Reader, why did I marry him?

Poissa ovat Harry Salmenniemen novellikokoelmille tyypilliset värikkäät kannet. Sydänhämärä jatkaa samalla ulkoisesti harmaalla tiellä, jonka hänen edellinen teoksensa Varjotajunta  (2022, Siltala) aloitti.  En voi välttää ajatusta, että niin kauan kuin kyse on fiktiosta ovat kannetkin värikkäitä, mutta kun siirrytään kuvaamaan Salmenniemen henkilökohtaista elämää teosten kannet muuttuvat harmaiksi. Kutsun tätä havaintoani huumoriksi, lempeäksi sellaiseksi. Sydänhämärä eroaa Salmenniemen aiemmista teoksista siinä, että nyt läsnä ei ole minkään asteista ironiaa, sarkasmia tai muutakaan moniäänistä tyylilajia. Nyt ollaan kuokkavieraina Salmenniemen perheen sisällä.  Perheen, jonka elämä joutuu kaaokseen, kun 2,5-vuotias Joel sairastuu diabetekseen samaan aikaan, kun perheen äiti on viimeisillään raskaana. Alkaa sairaalaelämä, verensokerinmittauselämä ja pistoselämä. On opeteltava monenlaista uutta. Siedettävä epävarmuutta ja pelkoa. Kestettävä, koska muutakaan vaihtoehtoa ...

Kun kuuluu tiettyyn kuplaan, ajattelee suurin piirtein niin kuin kyseisen kuplan sisällä ajatellaan.  Edellinen lause on itsestäänselvyys, mutta vielä enemmän se on tämän tekstin aloituslause. Kuplaan kuuluvat jakavat samat arvot ja pitävät samantyyppisistä asioista. Yksinkertaistan, mutta pointti lienee selvä.  Framåt!  Itse kuulun mm. kuplaan, jonka jäsenet pitävät Harry Salmenniemen kirjoista. Jopa niin, että välillä tuntuu, että tärkeämpää kuin se, mitä Salmenniemi kirjoittaa on se, että hän kirjoittaa, jotta voimme ihastella hänen kirjoittamaansa. Harry Salmenniemi on itseään suurempi ilmiö ja kun hän ironisen osuvasti tökkii yhteiskuntamme kipukohtia minä huokaan kiitos. Tuntuu hyvältä. Juuri tätä halusin ja haluan lisää. Mutta nyt astun ulos kuplastani. Astun Varjotajuntaan.  Teoksen kansi on harmaa. Mitä muuta se voisi ollakaan. Harmaa kertoo, että sellaista ihmisen elämä enimmäkseen on, melko väripuutteellista. Samalla kansi esittää, että sellaista on myös H...

Tapahtui asia, jota Salmenniemeä lukiessa ei ole aiemmin tapahtunut. Puseroni nimittäin, se alkoi pullistella surusta. Teos auttaa löytämään itsestämme ihmeen, joka on piileskellyt meissä koko ajan. Pelkään pahoin, sillä koskaan ei pelätä hyvin, että oma ihmeeni on väärää sorttia. Sellaista voi sattua ja tapahtua. Sen sattumista ja tapahtumista on pahin vaikea estää. Asiakaskoralli on neljäs teos Salmenniemen yksiväristen kansien teossarjassa. Käytin nyt tuollaista nimitystä, joka ei liene kovin hyvä. Käytin silti, kun en sunnuntaiaamuna klo 9.01 muutakaan nimitystä keksinyt. Sarjaperheen jäsenet: (oranssi) Uraanilamppu ( klik ) (vaaleansininen) Delfiinimeditaatio ( klik ) (persikkainen) Uhrisyndrooma ( klik ) ja tämä nyt käsittelyssä oleva (harmaa) Asiakaskoralli Ei hitto. Onko tässä nyt koossa ydinperhe. Isä, äiti ja kaksi lasta. Vanhin lapsi tietenkin poika, niin että lisääntyminen on tehty täydellisesti.  Se menisi sitten varmaan näin: Uraanilamppu=isä, Delfiinimeditaatio=poika...

