Tekstit

Näytetään tunnisteella Baileys 2017 merkityt tekstit.

Ayòbámi Adébáyò: Stay with me (Älä mene pois)

Kuva
No mutta tämähän on nigerialaista chick littiä. Näin ajattelin, kun olin lukenut ensimmäiset kymmenet sivut Ayòbámi Adébáyòn romaanista Stay with me . Tämän ajatuksen synnytti mitä luultavimmin se, että romaani käynnistyy varsin melskeisesti kirjailijan kuvatessa Yejiden ja Akinin avioelämää ja sen suurinta onnettomuuden aiheuttajaa: lapsettomuutta. Dialogi räiski niin, että sylkipisarat lensivät poskilleni asti ja herättivät eloon ne muutamat nigerialaiset elokuvat, jotka olen sattunut näkemään. Ei tämä kyllä sitten kuitenkaan ollut. Sitä chick littiä meinaan. Vaikka Yejiden kyvyttömyys tulla raskaaksi vaikutti alussa pelkästään koomiselta ongelmalta muuttui se romaanin edetessä kysymykseksi, jonka ympärille kiertyi paljon muutakin ja niin Stay with me kasvoi kertomukseksi, jonka nurkan takaa löytyi uusi käänne ja sen takaa uusi nurkka ja tämän uuden nurkan takaa jälleen uusi  käänne. Tämä romaani todellakin pitää lukijan hereillä, sillä juuri kun on luullut asioiden olevan...

Madeleine Thien: Do not say we have nothing

Kuva
Madeleine Thienin   Do not say we have nothing on valtava romaani, enkä nyt tarkoita teoksen sivumäärää, joka englanninkielisessä pokkarissa on 471. Tämä teos kuuluu niihin kirjoihin, jotka huutavat kirjoittamistaan, koska historiaa ei saa unohtaa. Siitäkään huolimatta, että ihmisen kyky oppia historiasta on osoittautunut varsin kyseenalaiseksi. Do not say we have nothing on saman kirjallisen perheen jäsen kuin vaikkapa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla tai Chimamanda Ngozi Adichien Half of a Yellow Sun. Ei ole ihme ollenkaan, että Thienin romaani oli Man Booker -ehdokaslistalla viime vuonna ja Baileys-palkinnon lyhytlistalla tänä vuonna (voittajateosta ei tätä tekstiä kirjoittaessani ole vielä valittu). Thienin romaani kertoo Kiinan historiasta ja yhteiskunnallisesta kuohunnasta ja sorrosta alkaen Maon valtaannoususta 1960-luvulla ja päättyen Tiananmenin verilöylyyn vuonna 1989. Itse tarina on upotettu kehyskertomukseen, jossa kiinalais-kanadalainen Marie ja hänen ätin...

Emma Flint: Little Deaths

Kuva
Jos on niin, että nainen on äiti ja a) hän pukeutuu seksikkäästi b) hänen kotoaan löytyy tyhjiä viinapulloja c) hän on ammatiltaan cocktail-tarjoilija d) hän on seksuaalisesti aktiivinen ja viettää aikaansa useiden eri miesten kanssa ja edellä mainittuihin kohtiin yhdistyy, että tämän äidin lapset löytyvät tapettuina niin samojen edellä mainittujen tekijöiden perusteella voidaan päätellä, että kyseinen äiti on lastensa murhaaja. Ainakin, jos päättelijänä on poliisimies, jolle syystä tai toisesta on miehisen kunnian kysymys, että tämä äiti murhaajana tuomitaan. Tämäntapaisesta kuviosta kertoo Emma Flintin romaani Little Deaths, joka vetää kuin luotijunan vessa. Luin Little Deathsin pääsiäisenä melkein yhtä soittoa ja kun aika harvoin luen imukirjoja, on pakko tunnustaa, että tämä kirja oli mahtavaa pakoa juhlapyhistä. Little Deaths on jännityskertomus ja lukijana haluan malttamattomasti tietää, onko Ruth syyllinen lastensa kuolemaan. Flint rakentaa romaaninsa sillä tapaa ov...

Naomi Alderman: The Power (Voima)

Kuva
Tämän vuotisista Baileys-kirjallisuuspalkinnon lyhytlistalle päässeitä teoksista (ks. postaus täällä ) minua kiinnosti etukäteen eniten juuri Naomi Aldermanin The Power, koska teoksen esittelystä luin, että siinä kuvataan tilannetta, jossa valta on naisilla. Jos näin olisi, muuttuisiko maailmanmeno? The Powerissa teinitytöt saavat outoja voimia. Samaan tapaan kuin sähköankeriaat tytöt alkavat pystyä antamaan sormenpäillään ihmisille sähköiskuja, jotka voivat olla lieviä tai hyvinkin voimakkaita, jopa kuolemaan johtavia. Kyky antaa sähköiskuja leviää maailmalla pandemian lailla, kun tytöt pystyvät "tartuttamaan" kykynsä toisille tytöille ja naisille ja kun aikaa kuluu alkavat tyttövauvat syntyä tällä kyvyllä varustettuina. Aldermanin romaani on scifi-satiiri, joka tutkii sukupuolten välisiä valtasuhteita kääntämällä roolit ylösalaisin. Romaani lähtee käyntiin todella liukkaasti ja koukuttavasti. Vahvan alun jälkeen seuraa kuitenkin tylsempi vaihe, jolloin tuntuu, että Al...

Baileys Prize - pitkälista 2017

Kuva
Tässä ne ovat, vuoden eniten odottamani kirjallisuuskilpailun eli Baileys-palkinnon pitkälistan ehdokkaat. Vuosien 2011-2016 kirjat löytyvät blogini yläpalkista ( klik ), jonne olen myös linkittänyt lukemani teokset. Vuotta 2011 edeltävien kirjojen osalta listalla on tekeillä, ollut sitä jo parisen vuotta. Listan valmistumisennuste ei tällä hetkellä valitettavasti ole kovin hyvä. Tämän vuoden kirjoihin voi tutustua tarkemmin Baileys Prizen nettisivuilla ( klik ). Tietoni tämän vuoden pitkälistalle päässeistä kirjoista perustuvat pääasiassa juuri Baileys-palkinnon sivuilla oleviin kirjaesittelyihin. Ehdokkaat ovat: Stay With Me, Ayobami Adebayo Afrikan maista eniten olen lukenut nigerialaista kirjallisuutta  (esim. Achebe, Adichie, Atta, Soyinka,  Unikwe, Obioma,  Shoneyin, Nwaubami) ja suluissa mainittujen kirjailijoiden teoksia löytyy myös blogistani. Ennuste, että tulen lukemaan Adebayon romaanin on siis varsin hyvä. Teos sijoittuu Lagosiin, jossa Yejide ...