mai tämä kirja, josta molemmat tykkäämme? Meillä kun välillä on sun kanssa mennyt tykkäykset aika ristiin rastiin. Mullakin odottaa useampi odotettu kirja nyt lukemistaan ja en tiedä, miten löydän aikaa niiden lukemiseen laina-ajan puitteissa. No nämä on näitä ihania ongelmia :D
PoistaOi, mikä postaus! Tämä oli jo ennestään yksi eniten odottamiani kirjoja tänä syksynä, nyt odotukseni nousivat entisestään. Kahlaan ensin muutamat keskeneräiset kirjat alta pois, sitten voin rauhassa sukeltaa Royn maailmaan :)
VastaaPoistaVarmasti aika moni on odottanut juuri tätä kirjaa. Kuten Liisa tuolla edellä mainitsi niin olin itsekin kuullut etukäteen hieman negatiivisia mielipiteitä, mutta täytyy sanoa, että pidin tästä kyllä vallan hurjasti. Alan nyt arpoa, minkä kiinnostavuuden lukisin seuraavaksi :)
PoistaJa minä räpiköi tämän kanssa nyt. Olen liian yksinkertainen näin monimutkaisille ja hienoille teoksille. Ensimmäistäkään en tajunnut. Eikä tämä räästä täyttyvä pääni auta, ei sitten yhtään. #kiukku
VastaaPoistaMutta sinä se taas teilasit tämän näin suvereenisti, olet lukijaidolini. #fanigirl17
Suvereenisti. Apua!
PoistaOikeasti tilanne on se, että en ole aikoihin onnistunut kirjoittamaan sellaisia bloggauksia, joihin olisin tyytyväinen. Kirjoitan siitä huolimatta ja toivon, että jonain päivänä se onnistuisi. Toisaalta sitten ne suuren innostuksen vallassa kirjoitetut tekstit on niitä, joita myöhemmin synnyttää eniten kiusaantuneisuutta.
PS. Ihan tulee tässä paineita, kun tuolleen menit sanomaan :D