Maija Salmen ja Meeri Koutaniemen teos antaa puheenvuoron naisvangeille, joita kukaan ei halua heidän kotimaassaan kuulla. Se antaa kasvot ja hengityksen naisten järjestelmälliselle sorrolle ja alistamiselle. Se herätti minussa raivoa, vihaa ja voimattomuutta, sillä kirjassa kuvatatut naisvankien haastattelut ovat niin täynnä epäoikeudenmukaisuutta, että en tiedä, miten päin sitä oikein olisi tämän kaiken luettuaan.
El Salvadorissa sijaitseva Ilopangon naisvankila on yksi maailman pahamaineisimmista vankiloista. On suorastaan ihme, että Salmi ja Koutaniemi onnistuivat pääsemään tutustumaan tähän vankilaan, johon edes Punaisen ristin työntekijöillä ei ole pääsyä. Helposti se ei käynyt, sillä lupaprosessi oli hidas ja työläs ja vaati suurta sinnikkyyttä sekä 16 käyntiä El Salvadorin rikosseuraamusvirastossa. Lopulta lupa kuitenkin heltisi ja Salmi ja Koutaniemi pääsivät vierailemaan Ilopangon maanpäällisessä helvetissä.
El Salvadorin vankilat ovat täpö täynnä, joka on seurausta vuonna 1992 päättyneestä sisällissodasta sekä politiikasta, jossa jengiväkivaltaa on pyritty suitsemaan ankarilla vankeusrangaistuksilla. Huhtikuusta 2016 alkaen maassa on vallinnut poikkeustila, joka julistettiin kun jengit vuoden aikana murhasivat yli neljäkymmentä poliisia. Vankiloissa poikkeustila näkyy selleihin sulkemisena ilman mahdollisuutta ulospääsyyn, päiviä kestävinä vesikatkoksina, vierailujen kieltämisenä sekä ruokalähetysten perille pääsyn rajoittamisena. Kaikesta huolimatta jengejä johdetaan ja "toimeksiantoja" annetaan usein myös vankilasta käsin, joten poikkeustilan avulla jengiväkivaltaa ei ole pystytty hilllitsemään.
Salmen ja Koutaniemen kirjassa monet naiset puhuvat kokemuksistaan hyvin avoimesti. Kirja jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä haastatellaan vankilasta vapautuneita naisia, toisessa vieraillaan Ilopangossa. Kirjan sävy on kauttaaltaan toteava ja asiallinen - asiat esitetään sellaisina kuin ne ovat ilman väritystä.
Olot Ilopangossa ovat kammottavat. Tilanpuutteen lisäksi ruoka on usein syömäkelvotonta ja useampikin haastatelluista naisista mainitsee, että ruoassa on usein matoja. Hygieniatarvikkeista on huutava pula, eikä ole tavatonta, että vessapaperia käytetään kahteen kertaan. Huonoimmassa tilanteessa ovat naiset, joilla ei ole sukulaisia, jotka kävisivät heitä katsomassa ja tuomassa välttämättömyystarvikkeita. Vaikka kirjassa ei aihetta oteta suoraan esiin mietin, miten hankalaa on, jos käytettävissä ei ole kuukautissuojia.
Monet vankilan naisista vakuuttavat syyttömyyttään, mutta ilman taitavaa asianajajaa heillä ei ole mitään mahdollisuuksia saada tuomiotaan uudelleen tarkastelluksi/kumotuksi korruption rehottamassa maassa. Naisten kertomuksissa toistuu tarina, jossa he ovat olleet rikospaikalla osana jengiä, mutta eivät ole itse osallistuneet väkivallan tekoihin tai muuhun rikolliseen toimintaan. Jengiläiset ovat taitavia vierittämään syyt naisten niskoille. Kiristämällä ja uhkailemalla he myös pakottavat naisia toimimaan huumekuriireina. Monet rikoksista ovat seurausta yhteiskunnan epäjärjestyksestä ja toimimattomuudesta. Tapa tai tule tapetuksi. Varasta tai kuole nälkään. Usein ns. hyviä valintoja ei ole olemassa.
Naisten koulutustaso on El Salvadorissa alhainen. Yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus koskettaa erityisesti kaikkein köyhimpiä naisia, sillä rikkaiden on läpeensä korruptoituneessa yhteiskunnassa helppo ostaa vapautensa ja muut etuoikeutensa rahalla.
