Reader, why did I marry him?

Angie Curizin romaanin päähenkilön Cara Romeron on löydettävä työpaikka.  Cara on 56-vuotias, kotoisin Domiikaanisesta tasavallasta, josta hän on muuttanut Yhdysvaltoihin ja ollut kaksi vuotta työttömänä, koska tehdas, jossa hän oli töissä, muutti toimintonsa El Obaman Yhdysvalloista ulkomaille. Ikänsä vuoksi Cara kuuluu Senior Workforce -ohjelmaan ja Cruzin romaani koostuu Caran 12 istunnosta työvoimaviranomaisen kanssa. Cara on vastustamaton hahmo ja yksi ikimuistoisimpia romaanihenkilöitä, joihin olen törmännyt. Hänen istunnoissaan tulee käsitellyksi niin hänen lapsuutensa, muutto Yhdysvaltoihin, ystävyyssuhteet kuin ystävien elämänvaiheet ja kipukohdat, kulttuurien väliset törmäykset ja Yhdysvaltojen ongelmat. Oman mausteensa tekstiin tuovat Caran espanjankieliset ilmaisut, hänen saamansa maksumuistutukset ja työvoimaviranomaisen dokumentit, joita Cara täyttää persoonalleen uskollisella tavalla. Muutamia sitaatteja, joiden toivon ilmentävän Cara Romeron henkilöä. ”What hours o...

"Jotta eläisin, minulla piti olla kertomus, eikä minulla enää ollut sellaista." Emmanuel Carrère on maaiman paras elävä kirjailija, toteaa Karl Ove Knausgård Joogan liepeessä. Nåjaa. Paljonkohan Knausgårdille tuosta lausunnosta maksettiin vai heittelikö hän lämpimikseen tuollaisen toteamuksen? Toki ei ole mahdotonta sekään, että Knausgård tarkoittaa, mitä hän sanoo. Jooga ei kuulu Carrèren tuotannon parhaiden kirjojen joukkoon. Itse asiassa minun on vaikea perustella edes itselleni, miksi ylipäätään luin tämän kirjan loppuun. Syynä saattaa olla se, että olen lukenut Carrèrea aiemminkin ja hänen romaaninsa Valhe ja Huviretki painajaisiin ovat olleet vallan kelpoja tapauksia. Mutta tämä Jooga. Tämä on rimanalitus Carrèren tuotannossa. Jooga jakautuu kolmeen osaa. Ensin Carrère kertoo joogaharrastuksestaan ja joogaretriitistä. Hän kuvaa melkoisen yksityiskohtaisesti meditaatiotuokioitaan ja niiden herättämiä ajatuksia. Carrère joutuu kuitenkin jättämään retriitin kesken Charl...

 "Minä olen mehiläisvahasta tehty lapsi. Olen kuin ihmisen kyynärvarren pituinen nukke. Minussa on hiuksia ja kynsiä siitä ihmisestä, jonka halutaan kärsivän." Näin alkaa Olga Ravnin romaani Vahalapsi (Kosmos 2025). Kiinnostukseni Olga Ravnin kirjoja kohtaan lisääntyi huimasti, kun sain tietää hänen tulevan Helsinki Lit - tapahtumaan vieraaksi. Suht lyhyessä ajassa olenkin nyt lukenut kolme Ravnin romaania. Vahalapsen lisäksi Alaiset ja Minun työni. Alaiset on suomentanut Sanna Manninen ja Minun työni Outi Menna. En niitä lukiessani kiinnittänyt erityisesti huomiota suomennokseen, mutta Vahalapsen kohdalla ihastelin Sanna Mannisen suomennosta useaan kertaan. Teksti virtaa suorastaan hypnoottisesti. Ravnin romaani kertoo noitavainoista 1600-luvulla ja niitä tarkastellaan viiden eri naisen kautta.  Vaikka Vahalapsi on fiktiota se perustuu todellisiin ihmisiin ja tapahtumiin. Kirjassa kuvattujen naisten todelliset henkilöllisyydet on mainittu teoksen lopussa ja sieltä löytyy myö...

