Reader, why did I marry him?

On kirjoja, joiden kohdalla hävettää sanoa, että on niiden lukemisesta ihan tuhannen tunnelmissa.  Minun kohdallani näihin kirjoihin kuuluvat erityisen väkivaltaiset teokset ja tässä suhteessa kärkipaikkaa on jo useamman vuoden pitänyt Ryan Gattisin romaani Vihan kadut (All involved, suom. Like 2015). Järkyttävä ja kamala kirja, jota luin kuin transsissa. Nyt Gattisin romaani on saanut kilpailijan. Fernanda Melchorin romaani Hurricane Season on totaalisen kammottava. Äärimmäisen väkivaltainen teos, jonka luin kuin hypnotisoituna kahdelta istumalta. Mikä näin väkivaltaisessa romaanissa viehättää? Romaanissa, jonka yleisin sana on fuck (verbinä) ja jossa ihmisiin sukupuolesta riippumatta viitataan sanalla cunt. Romaanissa, jossa kukaan ei ole turvassa seksuaalisilta hyökkäyksiltä ja jossa veden sijasta juodaan viinaa ja sekoitetaan päätä aineilla, joita nyt satutaan käsiinsä saamaan. Romaanissa, jonka henkilöistä useimmilla ei ole muuta lähitulevaisuutta kuin kuolema.  Melchori...

Roberto Bolañon 2666 on elämäni kirja. Tällä tarkoitan muun muassa sitä, että jos joku kysyy, mikä on paras koskaan lukemani kirja voin hyvin vasta 2666 ja elää tämän vastaukseni kanssa miettimättä, olisiko sittenkin pitänyt mainita joku toinen teos. Bolañon mammuttiteoksen vaikutuksella on kuitenkin seurauksensa, joista yksi on se, että sen vuoksi on vaikea lukea häneltä mitään muuta odottamatta yhtä valtavaa kokemusta kuin minkä 2666 tarjosi. Puhelinkeskusteluja (Llamadas telefónicas, 1997) on järjestyksessä kolmas teos Bolañon tuotannossa ja on kiittäminen turkulaista Sammakkoa ja kääntäjä Einari Aaltosen sujuvaa käännöstyötä, että tämä teos on luettavissa myös suomeksi. Sisälläni asuva kirjankansifriikki hykerteli onnellisena katsellessaan Puhelinkeskustelujen kantta, sillä se toi mieleeni espanjalaisen taiteilijan Antoni Tàpiesin työt ja samalla muistoistani nousi esiin monia tarkemmin tarkentumattomia haltioituneita hetkiä, joita olen viettänyt eri museoissa Tápiesin ta...