Salmen ja Koutaniemen kirja tuo esiin, miten järkyttävän eri asemassa naiset ovat suhteessa miehiin patriarkaattisessa ja katolisessa El Salvadorissa. Kuvottavimmat oikeuskäytännöt (sanan oikeus ympärille pitäisi laittaa kilometrin verran lainausmerkkejä) liittyvät aborttiin, joka on El Salvadorissa kielletty kaikissa olosuhteissa ja josta voidaan tuomita jopa 20 vuoden vankeusrangaistukseen. Vielä räikeämmin järkyttäväksi tilanteen tekee se, että on julkinen salaisuus, että yksityisklinikoilla tehdään abortteja rikkaille naisia ilman mitään seuraamuksia.
 |
| Teodora Carmen Vazquez, 33 Rikos: Keskenmeno Tuomio: 30 vuotta harkitusta murhasta Kuva Meeri Koutaniemen ottamasta valokuvasta |
Ilopangon vankilan naisissa nainen ei ole minkään arvoinen. Vaikka kirjan tarinat herättävät kuvotusta en pystynyt lopettamaan lukemista ennen kuin viimeisinkin kirjassa haastatelluista naisista oli kertonut tarinansa. Käsittämätöntä on myös se, että naiset ovat kaikesta huolimatta toiveikkaita. Heillä on unelmia ja he suhtautuvat tulevaisuuteen ja vapautumiseen usein optimistisesti. On vaikea ymmärtää, että pitkiä kohtuuttomia tuomioita saaneet naiset, joista monet lisäksi lienevät syyttömiä ja jotka joutuvat vankilassa elämään äärimmäisen puutteellisissa ja epäinhimillisissä oloissa onnistuvat säilyttämään optimistisen mielialansa. Monia heistä auttaa uskonto, eivätkä useimmat heistä kapinoi kohtaloaan vastaan tai tunne katkeruutta.
Erityisen vaikeassa asemassa ovat seksuaalivähemmistöön kuuluvat vangit, sillä El Salvadorissa homoseksuaalisuus on jo sinänsä turvallisuusriski. Heteroseksuaalisuus on vahvasti yhteiskuntaa jäsentävä normi, jonka ulkopuolelle sijoittuvat eivät saa osakseen ymmärrystä. Ilopangossa useimmat vangit pitävät homoseksuaalisuutta sairautena tai hulluutena. Myös ne, joilta löytyy ymmärrystä naisvankien välisiä suhteita kohtaan pitävät lesboutta vankilaolosuhteista johtuvana poikkeustilana, joka palautuu "normaaliksi" vankien vapauduttua.
Meeri Koutaniemen valokuvat nostavat naiset konkreettisesti silmieni eteen yksilöinä, joista jokaisella on oma tarinansa, jonka jälkiä heidän kasvonsa kantavat. Koutaniemen loistokkaat valokuvat tuovat usein esiin myös sellaista, mitä naiset haastatteluissa eivät osaa tai halua sanoiksi pukea. Erityisen vahvasti ne kertovat tunteista ja tekevät sen tavalla, johon sanoilla on hyvin vaikeaa - ellei mahdotonta - päästä käsiksi. Luettuani Ilopangon vankilan naiset ensin tekstuaalisen ja kuvallisen yhdistelmänä olenkin lukenut sen useita kertoja uudestaan juuri kuvakertomuksena.
Ihailen suuresti Salmen ja Koutaniemen rohkeutta käydä niin El Salvadorissa kuin erityisesti Ilopangon vankilassa. Ilopangon vankilan naiset soittaa koko tunneskaalaani, eikä tunteistani vähäisin ole kiitollisuus siitä, että tällaisia kirjoja kirjoitetaan ja tällaisia valokuvia otetaan.
Maija Salmi-Meeri Koutaniemi: Ilopangon vankilan naiset (2017)
160 sivua
Kustantaja: Like
Kirjasta on kirjoittanut myös Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Suketus klik sekä Lukuisa-blogin Laura klik
Helmet-lukuhaaste kohta 26: Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
Erinomainen kirja, joka herättää todella laajan tunneskaalan. Olot Ilopangossa ovat kerta kaikkiaan järkyttävät ja koko El Salvador on suurissa vaikeuksissa. Latinalais-amerikkalaisen machokulttuurin ymmärtäminen on minulla hyvin suuresti vaiheessa, tuskin koskaan tulen sinuiksi sen kanssa. Naisten asema on monessa asiassa hirveä.