Vaikea uskoa, että teen sen, mitä aion seuraavaksi tehdä, mutta teen kuitenkin. Kyse ei ole mistään ihan pikkujutusta, vaan vähän suuremmasta hommelihimmelistä. Eikä edes vähän suuremmasta, vaan itse asiassa aika valtavan kokoisesta. Aion nimittäin kertoa elämän salaisuuden. Ihan kohta. Sitä ennen kuitenkin yksi yleisempi kappale. Uhrisyndrooma jatkaa sarjaa (onko kyseessä sarja?), jonka aloitti Uraanilamppu (2017), jota seurasi Delfiinimeditaatio (2019). Sarjaa yhdistävänä tekijänä on tyylilaji, joka ei mahdu minkään yksittäisen termin alle. Salmenniemi käyttää lisäksi hyväksi muita kirjallisia tekstejä, kuten Uhrisyndrooman aloittavassa novellissa Merisää, joka perustuu Emil Zolan novelliin "Taistelu myllyn luona". Itse en tätä taustatekstiä tunnistanut, vaan luin siitä Uhrisyndrooman lopusta. Joskus tosin mietin, pivätkö maininnat taustateksteistä paikkaansa vai ovatko ne huijausta ja osa Salmenniemen projektia. Elämän ja sen sivutuotteena onnellisuuden salai...

Jos sattuisi käymään niin, että minun olisi loppuelämäni ajan luettava pelkästään Harry Salmenniemen novelleja, en tuntisi suurtakaan kutsumusta kapinoida kohtaloani vastaan. Salmenniemen novellikokoelma Uraanilamppu ja muita novelleja  oli vuoden 2017 ehdottomasti kiinnostavimpia tuttavuuksia. Edellisen lauseen voin todistaa toteamalla, että moni kyseisen kokoelman novelleista on edelleen kirkkaasti mielessäni. Edellisen lauseen merkittävyyden voin todistaa toteamalla, että usein tilanne ei ole tämä, vaan novellit katoavat mielestä ja maastoutuvat osaksi muuta luettua kuin mitkäkin camouflage-oliot parhaimmillaan. Pari faktaa: Uraanilampun ulkoasu oli oranssi. Delfiinimeditaation ulkoasu on vaaleansininen, hieman turkoosiin vivahtava - vaikutelma on riippuvainen individuaalin värienhahmotuskyvystä. Faktat päättyvät paitsi että en malta olla vielä kysymyttä: mikä väri seuraavaksi? Delfiinimeditaatio ja muita novelleja sisältää 16 novellia. Se on aika paljon, kun kirjassa o...

Jos kirjallisuus ei uudistu, sen kirjoittaminen voidaan lopettaa.   Kun totean kirjaa lukiessani parikymmentä kertaa ääneen: kirosana kuinka hyvä tämä on, niin se tarkoittaa suomeksi: kirosana kuinka hyvä tämä on. Uraanilampun kohdalla näin pääsi käymään. Uraanilamppu sopii luettavaksi erityisesti meille, joita kokeellinen kirjallisuus kiinnostaa ja joilla on pieni- tai isompimuotoinen sotaa ja sukupolvia käsittelevän realismin trauma. Ei minulla sinänsä mitään em. tyyppisiä kirjoja vastaan ole ja monet niistä ovat varsin kelpoa kirjallisuutta, mutta en jaksa aina sitä samaa samaa samaa samaa samaa samaa samaa samaa samaa samaa... Sanonko vielä kuinka monta kertaa lisää samaa vai sanoinko jo sen riittävän monesti? * Imagen haastattelusssa vuodelta 2015* Salmenniemi toteaa, että "sen sijaan, että julkaistaan tasalaatuista ja riskitöntä" pitäisi "sallia rohkeat kokeilut eikä pelätä epäonnistumisia. Vain näin voi syntyä jotain poikkeuksellista." Ur...