Reader, why did I marry him?

Merkintöjä Johnille (Notes to John) koostuu Joan Didionin jäämistöstä löytyneistä papereista, jotka kertovat hänen terapiakäynneistään joulukuun lopusta vuonna 1999 vuoden 2003 tammikuuhun. Kirjan julkaiseminen on herättänyt maailmalla runsaasti keskustelua siitä, olisiko näitä Didionin merkintöjä pitänyt ylipäätään julkaista. Päiväkirjamerkinnöt ovat intiimejä ja niiden myötä lukija pääsee näkemään Didionin eämästä ja ajatuksista sellaisia osia, jotka tämä kenties olisi mieluummin pitänyt salassa. Didion oli hyvin yksityinen ihminen. Hän esimerkiksi salasi ystäväpiiriltään sairastavansa rintasyöpää ja kävi hoidoissa paikassa, jossa hänellä ei ollut vaaraa törmätä ystäviinsä ja tuttaviinsa.  Tätä taustaa vasten vaikuttaa siltä, että nämä merkinnät on tarkoitettu vain ja ainoastaan hänen aviomiehelleen John Dunnelle. Toisaalta on jossain määrin erikoinen ratkaisu kirjoittaa terapiakäynneistä. Eikö Didion olisi yhtä hyvin voinut puhua niistä miehelleen? Toki voi olla niin, että kirj...

"Normality is the creepiest madness there is. This was all insane, yet it was so right." Romaanista Lähikaupan nainen suomalaisillekin lukijoille tutuksi tullut Sayaka Murata luo teoksessaan Vanishing World melkoisen tulevaisuuden vision. Maailma makaa niin, että seksi ihmisten välillä kuuluu menneeseen maailmanjärjestykseen ja normina on hankkia lapsia keinohedelmöityksen avulla. Naimisiin kyllä mennään, koska niin kuuluu tehdä, mutta rakkautta tai seksuaalista kanssakäymistä puolisoiden välillä ei pidä oleman.  Tärkeintä on perhe. Yksikkö, jossa kaksi toisilleen vierasta ihmistä asuu yhdessä. Puolisoiden välinen keskustelu saattaa mennä vaikkapa näin: "You are the family I have in this world. You are the one person I can never fall in love with." Muratan romaanissa asetetaan liikkeeseen niin romanttinen rakkaus kuin perheinstituutio yhteiskunnan suosimina elämisen muotoina.  Rakastuminen, mitä muuta se onkaan kuin "vain viihdettä alavartalolle" ("...

Eeva-Liisa Manner (1921-1995) debytoi runoilijana vuonna 1956 teoksella Tämä matka, joka teki Mannerista kertarysäyksellä modernismin keulakuvan. Kävelymusiikkia ilmestyi heti seuraavana vuonna. 12 novellia / tarinaa / kertomusta / kirjoitusta / harjoitusta Joka tavoin niin riemukasta, että haltioitumisen asteeni oli jättiläisen kokoinen ja jättiläiset, kuten tiedämme, ovat hurjan suuria olentoja. Voivat yltää taivaaseen asti ja siitä läpikin. Jo teoksen nimi Kävelymusiikkia pienille virtahevoille on vihje ja lupaus siitä, että kyse ei ole mistään perusproosasta. Samalla se virittää ja laajentaa lukijan vastaanottohorisontttia.   Löysin tämän kirjan, kun Hanna Weselius kirjoitti tarinasta 'Hippopotamus' Suurteoksia III:ssa (toim. Saara Turunen ja Petra Maisonen, Tammi 2025). Sama tarina nousi omaksikin suosikikseni, joten tarkastelen sitä tässä hieman tarkemmin. Hippopotamus antaa myös hyvän kuvan siitä, minkä tyyppisiä tekstejä tästä kokoelmasta löytyy. Aloitetaan 'Hipp...

