Reader, why did I marry him?

Siitä asti kun luin Taiye Selasin romaanin Ghana ikuisesti (Ghana must go, 2013) olen malttamattomasti odottanut, että saisin lukea lisää Selasia. Ghana ikuisesti oli valtava elämys, sen kieli niin aamukasteen kirkasta, että muistan, miten toisella lukukerralla lakkasin välillä kokonaan lukemasta antaakseni itseni täyttyä äärimmilleen Selasin sanoista. En lue kovin usein kirjoja kahteen kertaan ja kolmeen kertaan vielä harvempaan. Ghana ikuisesti on kuitenkin yksi niistä teoksista, johon tulen taas jonain päivänä tarttumaan. Selasi-nälkääni tyydyttääkseni päädyin nyt lukemaan hänen debyyttinovellinsa, noin 40-sivuisen tarinan nimeltä Afrikkalaistyttöjen seksielämä (The Sex Life of African Girls, 2011), joka on julkaistu ensimmäisessä suomalaisessa Grantassa (Teemanumero Ruoka, 2013). Englanninkielisen version julkaisu puolestaan näki päivänvalonsa vuoden 2011 brittiläisessä Grantassa. Novellin nimi on huomiota herättävä ja se herättää monenlaisia odotuksia. Mielessäni  häivä...

Taiye Selasin Ghana ikuisesti on kuin romaanin pituinen alaviite Leo Tolstoin Anna Kareninan kuuluisalle aloituslauseelle: "Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan." On yksi asia olla perhe juridisena yksikkönä ja toinen asia olla sitä emotionaalisesti. Luin Selasin romaanin ensimmäisen kerran englanniksi jo vuosi sitten heti sen ilmestymisen jälkeen. Tuolloin lukeminen kuitenkin venyi muutaman viikon pituiseksi prosessiksi ja halusin nyt lukea teoksen uudestaan intensiivisemmin, jotta se saisi mahdollisuuden kohota kaikkeen loistoonsa ja niin se todella tekikin. Ghana ikuisesti nostaa palan kurkkuun useampaankin kertaan, mutta kyse ei ole siitä, että Selasi - muutamia poikkeuksia lukuunottamatta - pyrkisi sentimentaalisin keinoin vetoamaan lukijaan, vaan pikemminkin siitä, että hänen kykynsä kuvata perhesuhteiden vaikeuksia ja haavoittuvuutta tavoittaa kaikkein pienimmätkin, lähes näkymättömät nyanssit ...