Tekstit

Näytetään tunnisteella Pylkkönen Maila merkityt tekstit.

Pirkko Soininen: Kipulintu

Kuva
"Minä piirsin kartan paratiisiin ja eksyin helvettiin." Pirkko Soinisen Kipulintu on kertoo runoilija Maila Pylkkösestä (1931-1986). Se ei ole elämäkerta, vaan elämäkerrallisia aineksia sisältävä, kuvitelmallinen dramatisointi Pylkkösen elämästä. Vaikka teoksen takakannessa Pylkköstä kuvaillaan "kulttimaineeseen nousseeksi runoilijaksi" hän ei liene suurelle nyky-yleisölle kovinkaan tuttu. Itsekin olen lukenut Pylkköseltä vain Tarinan tappelusta, josta olen kirjoittanut myös blogissani osana merkittävän suomalaisen kirjallisuuden BAR Finland -sarjaa. Pylkkösen poetiikalle oli ominaista arkisiin ilmiöihin ja asioihin keskittyminen sekä niiden mahdollisimman aito puhekielinen ja naivismiin kallistuva kuvaaminen. Runoilijana hän oli uudistaja, joka loi omanlaisensa runouskäsityksen. Pylkkösen yksityiselämästä minulla ei ollut tietoa ennen Pirkko Soinisen Kipulintua ja täytyy myöntää, että innostuin melkoisesti, kun tähän teokseen törmäsin. Kipulintu etenee kahden eri...

"Siis elän!" - Maila Pylkkönen: Tarina tappelusta * Bar Finland, 39

Kuva
Kun olin kirjoittamassa edellistä kirjaa, olivat loppuvaiheessa kaikki mielteet lauseita, ja noiden juttujen kertomuksellisuus häivytti oman kuvitteellisuuteni, tai en ehtinyt huomata mitään mikä ei liittynyt niihin, niin että alkoi tuntua köyhältä ja rupesin miettimään, mikä kuvitelma oikeastaan on. Voi sitä teoksensa niinkin aloittaa, että viittaa suoraan edelliseen kirjoittamiseensa ja koska voi Maila Pylkkönen tekee juuri niin. Runoilija Maila Pylkkönen (1931-1986) muistetaan erityisesti siitä, että kuvasi runoissaan tuikitavallisia arkisia tapahtumia ja käytti ns. runokielen sijasta puhekieltä imitoivaa kieltä. Vuonna 1970 julkaistu Tarina tappelusta on hänen seitsemäs runokokoelmansa. Teos, johon Pylkkönen alkusitaatissa viittaa on nimeltään Virheitä , joka julkaistiin viisi vuotta ennen Tarinaa tappelusta. Tarina tappelusta luo vahvan vaikutelman siitä, että Pylkkönen kirjoittaa mielivaltaisia havaintoja ympäristöstään ja niin tehdessään ohittaa perinteiset runon portit...