Reader, why did I marry him?

Saako exästä kirjoittaa mitä vaan vai meneekö jossain raja, jota ei pitäisi ylittää? Kysymys on mahdoton, koska kirjallisuudelle ei voi asettaa rajoituksia. Vastaus kysymykseen on, että jossain menee raja, koska muita ihmisiä (joihin myös ex kuuluu, vaikka siltä ei aina tunnu) kohtaan ei saa olla niin ilkeä, että kirjoittaa kaikelle kansalle heidän intiimeimmät asiansa. * Exästä kirjoittamisen problematiikka nousi esiin, kun kuulin että norjalaisen Geir Gulliksenin romaani Kertomus eräästä avioliitosta  ( klik ) perustuu hänen ja hänen ex-vaimonsa elämään. En tiennyt tästä asiasta mitään, kun luin kirjan ja siitä bloggasin, mutta arvelin, että jonkin sortin autofiktio on kyseessä. Miksi moista aloin epäillä? Varmaan ensinnä ainakin siksi, että teksti tuntui niin intiimiltä ja miespäähenkilön päänsisäiseltä, että ajatus pelkästä fiktiosta tuntui mahdottomalta. Jaahas, ajattelen siis, että kirjailija Gulliksen ei pysty eläytymään henkilöhahmoihinsa. Niin no, sanoisi eräs tutt...

On on, valat on vannottu. On joukkue muodostettu, team-avioliitto pantu pystyyn, sen käyttöpäivä voimassa aina siihen asti kunnes kuolema erottaa. Niin sitä luultiin. Oli luvattu pysyä. Oli luvattu rakastaa kaikissa mäissä ja mäkien alla, uskollisiakin olla. Oli tehty lupauksia ja solmittu sopimuksia. Ja  niin hyvin se meni tai ainakin yhtä hyvin kuin kaikilla muillakin aina siihen asti, kun katse paloi kiinni vieraan toisen katseeseen kuin kuva plasmatelevisioon. Siinä hetkessä heti ne rihmat muodostuivat ja alkoivat voimistua ja silloin oli jo myöhäistä, vaikka meni vielä suhteellisen kauan, kunnes ne jotka vannoivat, lupasivat ja sopivat tulivat siihen tulokseen, että siinä se sitten oli. Se avioliitto. Norjalaisen Geir Gulliksenin Kertomus eräästä avioliitosta on nimensä mukaisesti tarina siitä, miten olipa kerran avioliitto ei päättynyt ikuiseen onneen, vaan eroon. Näin yksinkertaisesti se voidaan todeta ja se miten se meni on totta tai sitten ei. Gulliksenin romaani...