Reader, why did I marry him?

Vietin kauniin kesää ja syksyä sekoittavan iltapäivän Grégoire Delacourtin kanssa parvekkeellani. Koukimme onnea. Minä ja hän sekä Delacourtin romaanin Onnen koukkuja aviopari Jocelyne ja Jocelyn. Että sellainen seurue. Kohteliaisuussyistä jätin Delacourtille kertomatta, että hänen romaaninsa oli minulle kevyt välipala. Okei okei, onhan siinä toinenkin tasonsa, sellainen syvempi, mutta minulle turhan coelhomainen. Nöyrä anteeksipyyntöni kaikille Coelho-faneille. Onneksi mies on niin suosittu, että häntä ei haittaa, jos yksi keski-ikäinen naisenketale ei hänen hienoista sanoistaan innostukaan. Delacourt taisi kuitenkin arvata ajatukseni, sillä hän otti taskustaan jokerin ja iski sen parvekepöydälle. Joimme lisää kahvia ja virkkasimme muutaman isoäidin neliön. Aloin aavistella, että olin tehnyt liian hätäisiä johtopäätöksiä Onnen koukkujen suhteen. Asiaan. Delacourtin romaanin takaliepeessä kehotetaan lukijaa tekemään "listoja asioista, joita hän tahtoo hankkia ta...

Kirjallisuuden osalta päätin viettää ranskalaisen pääsiäisen. Ensimmäinen teemapääsiäisen lukukohteeni oli Grégoire Delacourtin 'Katseenvangitsijat.' 'Katseenvangitsijat' alkaa kuvauksella siitä, miten kiinnostunut teoksen päähenkilö Arthur Dreyfuss on naisten rinnoista. Pitäisikö tähän nyt lisätä, että kukapa mies ei olisi. Ei sentään, en halua uskoa, että puolet ihmiskunnasta elää ajatellen/katsellen/himoten naisten rintoja aina ja kaikkialla. Arthurille rinnat ovat kuitenkin iso juttu. Ehkä se johtuu siitä, että koira söi hänen siskonsa. Hirvittävä tapahtuma, joka mainitaan ohimennen, mutta joka sulkee Arthurin äidin rakkauden pojaltaan. Ehkä nyt pitäisi löytää joku analyysi koiran syömän siskon ja Arthurin tissikiinnostuksen välille, mutta jätän tuo yhteyden jokaisen itsensä pohdittavaksi. Delacourtin romaanin alku tuo mieleeni Michel Houellebecqin, tuon ranskalaisen suurta ristiriitaisuutta herättäneen kohukirjailijan, jonka kirjoituksia en juuri nyt väl...