Reader, why did I marry him?

Köyhä on nykyisin kirosana. Sen vuoksi uhallakin kirjoitan köyhä köyhä köyhä köyhä köyhä köyhä. Rikkaan mukaan köyhyys on omaa syytä ja merkki siitä, että ihminen on sillä tapaa surkea ja kyvytön, että ei ole pystynyt itseään köyhyydestä pois nostamaan. Sinä rikas, jospa luottokorttiesi valkoisessa kohinassa tarttuisit Minna Canthin Köyhään kansaan . Ei se köyhä sieltä kirjan sivuilta pääse sinun elämääsi tuhoamaan. Minna Canthin pienoisromaani Köyhää kansaa julkaistiin vuonna 1886. Se on naturalistisuudessaan järkyttävä ja koskettava kertomus Holpaisen perheestä, jolla ei ole mitään ja jolta loputkin viedään, kuten  sänky vuokranmaksuksi. Isä-Holpainen on työtön. Äiti Mari valvoo yöt Anni-vauvan vieressä, joka on kovasti kipeänä. Lisäksi perheeseen kuuluu silmävikainen ja muutoinkin sairaalloinen Hellu-tyttö, joka tekee parhaansa äitiä auttaakseen sekä pojat Petu ja Ville. Ruoasta on jatkuvasti pulaa ja syömäpuuhiin päästään yleensä vasta silloin, kun Hellu palaa takaisin k...

Vuonna 1885 sinä kysyit: " vapaus, tasa-arvo, rakkaus – toteutuvatko ne koskaan tässä matoisessa maailmassa? " Erinomainen kysymys, johon reilut 130 vuotta myöhemmin joudun vastaamaan, että eivät toistaiseksi. Olemme kyllä yrittäneet, ainakin osa meistä, mutta ei, eivät ne vielä ole toteutuneet. Kuopion kirjeissäsi sinä kirjoitat: ” Pahin epäkohta, joka varsinkin suuria kulturimaita uhkaa mitä kauheimmalla mullistuksella, on se vika yhteiskunnallisessa järjestelmässä, jonka kautta suuret omaisuudet kiertyvät muutamain yksityisten haltuun, jota vastaan suuri enemmistö saa kärsiä puutetta ja kurjuutta. Ainoa keino tuon kipeän kysymyksen rauhalliseen ratkaisemiseen on, että vähemmistö tämän epäkohdan olosuhteissa huomaa vääryydeksi ja vapaaehtoisesti luopuu niistä eduista, jotka se toisten kustannuksella on itselleen saavuttanut. Mutta sitä ihmisen tavallinen itsekkäisyys estää heitä tekemästä. " Surukseni Minna joudun ilmoittamaan, että tässäkään asiass...

Tämä bloggaus on tulkintani Minna Canthin novellista Salakari (1887), jossa päädyn kirjoitukseni lopuksi näkemykseen, joka oli itsellenikin osittain yllätys ja joka syntyi lopullisesti vasta tätä tekstiä kirjoittaessani. Luvassa on kuivaa ja tylsää pohdintaa Salakarin merkityksestä, juoni- ja kaikkia muitakin mahdollisia paljastuksia, analyysiä ja ihmettelyä sekä teoksen syliin heittäytymistä. Siltä varalta, että lopetat lukemisen tähän, haluan toivottaa jo tässä vaiheessa kirjoitustani kaikille kanssabloggareille ja muille lukijoille erinomaisen ihastuttavaa Minna Canthin päivää! Tutkin tilastojani ja niiden mukaan olen lukenut Salakarin edellisen kerran loppuvuodesta 1998. Itse asiassa kirjoitin siitä tuolloin jopa paperin, mutta se on valitettavasti kellarin viimeisessä nurkassa laatikossa, joka on kasan alimpana. Olisi ollut todella mielenkiintoista verrata tätä kirjoitustani tuohon aiempaan, mutta kellarin perkaaminen osoittautui ylivoimaiseksi uraksi. Novellin tapahtu...