Reader, why did I marry him?

Alussa oli suo, muistot ja Everstinna. Heidi Heralan esittämä everstinna astuu Helsingin kaupunginteatterin pienelle näyttämölle moderniksi luodusta pimeydestä. Hän on paljon elämää nähnyt kulahtaneeseen aamutakkiin pukeutunut nainen, joka on ajautunut alkoholismin ja hulluuden partaalle. Yleisössä hänen humalainen touhunsa kirvoittaa naurua heti alkuunsa. Susanna Airaksisen dramatisoima ja ohjaama Everstinna pohjautuu Rosa Liksomin samannimiseen romaaniin, jonka taustalla taas on ollut kirjailija Annikki Kariniemen elämäntarina, joka on luettavissa myös Kariniemen omaelämäkerrallisesta teoksesta  Erään avioliiton anatomia (1968).  Näyttämölle Everstinna on päätynyt hieman erikoisempaa reittiä. Everstinnaa esittävä Heidi Herala nimittäin rakastui Liksomin romaaniin ja everstinnan hahmoon ja päätyi soittamaan Liksomille pyytäkseen lupaa teoksen esittämiseen näyttämöllä. Hyvä niin. Itse tutustuin  Everstinnaan ensimmäisen kerran puolitoista vuotta sitten romaanimuo...

K ööpenhaminalainen Pieni Merenneito on hyvin pieni. Pituutta sillä on 1,25 metriä ja painoa 175 kiloa. Helsingin kaupunginteatterin Pieni Merenneito sen sijaan on hyvin hyvin suuri. Sitä se on erityisesti visuaalisesti ja ursulallisesti. P ieni Merenneito -musikaali pohjautuu H.C. Anderseniin samannimiseen satuun (Den lille havfrue, 1837), mutta Disney-tuotanto on muokannut sitä omiin tarkoitusperiinsä ja karsinut tarinan traagisimmat elementit pois. Jäljellä on kuitenkin alkuperäisteoksen perimmäisimmät teemat eli erilaisuuden pelko ja omana itsenä olemisen tärkeys. M erenneito Ariel on ihastunut ihmisiin ja haluaisi itsekin olla ihminen. Hän elää kuitenkin vankina omassa ruumiissaan, on puoleksi merenasukas ja puoliksi tyttö. Teoksen tematiikka on erittäin ajakohtaista nykypäivänä ja Arielin taistelu saada elää oman näköistään elämää  on suorassa yhteydessä identiteettipolitiikan kysymyksiin. K aupunginteatterin esitys on visuaalisesti järkyttävän hieno. Siis ihan super...

Jos olisi olemassa sellainen työpaikka kuin Kinky bootsin sarjakatselija, niin hakisin kyseistä työtä heti. Esityksen jälkeen koko yleisö seisoo ja taputtaa. Meillä kaikilla on kuvitteelliset punaiset korkosaappaat ja koroissa korkojen taika. Näin me olemme yhtä ihastuksesta huokailevaa, villisti taputtavaa, rakkauden täyttämää massaa. Tälläistä se on, kun monta sydäntä lyö kuin yksi. Äh, saattaa kuulostaa imelältä, mutta on silti ihan totta. Ja jos jo tässä vaiheessa aavistelet, että tämä teksti menee pelkäksi kehumiseksi, niin olet kyllä ihan oikeassa. Samuel Harjanteen ohjaama Kinky boots tuuttaa viestiä rakkauden ja itsensä hyväksymisen tärkeydestä.  Tarinana se rakentuu kenkätehtaan ympärille ja nytkähtää käyntiin, kun Charliesta hänen isänsä kuoltua tulee vastoin tahtoaan kenkätehtaan johtaja. Ongelmia ilmaantuu heti. Kengät eivät mene kaupaksi ja tilaajat palauttavat niitä lavakaupalla. Mikä neuvoksi? No tietysti markkinarako. On tehtävä kenkiä kohderyhmälle, jolle...