Reader, why did I marry him?

Nyt minua hellitään. Kesän alussa luin Nura Farahin loistavan ja yhä mielessä kasvavan romaanin Aavikon tyttäret , joka sijoittui pääosin Somalian vuonna 1960 tapahtunutta itsenäistymistä edeltäviin vuosiin. Nadifa Mohamedin Kadotettujen hedelmätarhaa voisikin pitää leikillisesti Farahin romaanin jatko-osana. Sen mukana matkustin uudelleen Somaliaan, tällä kertaa 1980-luvun loppupuolelle. Kirjallinen matkustus onkin ainoa turvallinen tapa käydä Somaliassa. Ulkoministeriön viime kuussa päivitetyssä matkustustiedotteessa todetaan: "Maasta tulee poistua välittömästi eikä maahan pidä matkustaa. Turvallisuustilanne on vaarallinen. Konsulisuojelua ei voida antaa maahan jääville." Kadotettujen hedelmätarha kävi mielessäni mielenkiintoista vuoropuhelua myös Maaza Mengisten Somalian naapurimaahan, Etiopiaan sijoittuvan romaanin  Beneath the lion's gaze  kanssa. Sekä Mohamed että Mengiste kuvaavat yhteiskunnallisen sekasorron aikaa, diktatuurin ja kapinallisten välisiä yht...

"Vittu anna ny vittu se saatanan vitun pallo." Toistakymmentä somalipoikaa pelaa jalkapalloa koulumme pihalla. Edellä olevan lause on suora kopio yhden heistä kielenkäytöstä. Ollaan Suomessa ja Helsingissä vuonna 2014. Pojan lause saa minut miettimään juuri lukemaani somalialaissyntyisen Nura Farahin esikoisromaania Aavikon tyttäret. Koulun pihalla kiroilevan pojat isovanhemmat voisivat olla Farahin kirjan henkilöhahmoja. Paljon on tapahtunut, kun suomalainen ja somalialainen kulttuurit ovat kolahtaneet yhteen ja valitettavasti on todettava, että ensin mainitusta erityisesti kiroilutapa on osoittautunut vahvasti juurtumisvoimaiseksi myös uussuomalaisten kielenkäytössä. Nura Farahin kuvaama Somalia on hyvin erilainen maa kuin se Somalia, johon olemme uutisissa tottuneet. Juuri tämän vuoksi Aavikon tyttäret on tärkeä kirja. Se purkaa kuvaamme Somaliasta maana, joka on pelkkää sodankäyntiä, kranaatteja, maamiinoja ja poikkeustiloja. Siellä missä on sotaa, on myös ihmisiä,...