Hayati, rakkaani on todellisuuspohjainen kertomus erään naisen matkasta Irakista Suomeen.  Romaanin päähenkilön Amalin tarinaa ovat innoittaneet kirjailijan äidin Iman Al-Hashimin kokemukset. Al-Hashim sai Suomen ensimmäisen Vuoden pakolaisnainen -palkinnon vuonna 1998 ja hänestä kirjoitettiin Helsingin sanomissa tuolloin, että Al-Hashim on  "loistava esimerkki itsenäisestä, rohkeasta naisesta, joka luo oman paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja edustaa uutta, voimakasta pakolaisnaisten joukkoa."* Pakolaiset, nuo toiset, uutiskuvissa ja lehtiartikkeleissa. Ei yksilöinä, vaan osana joukkoa, josta katse on helppo kääntää pois. Josta katse on käännettävä pois, koska muutoin tuntuisi aivan liian epämukavalta. Al-mehsenin romaania lukiessa Amalista tuli minulle tärkeä. Kokonainen ihminen iloineen ja suruineen. Al-mehsen kuvaa Amalin lapsuutta, joka on täynnä värejä, mutta myös ehdotonta patriarkaalista valtaa. Tytöt ovat jatkuvasti miehisen katseen alla, eikä tilannetta para...

Ehkä ihan aluksi olisi parasta pukea lämpimät hanskat käteen ja vasta sitten tarttua Marlen Haushoferin pienoisromaaniin Vi dödar Stella. Hanskat ovat tarpeen, sillä nyt on tiedossa kylmää menoa. Lauseet ja niiden välit jääpuikkoja täynnä. Kuvittele perhe. Äiti, isä ja kaksi lasta, joista poika on tytärtä vanhempi. Siis ihan normatiivisen ideaalinen perheyksikkö. Isän on leiväntuoja, ammatiltaan juristi. Äiti on kotirouva. Kuvittele tämän perheen koti. Miten se on hyvällä maulla ja rahalla sisustettu ja miten kotiapulainen auttaa pitämään paikat järjestyksessä. Huoneet täynnä aurinkoa. Ilmapiiri hyinen. Stella on nuori nainen, jonka heti Haushoferin pienoisromaanin alussa kerrotaan kuolleen ja hänen kuolemansa - itsemurha - se sopii kaikille oikein hyvin. Erityisen hyvin Stellan kuolema sopii tarinaa kertovan naisen mukaan Stellan äidille Luiselle, joka tyttärensä kuoleman jälkeen saa perinnön, jonka avulla "ostaa" itselleen nuori aviomies, joka ilman Luisen varallisuutta ei ...

"Tämä on kilpailu äidin ja tyttären välillä, tässä on erityistä raakuutta."  Susanna Hastin uutuusromaani Toivottomuus kertoo tyttären ja äidin välisestä suhteesta, jota symbolisoi kylpyamme, josta tytär etsii turvaa. Kylpyamme. Valkoinen. Kova. Liukaspintainen. Kylpyammeesta ei voi mennä läpi. Sen pohjalta nouseminen vaatii ponnistelua. Se tarjoaa useita mahdollisuuksia loukata itsensä. Se on - monin tavoin kuin romaanin päähenkilön äiti. Toivottomuus on tiheä teos, jota lukiessa huomaan ajatusteni välillä karkaavan Clarice Lispectorin kirjoihin. Jokin sama syvyys ja armottomuus.  Tunnistan monia niistä kipupaikoista, joita romaanin tyttären äitisuhde sisältää. Riippuvuus äidistä ja se, että kyseessä on suhde, jonka käsittely ei ole mahdollista patoutuu ruumiiseen.  "Ihoni on täynnä näppyjä, lihaksiani särkee, päänahkani kutisee, hiukseni putoavat päästäni, ikeneni vuotavat verta, hammasluissani on liikakasvua silmänpaineeni ovat koholla, kuukautiseni ovat verisemmät k...