Kehitysromaani on pitkäaikaisin kirjallisin rakkauteni. Ei niinkään varsinaisen kehitystarinan vuoksi, vaan siksi, että kehitysromaanissa henkilö tulee ennen pitkää tilanteeseen, jossa hänen on tavalla tai toisella löydettävä paikkansa maailmassa.  Vy Tramin esikoisromaani Stigma tarkastelee juuri maailmaan kiinnittymistä, oman identiteetin ja paikan etsimistä. Teoksen päähenkilö Chi on 23-vuotias turkulainen, suomenvietnamilainen nainen, jonka opiskelut ovat jääneet kesken. Chi ajelehii, ei saa oikein mistään kiinni, etsii helpotusta huumeista ja ajautuu yhä hankalampaan tilanteeseen. Chi vihaa itseään, kokee olevansa epäonnistunut ja turha ihminen. Tilannetta hankaloittaa hänen vietnamilainen äitinsä, jonka odotuksia Chi ei onnistu täyttämään. Äidin mielestä Chi on samanlainen luuseri kuin isänsä, joka vuosia sitten jätti perheensä. Veli Teo sen sijaan on menestynyt silmälääkäri ja hänen äiti kokeekin tulleen itseensä. Varsinainen syöksykierre alkaa, kun Chi tapaa Zadan. Äkkiä h...

Joku: olet sanonut, että et erityisemmin pidä sukusaagoista Minä: en mitenkään erityisesti pidäkään Joku: Farväl till Panic Beachin luit vuorokaudessa ja siinä on sentään yli 400 sivua Minä: Se johtuu Stridsbergistä. Hänen kyvystään kirjoittaa tekstiä, joka on niin vastustamatonta, että sitä vaan lukee ja lukee, eikä oikein enää osaa tehdä rajaa sen välille, onko lukija vai yksi kirjan henkilöistä Joku: Ei siis liene väärin todeta: Farväl till Panic Beach 6 - sinä 0 Minä: Ei liene Farväl till Panic Beach kattaa useita sukupolvia ja henkilöitä on paljon. Romaanin alussa olikin haasteellista pysyä selvillä siitä, kuka olikaan kuka. Tehtävääni ei helpottanut se, että teoksen kertoja liikkuu ajassa vikkelästi ja hän, joka vielä äsken olikin poika, onkin jo hetken päästä isoisä. Kertoja toki tunnustaa ominaislaatunsa: "Jag backar fram och tillbaka i tiden i en oändlig loop och försöker hitta vindpunkter och utvägar." Kertoja löytää sukunsa vaiheista alkoholismia, avioeroja, itsemu...

Tästä Jacqueline Harpmanin alunperin vuonna 1995 julkaistusta romaanista I who have never known men on viime aikoina kohistu vähän siellä sun täällä. Käsitykseni mukaan Harpmanin romaani oli jo pitkälti vaipunut unohduksiin, kun syystä tai toisesta, joista en sen enempää tiedä, se koki uuden tulemisen.  Ja hyvä että koki. Oikein hyvä. IWHNKM kertoo 40 naisesta, jotka on lukittu maanpinnan alapuolella olevaan bunkkeriin. Vartijat seuraavat heitä jatkuvasti, eikä naisilla ole tietoa, miten he ovat vangiksi joutuneet tai missä maailman kolkassa tai planeetalla he ylipäätään ovat ja kuinka kauan he ovat vangittuina olleet. Ajan kulumista on mahdotonta seurata, koska kelloja ei ole.  Yksi naisista on vasta nuori tyttö, joka on päätynyt vangituksi niin nuorena, että hänellä ei ole mitään mielikuvia reaalimaailmasta. Tyttö on myös Harpmanin romaanin päähenkilö. Onnekkaan sattuman johdosta naiset onnistuvat pakenemaan, mutta vastassa on vain autio maisema. Kun he lähtevät matkaan he ...

