Reader, why did I marry him?

Suuri osa nykykirjallisuudesta on heppoista paskaa. Hups! Tämänkaltaista rajumman puoleista provokatiivista väittämää en voi välttää luettuani Yukio Mishiman teoksen The sailor who fell from grace with the sea (1965). Tämä kirja on yksi David Bowien 100 kirjan listalleen valitsemista teoksista ja juuri sen vuoksi tähän nyt tartuinkin. Olen kyllä lukenut Mishimaa aiemminkin, joten olisin saattanut lukea "Sailorin" myös ihan puhtaasti mishimallisista syistä. Bowie on todennut jotensakin siihen suuntaan, että 1960-luku oli viimeinen vuosikymmen, jolloin kirjoitettiin hyvää kirjallisuutta. Edellistä lausetta ei pidä ottaa kirjaimellisesti, mutta sitä ei myöskään tule ottaa automaattisesti perättömänä. Itse tulkitsen Bowien väittämää niin, että uudempi kirjallisuus vastasi harvoin hänen kirjallisuusmakuaan. Mistä tunne vanhemman kirjallisuuden painavammuudesta suhteessa uudempaan kirjallisuuteen syntyy? Mielenkiintoinen kysymys, johon palaan tämän bloggauksen lopussa. * ...

Monet romaanit näen lukiessani kuvina. Kerran on käynyt jopa niin, että olen ihan tosissani selostanut elokuvan tapahtumia, kunnes tajusin, että kyseisestä kirjasta ei ole edes tehty elokuvaa, vaan kuvat olivat kulkeneet pelkästään pääni sisällä. Harvinaisempaa sen sijaan on, että "kuulen" romaanin henkilöiden puhuvan. Näin kuitenkin kävi Evelyn Waugh'n teoksen kohdalla, jonka tiheään toistuvat divine-huudahdukset olivat kuin livree-pukuisia palvelijoita, jotka samppanjatarjottimet käsissään osoittivat minulle tietä eteen päin. The pretty things Waugh kuvaa romaanissaan joukkoa nuoria ihmisiä, jotka ovat omistaneet elämänsä pääosin juhlimiselle ja oikeanlaisen vaikutuksen tekemiselle muihin ihmisiin lukemattomissa erilaisissa juhlissa. "Masked parties, Savage parties, Victorian parties, Greek parties, Wild West parties, Russian parties, Circus parties, parties where one had to dress as somebody else, [...] parties in flats and studios and houses and ships...

Vaikka kirjasyksy on lukijan parasta aikaa, josku saattaa iskeä uutuusähky. Minulle kävi niin ja lähdin taltuttamaan sitä Christopher Isherwoodin teoksella Mr Norris changes trains (1935), jonka poimin David Bowien 100 parasta kirjaa -listalta. Ah, miten helpotti jo pelkkä tieto siitä, että luen kirjaa, jota kukaan ei mainosta missään. Mielessäni pyöri Haruki Murakamin sanat "jos luet vain kirjoja, joita kaikki muutkin lukevat, alat ajatellakin kuin kaikki muut." Siinäpä se. Camouflage-soluttautuminen kaikkien muiden joukkoon ei ole minun juttuni ja siksi juuri nyt tämä kirja ja onneksi niin, sillä Mr Norris katapulttasi itsensä kertaheitolla unohtumattomimpien romaanihenkilöiden joukkoon. Taustaa Christopher Isherwood (1904-1986) oli brittiläinen kirjailija, joka on parhaiten tunnettu Berliini-kertomuksistaan, jotka sisältävät Mr Norris changes trains -romaanin lisäksi romaanin Goodbye to Berlin (1939). Jälkimmäinen on myös suomennettu nimellä Cabaret: Jäähyväiset B...

Don DeLillon Valkoinen kohina (White noise 1985) alkaa olla jo suorastaan ikoninen teos. Ei taida löytyä listaa, jolta se puuttuisi, kun luetellaan 1900-luvun parhaita teoksia. Se löytyy myös blogini yläpalkissa olevilta ns. 1001-listalta sekä David Bowien 100 parhaan kirjan istalta . Luin Valkoisen kohinan ensimmäistä kertaa joskus parikymppisenä ja luulen, että suhtauduin siihen melko lailla eri tavalla tuolloin, koska nuoren minäni ja kuoleman välillä oli huomattavasti enemmän vuosia kuin nykyisin.  Valkoinen kohina on delillomaisen hauska. Tähän hauskuuden lajiin kuuluu, että se ei koskaan ole yksiäänisen hauskaa an sich, vaan hauskaa pitkälti sen vuoksi, että ihminen kaikissa pyrkimyksissään on loppujen lopuksi melko naurettava laji, jolle voi hellästi nauraa naurua, joka osaksi tekisi mieli vetää takaisin siinä vaiheessa kun muistaa, että kuuluu itsekin tuohon surkuhupaisaan lajiin. Se ei ole Godot Sillä ei ole väliä, kuka olet. Olitpa rikas, köyhä, laiha,...