VastaaPoistaAborttilainsäädännöstä en edes aloita. Se raastaa sydäntäni.
Onneksi tämän kirjan blogistasi huomasin, sillä muutoin tämä olisi saattanut mennä kokonaan ohi.
PoistaKammottavaa naisvihaa todellakin. Huomiotani kiinnitti myös se, että mitkään kansainvälisete vetoomukset eivät tunnu auttavan, vaan El Salvador on sulkeutunut omiin järkyttäviin käytäntöihinsä.
Tämä oli hirveän kiinnostava ja hyvin toteutettu kirja. Naisen elämä on El Salvadorissa kovaa, varsinkin jos kuuluu alimpiin sosiaaliluokkiin niin kuin suurin osa maan kansalaisista. Koutaniemen kuvat kertovat jo yksistään paljon. Lisää tällaista, kiitos!
VastaaPoistaJa kaikesta kovuudesta huolimatta monet naiset oli toiveikkaita, suorastaan optimistisia tulevaisuutensa suhteen. Sekin herätti minussa kovasti hämmennystä. Kuvat jäivät minullakin vahvasti mieleen ja ne kantavat pääni sisällä kirjan naiskohtaloita.
PoistaKävin hakemassa tämän kirjan itsekin kirjastosta Lukuisa-Lauran postauksen jälkeen, tuolla se odottelee nyt lukuvuoroaan. Lähiaikoina on tosiaan raastavaa kirjallisuutta tullut luettua niin paljon, että saattaa olla jokin Ferranten kaltaisen helpomman ja kevyen kirjan aika tulla hieman väliin, mutta tätä en kyllä jättäisi itse lukematta.
VastaaPoistaJa ehkä alankin tästä eteenpäin itsekin käyttää "tärkeän kirjan" sijaan ilmaisua "kirja joka muutti käsitystäni maailmasta", sillä sellaisia ne vahvimmat ovat kyllä yleensä olleet. Ihan fiktiivisistä näihin tietokirjoihin saakka.
Tuo on niin jännää, kun sinä luet Ferranten helpoksi ja kevyeksi ja minä taas koen, että siinä on pinta ja ihan hirveä määrä pinnanalaisia kerroksia. Tämä ajatus on vaan vahvistunut, kun olen lukenut Ferranten kirjailijantyöstä kertovaa teosta Frantumaglia. Siinä käy ilmi, miten tarkasti kaikki on ihan pienintä yksityiskohtaa myöten ajateltu. Tosin en ole vielä Frantumagliassa niin pitkällä, että Ferrante olisi siinä puhunut Napoli-sarjasta.
PoistaIlopangon vankilan naiset on huolellista työtä ja kirjan dokumentaarisen toteava sävy on vaikuttava. Ja kuvat sitten, huh! miten hienoja.
Se helppous lienee liittyy ennen kaikkea siihen, miten ihana sujuvaa Ferranten lukeminen on. Se koukuttaa ja pitää otteessaan niin, ettei sen pariin tarvitse itseään koskaan patistella, päin vastoin.
PoistaMutta Ilopangon vankilan naisiin palatakseni vielä, sain kuitenkin tämän jo luettua! Hurjan voimakas ja vahva kirja, hieman pitää vielä jäsennellä omia ajatuksia, että siitä saa postauksenkin kirjoitettua. Ihana kun tätä nostit sinäkin, tämä tosiaan ansaitsee enemmän huomiota, mitä se tähän mennessä ehkä vielä on saanut.