Tiina Tuppuraisen uutuusromaanissa San Francisco on sekä konkreettinen että utooppisen ulottuvuuden omaava paikka  mahdolliselle paremmalle tulevaisuudelle. Romaani etenee kahdessa eri aikatasossa. Nykyajan tasolla kertojana on Emmi, joka toteuttaa sekä hänen että hänen tätinsa Airan pitkäaikaisen unelman matkasta San Franciscoon. Aira on jäänyt parisen vuotta sitten eläkkeelle ja vajonnut syviin syövereihin, kun hänen kumppaninsa Minna jätti hänet pitkän suhteen jälkeen. Sateenkaarilippuja, tuulta, sumua, merta, jyrkkiä katuja, vanhoja ratikoita, Castron baarit ja kahvilat, uusia ystäviä. Matka San Fransiscoon muuttaa Emmin ja Airan elämän. 1980-luvulla liikutaan Tonyn matkassa ensin San Franciscossa ja myöhemmin New Yorkissa. Tonyn hyvä ystävä Darryll sairastuu ja tauti osoittautuu HI-viruksen aiheuttamaksi Kaposin sarkoomaksi. Aids on tullut kaupunkiin ja sen mukana paljon epätietoisuutta.  Tuppurainen kirjoittaa ihmisten reaktioista aidsiin sairastuneita kohtaan ja taistel...

  shhh! Täällä rakastetaan. Ei saa tulla, tämä rakkaus on piilossa pidettävää. Otetaan nolo tunnustus heti tähän alkuun. Aloin luea Airaksisen ja Tuppuraisen teosta toukokuussa ja varsin innoissani luinkin. Tuli kesä. Tuli vaikean lukemisen aika, jolloin lukeminen oli lähinnä teknistä suorittamista ja niin lykkäsin tämän kirjan lukemista, sillä en halunnut, että näin mainio teos kärsisi siitä, että minun oli vaikea saada lukemisestani irti. Palataan toukokuuhun ja tämän kirjan tekemään ensimmäiseen vaikutukseen. Espoossa, Gallen-Kallelan museossa, oli henkitaiteilijaksikin kutsutun Aleksandra Ionowan  (1899-1980) näyttely. Huomioni kiinnittyi erityisesti valokuviin, joista monessa oli kuvattu Ionowan ystävää Selma Mäkelää.  Ystävää? Rakastettua? Kaiketikin juurikin jälkimmäistä. Salatun rakkauden historia oli herkistänyt minut näkemään Ionowan ja Mäkelän välillä enemmän kuin ystävyyttä. * Salatun rakkauden historia jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa Heidi Airaks...

Mitä toi Reijo Taipale täällä tekee? Ja nyt se laulaa: "Kaukana jossain onnen maa Odottaa Meitä saa" Odottaa ja odottaa. Sellaista odottaminen on, pitkäkestoista puuhaa.  Marjo Niemen kirjat eivät ole minulle pelkästään lukemista, vaan - ja joskus lukemista enemmänkin - kokemista ja tuntemista. Niemeä lukiessa voi tapahtua mitä vaan ja Niemen kirjoista kirjoittaessa saatan päätyä ihan muualle kuin mihin luulin olevani matkalla. Niin kävi juuri äsken, kun Reijo tuli paikalle. Reijo ymmärsi minua ennen, että onnen maa on keskeinen prinsiippi Pienen budjetin sotaelokuvassa ja päätti tehdä asian tiettäväksi vierailemalla blogissani. Pienen budjetin sotaelokuvassa maalta kaupunkiin muuttanut nainen palaa entiselle kotiseudulleen tehdäkseen järjestelyjä isänsä kuoleman jälkeen. Kaupunki, silloin kun nainen asui vielä maalla, oli hänelle onnen maa. Lupaus paremmasta ja loistokkaammasta elämästä. Paluu kotiseudulle palauttaa naisen todellisuuteen. Seuraa senlaatuinen myllerrys, joka ...