Kirjoitan ylös kaikki elämäsi merkkipäivät ja kerron mitä sinulle niinä päivinä tapahtui. Minun kertomuksestani tulee sinä. Eikö? Christa Wolf (1929-2011) oli itä-saksalainen kirjailija siihen asti, kun Itä-Saksa oli olemassa. Muurin kaaduttua vuonna 1989 hänestä tuli saksalainen kirjailija, josta Sally McGrane* kirjoittaa, että Wolfista on sanottu, että hänen jälkeensä kukaan muu saksalainen kirjailija ei ole ollut yhtä suurena yleisön kiinnostuksen kohteena. Itä-Saksan aikakautena jokainen halusi lukea Wolfin teoksest. Monille hän oli paitsi kommunistisen Itä-Saksan tulkki, suorastaan profeetallinen hahmo. Christan Wolfin romaanissa Erään naisen elämä (Nachdenken über Christa T.) kuvataan, miten Christa T. -nimisen naisen ystävä yrittää selvittää, kuka Christa T. oli. Teos koostuu palasista. Sinnikkäistä eri kulmista tehdyistä lähestymisistä. Vaikka suoria viitteitä poliittiseen elämään ei teoksessa juurikaan ole, Itä-Saksan voi kuulla huokailevan sen sivuilla. Mitä pi...

The Prime of Miss Jean Brodie (1961) on ensimmäinen teos, jonka valitsin luettavakseni David Bowien suosikkikirjojen listalta. Kun jo edellisen kirjoittaminen tekee tiukkaa surun tunkiessa kirjainten väliin, niin ei varmaan ole kovin vaikea arvata, että tämän tekstin kirjoittaminen on yhtä helvettiä. Antti Nylén ehti jo vakuuttamaan, että David Bowien kuolemaa ei voi surra ja perusti ajatuksensa näkemykseen Bowien identiteetittömyydestä. Minulle taas identiteetti käsitteenä on pitkälti mysteeri ja sen määrittely varsin haastavaa ja olenkin muuttanut mieltäni useasti sen suhteen, miten identiteetin ymmärrän. Bowien kuoleman aiheuttama suru on minulle joka tapauksessa hyvin konkreettista. Tuntuu siltä kuin olisin menettänyt jonkun lähipiiristäni. Elintärkeän palan itsestäni. Hämmentävää. Aloin lukea Sparkin romaania samana päivänä, kun tieto Bowien kuolemasta tuli. Sitä ennen olin jo sekavassa olotilassa lanseraannut haasteen , jossa luetaan Bowien suosikkikirjoja. En oikeasta...

  Tänään tuli suru-uutinen. Ei hiljaa huoneeseen hiipimällä, vaan täydellä rytinällä. On vaikea uskoa, että David Bowie on poissa. Yhtä lailla mahdotonta on sanoin kertoa, kuinka paljon hän minulle merkitsi. Siksi en edes yritä, vaan lanseeraan haasteen, jossa luemme David Bowien suosikkikirjoja, jotka löytyvät Kirjasampon sivuilta poimimastani linkistä . Bowien lista sisältää sekä kauno- että muuta kirjallisuutta. Tavoitteena on lukea ainakin yksi Bowien suosikkiteoksista hänen muistoaan kunnioittaaksemme. Haaste alkaa tänään 11.1.2016 ja postaukset julkaistaan sitä mukaan kuin on jonkun Bowien suosikeista lukenut. Hashtag: #DavidBowieFaveLit LISÄYS: yllä olevasta linkistä aukeava lista ei sisällä kaikkia kirjoja. Täydellinen lista löytyy  täältä  ja laitan sen myös tähän jatkoksi: Interviews With Francis Bacon by David Sylvester Billy Liar by Keith Waterhouse Room At The Top by John Braine On Having No Head by Douglass Harding Kafka Was The Rage by...