Reader, why did I marry him?

Jos olisin kirjoittanut Athena Farrokhzadin runokokoelmasta I rörelse heti sen luettuani tämä teksti olisi varsin toisenlainen.  Nyt, kun olen antanut Farrokhzadin runojen vaeltaa alitajunnassani jo viikkoja, opin jotakin itsestäni ja niistä mekanismeista, jotka kiinnittävät minut vahvasti tietynlaiseen runouteen. I rörelse jatkaa samalla vahvasti yhteiskunnallisia epäkohtia kommentoivalla linjalla kuin Farrokhzadin vuonna 2013 julkaistu, August-palkinnolla palkittu kokoelma Vitsvit . Siinä missä Vitsvit tapahtui pitkälti lukijassa ja kasvoi lukukerta lukukerralta I rörelse taas hyödyntää vallankumouksen poetiikkaa julistavammin ja tarjoaa eväänsä sitä myötä suoremmin. Megafonin kautta kuuluva särisevän mekaaninen ääni. Ilmaa halkovat nyrkit. Tarve saada oikeutusta. I rörelsen vyörytys on armotonta. Se hyökkää kimppuun ja paljastaa, että hyvinvointiyhteiskunnan "hyvin" viittaa toimintaympäristöihin, joihin pääsy on vain osalla ihmisistä. Niillä valkoisilla, niillä etuoikeute...

Athena Farrokhzadin Vitsvit  on vaikuttavaa runoutta, joka ei päästä helpolla, vaan kietoo osaksi itseään tavalla, joka puristaa kylkiluita kasaan. Se ei myöskään anna unohtaa, miten etuoikeutettu olen, kun kipuni on tällaista - runokokoelman synnyttämää. Tällaista, jota voin tutkia ja käännellä omassa turvallisessa maassani ja kodissani. Vitsvit on runokokoelma, joka perustuu Farrokhzadin omiin kokemuksiin. Se kertoo siitä, miten runoilijan perhe joutui pakenemaan Iranista ja päätyi anomaan turvapaikkaa Ruotsista ja rakentamaan elämää uudessa vieraassa kulttuurissa. Ruotsissa Farrokhzadin teos on ollut valtava menestys ja vuonna 2013 se oli yksi August-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaista. Koska runoutta käännetään suomeksi nykyisin hävettävän vähän, ei Farrokhzadin teostakaan voi lukea suomeksi, mutta jos ruotsiksi lukeminen on mahdoton rasti voin iloksenne kertoa, että teos on käännetty englanniksi nimellä White plight. Kun otan Vitsvitin käsiini sen hopeanvärisestä kannest...