Reader, why did I marry him?

 "Kun Mai tajuaa, että Eelis todella on kadonnut, on kulunut viisitoista tuntia siitä, kun hän näki Eeliksen viimeksi." Näin alkaa Riikka Pulkkisen romaani Viimeinen yhteinen leikki . Heti alussa teokseen pingottuu dekkarinomainen jännite. Mihin Eelis on lähtenyt? Missä hän on? Onko edes elossa? Mia ja Eelis ovat aviopari, joilla on kaksi lasta. Elämää on perushyvää, toki pikkulapsiarjen rankkuuden kuormittamaa, mutta turvallista ja taattua. Kunnes ei enää ole, kunnes Eelis katoaa. Viimeinen yhteinen leikki on tarina medikalisaatiosta ja vallankäytöstä. Teos etenee kahdella aikatasolla. Nykyajassa Mai etsii kadonnutta miestään. Menneisyyden aikajanalla kuvataan Eeliksen lapsuutta ja nuoruusvuosia. Eeliksellä oli lapsena pakkomielteitä, OCD-tyyppistä oirehdintaa, neuroepätyypillisyyttä. Ratkaisun Eeliksen ongelmiin lupasi tarjota uusi kokeellinen rehabilitaatio-ohjelma, johon niin Eeliksen kuin hänen muutamien ikätoveriensakin vanhemmat päätyivät lapsensa laittamaan. Pulkkisen

Hyvän kirjan seurassa harvoin toivoo, että se jo pian loppuisi. Älä jätä hyvästejä on romaani, jonka kohdalla näin on. Han Kangin uutukaista lukiessa tunnelma on kuin kuuntelisi Erik Satien musiikkia, kun samanaikaisesti ihmisiä ammutaan joukoittain. Laukaukset menevät musiikin väliin, saavat sen vuotamaan verta. Puhkeamaan haavoja, joissa on jo löyhkä. Pidin valtavasti Kangin Vegetaristista , kun taas hänen romaaninsa Ihmisen teot oli melkoinen koettelemus. Kirjoitin jälkimmäisestä aikanaan, että se on toiseksi kamalin kirja, jonka olen lukenut. Kamalimman kirjan paikkaa lukuhistoriassani pitää Slavenka Drakulićin Aivan kuin minua ei olisi , joka kertoo Bosnian sodasta. Älä jätä hyvästejä saa minut epäilemään, että Kangin poetiikan ytimessä on jotakin sellaista, jota en yrityksistäni huolimatta tavoita. Tässä teoksessa olennaista symboliikkaa ovat lumi ja linnut. En tiedä, miten niitä Kangin romaanin kontekstissa tulisi tulkita. Saattaa hyvinkin olla, että niistä nousee muun valtavan