"Where does all our effort go?" En tiennyt Kaveh Akbarin romaanista etukäteen muuta kuin sen, että se on saanut osakseen paljon kehuja ja valittu New York Timesin sekä Timen vuoden kirjaksi.  Oli hyvä, että en tiennyt. Siksi en kerro sinullekaan kaikkein oleellisimmasta etukäteen. Se, mikä tekee tästä kirjasta suuren, jääköön salaisuudeksi. Ripustuksia Koska tärkeintä ei voi kertoa, otan esiin muutamia ripustuksia, joiden kautta Martyr! etenee.  1.  Cyrus Shams Kirjan päähenkilö on Cyrus Shams, jolla on kattava huume- ja alkoholistitausta. Kirjan nykyajassa hän on onnistunut vapautumaan riippuvuuksistaan, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että Cyrusin elämällä olisi suunta.  Cyrusin äiti kuoli, kun USA:n ilmavoimat pudottivat alas lentokoneen, jolla hän oli matkustamassa Iranista Arabiemiraatteihin. Cyrus oli tuolloin vauva, eikä hänellä ole muistikuvia äidistään. Cyrusin isä päätyi pian vaimonsa kuoleman jälkeen muuttamaan poikansa kanssa Yhdysvaltoihin. 2. Iran Iran...

  "Hymyile alkuperäiskansalainen, sinua esineellistetään." Helga Westin esseeteoksen Puhu nukke kansikuva yhdistettynä teoksen nimeen sisältää valtavasti merkityskerrostumia. Pitkälti juuri niiden kautta ja niitä vasten luin näitä esseitä. West kirjoittaa, miten hän jo lapsena sisäisti ajatuksen, että "hienot asiat kirjoitetaan suomeksi". Siemenet vähemmistöön kuulumisesta, huonommuuden kokemuksista ja ulkopuolisuuden tunteista ovat läsnä jo saamelaisen lapsen elämässä.  Istu kanssani hyllylle   Saamelaisia jäljittelevät nuket lienevät useimmille tuttuja. Turistikrääsäkaupoissa ja kirpputoreilla ne odottelevat ostajiaan. West tuo esiin, miten nukkejen edustama saamelaisuus on irvokas, erilaisten saamelaisiin liittyvien elementtien sekasortoinen yhdistelmä, joka "häivyttää kantajansa sukupuolen, suvun ja yhteisön." Nuket ovat feikkejä, joilla ei ole paljonkaan tekemistä oikean saamelaisuuden kanssa. Nukke laajenee Westin esseissä vahvaksi kuvaksi, joka kan...

Olen aiemmin lukenut Maria Stepanovalta teoksen Muistin muistolle (Памяти памяти, suom. Mika Pylsy, Siltala 2019). Siinä missä Muistin muistolle on rönsyilevä ja runsas (niin sivujensa kuin käsittelemiensä teemojenkin suhteen) esseemäinen teos, on Kadoksiin tiukkaan puristettu timantti. Olin varannut Stepanovan pienoisromaanin jo heti siitä kuultuani, mutta olin pitänyt varausta jäädytettynä. Kun huomasin, että tähän teokseen on Helmet-kirjastossa yli 1200 varausta päätin vapauttaa varauksen ja ottaa selvää, miksi tämä kirja on niin suosittu. Etenkin, kun erinomaisen hieno Muistin muistolle ei muistaakseni (sic!) saanut kummoisiakaan lukujoukkoja liikkeelle. Kadoksiin-romaanin alkupuolella en ollut siihen erityisen ihastunut. Mielessä kävi, että tässäpä taas yksi romaani, jota suunnilleen kaikki kehuvat, mutta minun tehtäväni on olla se kylmä lukija, joka ei teokselle lämpene. Jatkoin lukemista ja vähitellen Stepanovan teoksen lumous alkoi kietoutua ympärilleni.  Kadoksiin on sam...