Onneksi tosiaan blogeissa tästä kirjasta on kirjoitettu ja sinunkin juttusi (jota mielenkiinnolla odotan) tekee tuloaan. :D
PoistaNämä ovat näitä veret pysäyttäviä kirjoja. En ehkä lue. Mutta Amnesty Internationalin kautta olen aktiivisesti mukana yrittäen yhtenä tuhansista vaikuttaa vastaavanlaisiin järkyttäviin ihmisoikeusloukkauksiin. Tässä yksi, mutta vain yksi tiedossani oleva tapaus El Salvadorista, johon Amnestyn kautta pystyimme vaikuttamaan:
VastaaPoistaVuosia sitten Amnesty vetosi El Salvadorissa asuvan naisen kohtaloon ja silloin meitä allekirjoittaneita oli niin paljon, että El Salvadorin hallitus perui ukaasinsa! Naisen nimeä en nyt muista, mutta hän oli odottamassa toista lastaan, josta lääkärit tiesivät, että sikiö tuskin olisi edes elinkelpoinen. Tämän lisäksi nainen sairasti vakavaa munuaisten vajaatoimintaa (tai jotain vastaavaa; en ole varma nyt muistikuvastani) josta syystä lääkärit vahvasti epäilivät myös naisen selviytymistä synnytyksestä. Naisella oli jo terve poika aviomiehensä kanssa. Naisen kohtaloksi oli lääkäreiden vetoomuksista huolimatta päätetty, että hänen oli synnytettävä lapsi riskeistä huolimatta. Kansainvälinen painostus pelasti hänet. Sikiö oli muistaakseni vielä puolta päätä vailla. Muistan sen hetken elämäni loppuun, kun tämä nainen lähetti Amnestyn kautta kiitoskirjeen meille kaikille yhteisesti.
Valitettavasti nämä hyvät tarinat ovat harvinaisempia kuin ne huonot :(.
AilaKaarina kiitos kertomastasi tarinasta. Se antaa edes hitusen toivoa. Salmen & Koutaniemen kirjassa ei oikein löydy toivoa sen suhteen, että El Salvadorissa yhteiskunta olisi menossa parempaan suuntaan sen enempää yleisestikään kuin naisten kohtelussa.
PoistaVaikka tämä kirja on aiheeltaan rankka niin tämä on kirjoitettu niin taitavasti ja - jos voi sanoa - asiallisesti, että pystyin hyvin tämän lukemaan. No, siis suorastaan ahmin. Tekstin ja kuvien yhdistelmä on vaikuttava ja tunsin ylpeyttä myös siitä, että Suomesta kaksi naista onnistui Ilopangoon pääsemään.
Tästä kahden vuoden takaisesta armahduksesta on varmaan kyse? https://www.amnesty.fi/el-salvador-armahti-keskenmenosta-30-vuodeksi-tuomitun-naisen/
PoistaEi käsittääkseni vaan kysymys oli naisesta jolle sitten tehtiin keskenmeno kansainvälisen painostuksen vihdoin tavoitettua Salvadorin bossien aivot :D. Siitä on jo useampi vuosikin.
PoistaTämä kirja on kyllä pakko saada käsiini. Oma feminismini jää liian usein valkoisen, länsimaisen naisen näkökulmaan ja siihen on tultava muutos. Onneksi tällaisia kirjoja on tehty ja onneksi on kaltaisiasi bloggaajia, jotka nostavat ne esille. Kiitos Omppu!
VastaaPoistaKiitos Katri. Suketus oli eka, joka tästä kirjoitti ja Suketuksen bloggauksen myötä varasin tämän kirjan, joka oli mennyt multa ihan ohi. Olen niin samaa mieltä, että onneksi tällaisia kirjoja tehdään ja onneksi on rohkeita ja lahjakkaita naisia (kuten Salmi ja Koutaniemi), jotka ovat valmiita matkustamaan vaarallisiin paikkoihin, jotta maailma saisi tietää, minkälainen paikka El Salvador ja Ilopangon vankila on naisille.
PoistaHuh, keskenmenosta 30 vuotta vankeutta. Ei löydy sanoja.. Kiitos kirjan esittelystä, ehkä saattaisi sopia Helmet-haasteen kohtaan "kirjaan tarttuminen pelottaa".. On muuten suomenkieliselle aika makaaberi tuo vankilan nimi, ilo taitaa olla tuolta aika kaukana.
VastaaPoistaOn kirjoja, joiden lukeminen on "pakollista." Tämä kirja on mulle tuohon luokkaan kuuluvaa. Arvostukseni kirjan tekijöitä kohtaan on suunnaton.
PoistaMietin ihan samaa. 30 vuotta keskenmenosta. Kammottavaa. Järkyttävää. Surullista.
