Reader, why did I marry him?

Tämän kesän lomamatkani suuntautui Mallorcan saarelle Palman kaupungin lähistölle. Palmasta löytyi oikein mainio englanninkielistä kirjallisuutta myyvä kirjakauppa , jossa huomioni kiinnittyi oitis tähän Albertine Sarrazinen kirjaan Astragal. Kirjan kansi tuntui puhuttelevan minua ihan erityisellä tavalla ja edes tutkimatta, mistä tässä kirjassa tarkemmin ottaen on kysymys, tiesin, että minun on saatava se omakseni. Kuinka ollakaan esipuheen kirjaan on kirjoittanut Patti Smith, jonka tämä samainen kirja lumosi vuonna 1968 niin, että hän käytti sen ostamiseen viimeisen dollarinsa. Smith kirjoittaa: "I was on the lookout for something I had to have: a book that was more than a book, containing certaing signs that might spin me toward an unforeseen path." Tämän jälkeen Astragal on kulkenut mukana hänen matkatavaroissaan ympäri maailmaa. Albertine Sarrazin (1937-1967) oli ranskalainen kirjailija, jonka teoksista tunnetuin on juuri tämä puolielämäkerrallinen teos Astragal (1...

Tytti Parraksen Jojo (1968) on tärkeä kirja, vaikka siinä ei kerrota sodista ja miesten urotöistä. Se on tärkeä kirja  myös ihan riippumatta siitä, että en pitänyt sen lukemisesta kovinkaan paljon, vaan päinvastoin koin sen monin paikoin aika tylsäksi ja dialogirunsaudessaan puuduttavaksi. Jojo on tärkeä kirja, koska siinä puhutaan suoraan abortista ja naisten oikeudesta omaan ruumiiseensa. Voisi kuvitella, että vuonna 2017 abortti olisi asia, jonka oikeutuksesta ei enää olisi tarvetta puhua. Toisin kuitenkin on, enkä nyt viittaa siihen, mitä tapahtuu maailmalla, vaan siihen, että ihan täällä meillä Suomessakin on ministeri, jonka mielestä abortti  ei ole hyväksyttävä vaihtoehto missään olosuhteissa. Lähtökohtaisesti Jojo kuuluu kirjoihin, joista minun luulisi innostuvan ja tarkoitan nyt sitä, että kyseessä on varsin feministinen teos. Voisin toki kirjoittaa Jojosta innostuneen kirjoituksen, jossa korostaisin sen kirjallisia ansioita ja kertoisin pitäneeni sen luke...

Tytöt Sipilän fläppitaulussa Emma Clinen romaani Tytöt rantautui Suomeen vahvan anglo-amerikkalaisen hypen saattelemana. Alunperin kiinnostuin Clinen teoksesta, koska olin kuullut sen käsittelevän tyttöjä ja heidän asemaansa kulttiyhteisössä. Tästä kuitenkin seurasi, että lähdin lukemaan sitä aivan väärästä ennakkoasetelmasta, mikä johti siihen, että ensimmäisten kymmenien sivujen jälkeen lähinnä nieleskelin pettymystäni. Joskus on hyvä, että antaa kulua hieman aikaa lukemisen ja bloggaamisen välillä, sillä tarina saattaa tekeytyä yllättävillä tavoilla. Myös Tytöistä löytyi muutamia varsin oivallisia kohtia, joskin ne ovat itse tarinnan kannalta enemmän sivupolkuja kuin highwaytä. Tosielämästä fiktioksi Tytöt edustaa sitä varsin muodikasta kirjallisuuden lajia, jossa fiktiivisen teoksen pohjana on tositapahtumat. Tässä tapauksessa kyseessä on yhdysvaltalaisen Charles Mansonin masinoimat veriteot vuonna 1969. Cline kertoo tytöstä nimeltä Evie, joka ajautuu mystiselle ranc...

Jokunen vuosi sitten luin brittiläisen Linda Grantin romaanin The Clothes on their back (2008) ja se jätti minuun kaipuun lukea lisää Grantia. Akateemisen kirjakaupan 80 %:n kirja-ale tarjosi ilokseni pilkkahintaan Grantin romaania We had it so good (WHISG). Arvatkaapa, montako minuuttia mietin, ostanko vai en. Oikein, lukema on täysin pyöreä. Joskus sitä tulee syöneeksi jotain oikein hyvää. Ensin maistuu lupaus ja siitä kehittyy houkutus, joka saa haluamaan lisää ja sitten sitä onkin jo ihan koukussa. Tähän tapaan minulle kävi WHISG:n kanssa. Teoksen alku on komea. Pikkupoika Stephen vaeltelee isänsä turkisvarastossa ja tarttuu säilytyksessä olevaan Marilyn Monroen turkkiin, joka on sekä kevyt, että painava ja tuoksuu "kuumilta helmiltä." Hän ei voi vastustaa kiusausta pukea turkki ylleen ja hetken hän on Marilyn. Sitten isän käsi läjähtää poskeen. Sopimaton käytös. Stephenin perhe on siirtolaisia. Isä alunperin Puolasta, äiti Kuubasta. Kovan työn avulla he ov...