Reader, why did I marry him?

On kirjoja, joiden kohdalla hävettää sanoa, että on niiden lukemisesta ihan tuhannen tunnelmissa.  Minun kohdallani näihin kirjoihin kuuluvat erityisen väkivaltaiset teokset ja tässä suhteessa kärkipaikkaa on jo useamman vuoden pitänyt Ryan Gattisin romaani Vihan kadut (All involved, suom. Like 2015). Järkyttävä ja kamala kirja, jota luin kuin transsissa. Nyt Gattisin romaani on saanut kilpailijan. Fernanda Melchorin romaani Hurricane Season on totaalisen kammottava. Äärimmäisen väkivaltainen teos, jonka luin kuin hypnotisoituna kahdelta istumalta. Mikä näin väkivaltaisessa romaanissa viehättää? Romaanissa, jonka yleisin sana on fuck (verbinä) ja jossa ihmisiin sukupuolesta riippumatta viitataan sanalla cunt. Romaanissa, jossa kukaan ei ole turvassa seksuaalisilta hyökkäyksiltä ja jossa veden sijasta juodaan viinaa ja sekoitetaan päätä aineilla, joita nyt satutaan käsiinsä saamaan. Romaanissa, jonka henkilöistä useimmilla ei ole muuta lähitulevaisuutta kuin kuolema.  Melchori...

"Arlt on Jeesus Kristus. Argentiina on tietenkin Israel ja Buenos Aires Jerusalem", toteaa Roberto Bolaño Arltin pienoisromaanin liepeessä. En ole ihan varma, tiedänkö mitä sinä Roberto tarkoitat. Sen sijaan haluaisin kysyä sinulta, oletko samaa mieltä siitä, että Raivokkaan leikkikalun kaltaista kirjaa ei tänä päivänä enää voitaisi kirjoittaa? Sinä et vastaa. Ymmärrettävistä syistä. Palatkaamme siis toisen Roberton seuraan. Argentiinalainen Roberto Arlt (1900-1942) on minulle täysin uusi kirjailijatuttavuus. En muista edes kuulleeni hänestä aiemmin. Kirjan esipuheessa* mainitaan, että Arlt on kotimaassaan ollut erityisen kiistelty kirjailija, jota toiset ovat pitäneet ensimmäisenä argentiinalaisena modernistina, toiset taas haukkuneet hänen olevan lahjaton kynäilijä - "vasemmistolaiseen Boedo-leiriin kallellaan oleva militantti." Toisin kuin Borgesilla ja kumppaneilla ei Arltilla ollut tukenaan ylhäisösuvun kassavarantoja, vaan hän teki Raivokkaan leikkika...

Jormauotismaisella äänellä lausuttuna: Tärähtää törähtäen tajuntaan totaalisen täysillä tujauttaen.  Meksikolainen Valeria Luiselli (synt. 1983) on uusin kirjailijalöytöni. Hän solahtaa kuin läpeensä liukas kala sille pinnanalaiselle hyllylle, jossa asuvat hänen sielukaverinsa.  Luisellin teokset Sideways ja Faces in the Crowd ovat pyörineet lukulistallani jo pidempään, mutta päädyin kuitenkin tutustumaan Luiselliin hänen uusimman teoksensa myötä. The Story of My Teeth (2015,  jäljempänä Hampaat) on kertomus Gustavo Sánchez Sánchezista, lempinimeltään Highway, joka on maailman paras huutokauppamies ja jolla oli neljä hammasta jo syntyessään. Kyllästyttyään portinvartijan hommiin tehtaalla, Highway kouluttautui huutokauppa-alalle saadakseen rahaa uusiin hampaisiin. Highway on mies, joka parin rommipaukun jälkeen osaa laulaa Janis Joplinia nuotilleen, ennustaa kiinalaisista onnenkekseistä ja laskea japaniksi kahdeksaan. Pystytkö samaan? Minä en. Kuten teoksen...

Roberto Bolañon (1953-2003) romaani 2666 tappaa superlatiivit riittämättöminä ilmaisemaan tämän teoksen suuruutta. Jos minun pitäisi valita 10 parasta elämäni aikana luettua kirjaa, harkitsisin vakavasti Roberto Bolañon 2666:n ottamista mukaan tähän joukkoon. Varmaa on ainakin se, että on erittäin epätodennäköistä, että mikään muu vuoden 2015 käännösteos ohittaisi tämän järkäleen. 2666:sta kirjoittaessani olen vaikeassa tilanteessa, koska uskoisin olevan parasta, jos lukija tarttuu tähän teokseen ihanaisessa neitseellisyyden tilassa vailla mitään ennakkotietoja. Itse asiassa en edes haluaisi sanoa tästä teoksesta mitään. Haluaisin vaieta kuin sen kuuluisa muuri, joka ei vieläkään ole rapautunut. Bloggauksessa niin ei kuitenkaan ole soveliasta tehdä. Sanottakoon sitten vaikka näin: Älä lue tätä, jos haluat ajatella maailmasta, kuten olet tähänkin asti ajatellut. Älä lue tätä, jos kaipaat lukuromaania. Älä lue tätä, jos haluat uppoutua lukemaasi. Älä lu...

Varastettujen rukousten vuori Jennifer Clementin signeerauksella "Naisen voi myydä monta kertaa." Kun olin kuuntelemassa Jennifer Clementiä Helsingin Kaisaniemessä Maailma kylässä -tapahtumassa tämä lause hänen puheestaan jäi polttelemaan mieleeni. Huumeannoksen voi myydä vain kerran, mutta naisen voi myydä yhä uudestaan. Varastettujen rukousten vuori on ennenmuuta katu-uskottava. Ennen romaanin kirjoittamista Clement teki kymmenen vuotta taustatyötä meksikolaisten naisten parissa. Hän haastatteli naisia, joiden poikaystävät toimivat huumebisneksessä. Äitejä, joiden tyttäret ovat joutuneet kaapatuiksi. Naisia, jotka ovat joutuneet piileskelemään vuosien ajan. Hän vieraili meksikolaisessa naisvankilassa kuulemassa naisten kertomuksia kokemastaan väkivallasta. "Jos huumekauppiaat kuulevat huhua kauniista tytöstä, he kaahaavat maillemme mustalla Escaladella ja vievät tytön mennessään. [...] Ehkä sinulta pitäisi lyödä hampaat irti, äiti sanoi. Kun tul...