En voi olla ajattelematta, että jos ruotsalainen sarjakuvataituri Liv Strömquist ei olisi jo niin vahvasti meritoitunut feministisen sarjakuvan saralla, Riina Tanskasen teokset saisivat enemmän ansaitsemaansa huomiota myös Suomen ulkopuolella. Tietyllä tapaa Strömquist on ominut pohjoismaalaisen feministisen sarjakuvan genren. Niinpä tietenkin, onhan hän ruotsalainen. Tematiikka Tanskasen ja Strömquistin teoksissa leikkaa vahvasti toisiaan. Tanskasen näkökulma, väitän, on Strömquistiäkin vahvemmin kapitalismin kärsimyksiä ja sortoa tuottavissa vaikutuksissa ja kuvallisesti teokset ovat varsin erilaisia. Tanskasen hyväksi, mainittakoon. Tympeiden tyttöjen kakkososan ytimen voi tiiviistää seuraavaan sitaattiin. ”Eriarvoisuus on kapitalistiseen talousjärjestelmään kuuluva ominaisuus.”  Kapitalismi pyrkii eriarvoisuuden lisäämiseen, koska sille on siitä hyötyä. Tympeät tytöt 2 -teoksessa Tanskanen tarkastelee kapitalismin tuottamaa eriarvoisuutta 8 eri sarjakuvan kautta. Saamme huomata...

"I feel just exactly like somebody has peeled all the skin of me."  Jos olet klassikkopoliisi lopeta lukeminen tähän. Tämä ei ole pyyntö, vaan käsky. Myönnän, että haasteeseen valitsemani The Member of the Wedding  (1946) ei ole klassikko tämän termin perinteisimmässä mielessä, mutta ns. moderni klassikko joka tapauksessa. Amerikkalainen kirjailija Carson McCullers (1917-1967) tunnetaan parhaiten ns. syvän etelän kirjailijana. The Member of the Wedding  (1946) edustaa hänen tuotantonsa vähemmän tunnettua puolta. McCullers debytoi vuonna 1940 romaanilla The Heart is a Lonely Hunter . Heti seuraavana vuonna häneltä julkaistiin teos Reflections in a Golden Eye . Member of the Weddingiä saatiin odottaa seuraavat viisi vuotta. Tosin tämän viiden vuoden aikana McCullers kirjoitti myös pienoisromaaniaan The Ballad of the Sad Café, joka on julkaistu kokeolmassa  The Ballad of the Sad Café: The Novels and Stories of Carson McCullers (1951). McCullersin teosten nimet luovat v...

Sitten Anu Kaajan Muodomuuttoilmoituksen (Teos 2015) en ole törmännyt yhtä kutkuttavaan suomalaiseen esikoisnovellikokoelmaan kuin Loviisa Pihlakosken Sairastapauksia . Nimensä mukaisesti Pihlakosken novellit kiertyvät väljemmin tai tiukemmin erinäisten sairauksien ympärille. Yliherkkyyksiä, OCD:tä, luulosairautta, unihalvauksia, sairaalloista liikuntaintoilua, terapiaa. Muun muassa. Pihlakosken novellit ovat lajinsa muotopuhtaita edustajia. Ne sisältävät tyylikkäitä ja yllättäviä käänteitä. Tunnelmat ovat usein tiheitä, painajaismaisiakin. Todellisuus on taso, jolta tapahtuu irtaumia. Pihlakoski maltaa jättää juuri sopivasti kertomatta, jolloin lukijalle jää tilaisuus täydentää lukemaansa. Varmuutta tapahtuneesta ei aina anneta, vaan lukijalle ojennetaan raamit, johon hän voi asettaa mielensä mukaisen tulkintakuvan. Aihepiirit, joissa novelleissa liikutaan ovat kiinnostavia ja tuoreita. Novellissa Kuhnuri tuholaismyrkyttäjä yrittää työnsä ohella ehtiä tervehtimään palvelutalossa asuv...

