Tekstit

Näytetään tunnisteella Hullut päivät merkityt tekstit.

Hullut päivät, Tiina Raevaara ja dilemma

Kuva
Kirjojen ostaminen on tänä vuonna räjähtänyt käsiin. Tätä oireyhtymää ei todellakaan lievitä käynti Hulluilla päivillä. Saalista lähti taas mukaan ja selitykset ostoksille on tietysti valmiina. Selasin 'Ghana ikuisesti' oli pakko ostaa, koska se on yksi niistä kirjoista, jotka haluan lukea uudestaan. Luin sen ensimmäisellä kerralla englanniksi ja nyt haluan lukea sen vielä suomeksi, koska aiemmalla lukukerralla se osui huonoon lukusaumaan ja lukemiseen meni luvattoman kauan aikaa. Murakamia nyt vaan ei voi olla ostamatta, jos sitä on tarjolla. Morrisoniakin haluan taas lukea pitkästä aikaa, vaikka yleensä olenkin hänen uudemman tuotantonsa kanssa hieman eksyksissä. 'To Kill a Mockingbird' on ollut lukulistallani jo pitkään. 'Kvanttivarkaan' ostin sen takia, että olen melkein- lainannut sen kirjastosta jo ainakin viisitoista kertaa. 'Appelsiininkuorten katu' jotenkin vaan ööö ... tarttui mukaani. Hyvä selitys sekin. * Tiina Raevaara oli t...