On häpeä olla ihminen - Han Kang: Ihmisen teot

Olen blogannut reilut neljä vuotta ja mistään muusta teoksesta en ole kokenut niin vastenmieliseksi kirjoittaa kuin Han Kangin romaanista Ihmisen teot . Minä luin tämän kirjan poikkeuksellisen nopeasti - melkein kuin kelloa vastaan olisin lukenut ja ikään kuin itselleni uskotellen, että lukemalla nopeasti voisin helpommin unohtaa Han Kangin kertoman tarinan. Niin se ei kuitenkaan mene. Kangin luomat piinaavat kuvat eivät jätä minua rauhaan. Usein kysytään: Oliko se hyvä kirja? Tykkäsitkö siitä? Nämä ovat kysymyksiä, joihin Han Kangin Ihmisen tekojen kohdalla tuntuu väärältä vastata puoleen tai toiseen. Voinko sanoa, että kirja on hyvä, kun se on täynnä mitä raa'inta väkivaltaa. Kun sitä lukiessa maha kääntyy ympäri ja kuvotus nouse kurkkuun. Toisaalta, miten voisin sanoa, että kirja ei ole hyvä, kun se kertoo maailmalle siitä, mitä tapahtui Etelä-Koreassa Gwangjun kansannousussa vuonna 1980. Miten voisin sanoa, että tykkäsin ruumiista, verilammikoista ja ihmisen loputtoman n...