Katriina Huttunen: Surun istukka
Ajattelin ensin, että tätä kirjaa en lue. Liian ahdistavaa ja tuskallista, en pysty. Tämän jälkeen ajattelin, miten lapsellista ja omahyväistä on sanoa, että Surun istukka on minulle liian ahdistavaa luettavaa. Mitä muuta se voisi ollakaan, kun kirja kertoo Katriina Huttusen tyttären itsemurhasta ja hänen elämästään tämän tragedian jälkeen. Ihan nyt sellainen "pikkujuttu", että sinä ja minä voimme valita, luemmeko tämän kirjan. Katriina Huttusella sen sijaan ei ole valinnan mahdollisuutta. On vain loputon suru, joka ei hellitä. On ennen ystäviksi luullut ihmiset, jotka Huttusen tyttären kuoleman jälkeenkin ovat enemmän kiinnostuneita omista asioistaan kuin Huttusen hyvinvoinnista. Jollakin tapaa koin velvollisuudekseni lukea Surun istukan. Edellinen lause on hullusti sanottu, mutta tarkoitan sitä, että lukemalla tämän kirjan ja kirjoittamalla siitä haluan ottaa osaa Huttusen suruun ja ilmaista myötätuntoni. Kirjoitan nyt kirjasta, josta ei oikeastaan voi kirjoittaa. ...