PoistaVankilan olot ovat niin alhaiset, ettei voi edes ymmärtää. Etenkin en voi käsittää, miksi tälle asialle ei voida tehdä mitään. Mihin maan ihmisten inhimillisyys on kadonnut?
El Salvadorissa (tämän kirjan perusteella) köyhä nainen ei ole mitään. Maan koko kulttuuri vaikuttaa olevan miesten tarpeille rakennettu. Rikkaat naiset rahan avulla ovat paremmassa asemassa kuin köyhät. Tosiaan myös avustusjärjestötkään eivät tahdo päästä auttamaan. Sulkeutunut maa, jossa rikollisuus ja korruptio rehottaa.
PoistaKiitos postauksesta. Tärkeä, ihan käsittämättömän tärkeä kirja. Ja upea teko suomalaisnaisilta. Minusta vain ei taida olla lukemaan tätä.
VastaaPoistaViitannetko siihen, että tämä on liian kamalaa luettavaa? Minusta nimittäin tämä ei kaikesta huolimatta sitä ole, vaikka asiat ovatkin kamalia. Han Kangin Ihmiset teot oli näissä kamaluusjutuissa paljon kamalampi.
PoistaTärkeä aihe. Ja kun sanot, että kirja muutti käsitystäsi maailmasta, niin se on aika paljon sanottu se. Mietin juuri tänään teatterissa sitä, kuinka vähän lopulta tästä maailmasta tiedän. Kuinka paljon ihmisiä asuu aivan erilaisissa olosuhteissa ja maailmassa kuin minä. Jos jokin asia on minusta epäuskottavaa, se voi olla käsittämättömän monelle tavallista arkea.
VastaaPoistaTämä kirja varmasti on samanlainen silmiä avaava kokemus.
Erityistä tässä on mm. se, että köyhien naisten järjestelmällinen alistaminen tapahtuu normiolosuhteissa (ei ole kyse sota- tai muusta poikkeustilanteesta, joka olisi ohimenevä tilanne) ja se on jatkuvaa, eikä siihen pystytä juurikaan edes ulkopuolelta puuttumaan.
PoistaTaas tuli mietittyä, miksi ihmeessä naisia on niin helppo alistaa ja miksi yleensä niin halutaan tehdä. Ihmiseen on kai jonkinlainen sisäänrakennettu pelko itsestä erilaisen vaarallisuudesta. Pakko painaa alas kaiken varalta. En haluaisi uskoa, että ihan vaan huvikseen ja koska pystyy.
VastaaPoistaNaisten alistaminen on patriarkaattiin sisäänkirjoitettu. Patriarkaatin näkökulmasta se on normaalia toimintaa ja tähän sitten uskonto vielä päälle. Tästä kirjasta ei käy ilmi, onko El Salvadorissa miten paljon miehiä, jotka vastustavat tätä järjestelmällistä naisten sortoa. Se olisikin mielenkiintoista tietoa.
PoistaTämä on melkoinen rohkeuden osoitus tekijöiltä. Nyt on kyseessä El Salvador, mutta maailmassa on varmasti lukusia vastaavia paikkoja, joissa elämä ei ole kuin Orange Is The New Black -sarjassa. Jäin miettimään, mistä vankien toiveikkuus kumpuaa. Todistettua on, että positiivisuus auttaa selviytymään (Stockdale Paradox), jos se pohjautuu realiteettien tunnustamiseen. Mahtaako nämä naiset päästä ennen 50 vuoden tuomiota ulos?
VastaaPoistaMahtaakohan tämä kirja ylittää uutiskynnystä jossain muualla, esimerkiksi Amerikan maissa, joissa jotain olisi asian suhteen tehtävissä?
Tämän kirjan pohjalta tulkitsen, kuten kirjoitinkin, että pitkälti uskonto on naisille voimavara ja monet asiat selitetään Jumalan tekoina, jonka vuoksi ne otetaan vastaan sellaisinaan. En kyllä siltikään oikein ymmärrä, miten tosiaan moni naisista oli jaksanut säilyttää toiveikkaan asenteensa.
PoistaKirjan luettuani googlettelin jonkin verran ja Ilopangon vankilasta kirjoitettuja tekstejä löytyi, että sikäli El Salvadorin tilanne ei ole tuntematon.