"Uskon, että hyvä kieli pelastaa heikommankin tarinan, mutta mikään tarina ei piilota heikkoa kieltä." Näin minä sen kirjoitin on  esseistisen pohdiskeleva teos kirjoittamisen merkityksestä Helmi Kekkoselle. Samalla se luotaa syvempiin ihmisyyden ja identiteetin kysymyksiin. Mitä kirjoittaminen ihmiselle tekee? Voiko ihmisestä tulla parempi kirjoittamisen kautta? Miten teksti ja kirjoittaminen luo ja muuntaa kirjoittajansa identiteettiä? Aluksi ei ole mitään, pelkkä tyhjyys. Tulee ajatus tai kuva tai kysymys tai kokemus. Tulee riivaaja, joka ei anna kirjailijalle rauhaa. Joka pakottaa, kunnes syntyy lause, toinenkin, alkaa matka kohti kirjaa. Sillä "If a story is in you, it has to come out", siteeraa Kekkonen William Faulkneria. Näin minä sen kirjoitin -teoksessa Kekkonen kuvaa ennen muuta Finlandia-palkintoehdokkaanakin olleen romaaninsa Liv! syntyä. Erityistä herkkua on, että teoksessa on mukana muutamia Kekkosen ja hänen kustannustoimittajansa välisiä sähköposte...

Suurteoksia-sarja on yksi innostavimmista jutuista, mitä suomalaisella kirjallisuuskentällä on viime vuosina tapahtunut. Konsepti on yksinkertainen ja nerokas. Naiskirjailijat kirjoittavat heihin vaikutuksen tehneen naiskirjailijan teoksesta. On aina yhtä jännää tutkia sisällysluetteloa. Keitä kirjailijoita on mukana ja mistä kirjoista he ovat kirjoittaneet. Vuonna 2021 julkaistussa Suurteoksia I -teoksessa Malin Kivelä kirjoitti Marlen Haushoferin romaanista Seinä (Der Wand, 1963). Tapahtui suurta ja ihmeellistä. Lukijat innostuivat Kivelän tekstin myötä Seinästä ihan urakalla ja kirjastovaraukset alkoivat kasvaa huimaa vauhtia. Tällä hetkellä Helmet-kirjastossa jonotusaika Seinään on pahimmillaan 17 vuotta.* Malttamattomana ihmisenä luin Seinän ruotsiksi ja kyllä, sitä todellakin kannattaa jonottaa. Suurteokset II ei synnyttänyt vastaavaa innostusta minkään yksittäisen teoksen kohdalla. Aineksia olisi ollut. Potentiaalisimpana äkkisuosioon nousevana teoksena pidän Leonora Carrington...

Pidin paljon, ja osin suunnattomastikin, Olga Palon novellikokoelmasta Aion kertoa nyt kaiken . Minulle tuossa kokoelmassa erityistä oli se, että muutamat Palon lauseet tiivistivät omia näkemyksiäni, joiden pukeminen sanoiksi oli ollut hankalaa. Tuntui siltä kuin olisin höpissyt sekavaa tajunnanvirtaa, jonka Palo olisi muokannut lauseiksi. Tämä sama tunne syntyi myös nyt, kun luin Palon esseeromaanin Keskusteluja lapseni ja Virginia Woolfin kanssa .  Äitiyden, kirjoittamisen ja vapauden teemat saavat Palon uutukaisessa jatkoa.  Teoksen kehyksenä on Palon matka hänen lapsensa kanssa Berliiniin. Teemat ovat osin Palon aiemmasta kokoelmasta tuttuja, mutta nyt sukelletaan vielä syvemmälle ja lähestytään äitiyttä useista eri näkökulmista. Aion kertoa nyt kaiken -teoksessa Palo kirjoittaa: "Lapsi voi pyyhkiä pois taiteilijuuden, uran, kiinnostavuuden, kulmikkuuden. Ainakin jos on nainen. Äitiys pyyhkii minut yli, maailma pyyhkii äitiydellä minut minusta, äitiys pyyhkii minulla pöytä...

