Jenni Linturi: Malmi, 1917

Kuva: Omppu Jenni Linturin 'Malmi, 1917' joutui lukemiseni lähtöviivoilla kovaan tilanteeseen. Samanaikaisesti sen kanssa luin nimittäin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa. Kaiut Linnan teoksesta tulivat väkisinkin osaksi 'Malmia'. Linturin esikoisteos 'Isänmaan tähden' oli nostanut odotukseni korkealle ja kun vielä olin jonottanut 'Malmia' kirjastosta kuukausikaupalla oli sekin omiaan nostamaan lukuriman melkoisiin korkeuksiin. Oman säväytyksensä lukuodotuksilleni antoi se, että asun itsekin Malmin vaikutuspiirissä. 'Malmi, 1917' sijoittuu ajallisesti nimensä mukaisesti juuri Suomen sisällissotaa edeltävään yhteiskunnallisen kuohunnan vuoteen. Sen keskiössä on kaksi perhettä: maanomistajien luokkaan kuuluvat ruotsinkieliset Karlqvistit sekä suomenkielistä sivistyneistöä edustavat Puolakat, jotka muuttavat Malmille, kun perheen isä nimitetään alueen apulaisnimismieheksi. Karlqvistin perheestä kerronnan pääosassa ovat perhee...