Adichie on kustantamossa päätetty valita the tummaihoiseksi kirjailijaksi. Tämä tarkoittaa, että sillä, mitä hän kirjoittaa ei ole niinkään väliä, vaan oleellista on, että kirjan kannessa on hänen nimensä. Markkinointikoneisto hoitaa loput. En ehkä olisi ilmaissut asiaa yhtä jyrkästi kuin edellä tein, mutta koska tätä tekstiä aloitellessani olin juuri lukemassa Rebecca F. Kuangin menestysromaania Yellowface edellä esittämäni päätelmä vaikuttaa houkuttelevalta. Miksi juuri Adichie? Nigeria on täynnä kiinnostavia naiskirjailijoita, kuten vaikkapa Ayobami Adebayo, Sefi Atta,  Adaobi Tricia Nwaubani, Lola Shoneyin, Chika Unigwe - mainitakseni vain muutaman heistä, joita itse olen lukenut. Suhteeni Adichieen on ristiriitainen. Toisaalta hän on se, jonka romaanin Americanah myötä aloitin blogini. Toisaalta hän on kirjailija, joka on puolustanut J.K. Rawlingia ja esittänyt transfobisia mielipiteitä. Jo aiemmin olen ihmetellyt, miten Adichien pieni kirjanen Meidän kaikkien pitäisi olla f...

En ollut lukenut Pronomineja pitkällekään, kun aloin maistaa suussani Perecin. George Perecin. Ja tarkemmin Elämä. Käyttöohjeen . Pronominit kertoo joukosta ihmisiä, jotka ovat lentokoneessa matkalla jonnekin. Mihin tarkalleen, siitä heillä ei ole tietoa. Siitä minullakaan ei ole tietoa, kuten ei siitäkään, mitä tapahtui, että he tälle oudolle matkalle lähtivät. Vieläpä ihan kilpailivat siitä, kuka mahtuisi lentokoneeseen mukaan. Myöskään heidän kansalaisuuksistaan ei anneta tietoa, mutta niitä on joka tapauksessa useita. Matkustajat ovat pelastusmatkalla tai ainakin toivovat niin. Toiveen ja todellisuuden välillä ei välttämättä ole yhteyttä. Weseliuksen romaanin alussa on lentokoneen kartta, jossa kerrotaan missä kukin matkustajista istuu. Ei heidän nimellään, vaan heidän istumapaikkansa mukaan. Siis tyyliin näin;: 21E Hybris, Hamartia ja Peripetia. 54E Kultakala. 9A Piispa tai taiteilija. Juuri tuo kartta toi mieleeni Perecin Elämä. Käyttöohjeen, jota en vieläkään ole lukenut, mutta...

Aiheiden kirja esittelee itsensä kirjoitusoppaana, mutta väitän, että Saxell on parhaimmillaan lukemisen innostajana.  Teos on jaettu teeman mukaan järjestettyihin osiin. Teemoja on seitsemän: - lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden siirtymäriitit - maagisrealistiset ja kauhufantastiset kasvukertomukset - omaishoito ja surutyö kirjallisuudessa - kirjallisuuden, tv-sarjojen ja elokuvien antisankarit  - työläiskirjallisuus - aikalais- ja sukupolvikuvaukset - rajamaita ja erilaisia jakolinjoja tarkasteleva kirjallisuus. Jutun juoni on, että ensin Saxell esittelee kuhunkin teemaan liittyvää kirjallisuutta ja tämän esityksen lopuksi hän tarjoaa lukijalle kysymyksiä, joiden pohjalta tämä voi lähteä työstämään omaa tekstiään.  Saxellin miniesittelyt ovat kielellisesti rikkaita ja hersyviä, ja synnyttävät halun päästä lukemaan juuri sitä kirjaa, joka kulloinkin on käsittelyn aiheena. Kiitän Helmet-järjestelmää siitä, että varauksia voi olla vain 100 kappaletta. Muussa tapauksessa ....