Angie Thomas: Viha jonka kylvät
Sisälläni asuu pieni anarkisti. Angie Thomasin romaania lukiessa se taputtaa pieniä anarkistinkäsiään ja huutaa pienellä anarkistinäänellään niin että sen talosta kaatuvat seinät. Se huutaa Thomasin kirjoittamaa huutoa oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Välillä se itkee vähän, koska maailma on niin paska. Välillä se itkee vähän, koska Thomasin kuvaama ihmisten välinen yhteisöllisyys herkistää sen tunteet. Välillä se itkee vähän ihan vaan siksi, että tällaista kirjallisuutta on. Sen sydän hakkaa kuin sata pelokasta linnunsydäntä, mutta se tietää, että rohkeus ei ole sitä, että uskaltaa tehdä mitä tahansa, vaan sitä, että tekee siitä huolimatta sen mitä pitää tehdä, vaikka kuinka pelottaa. Sen se oppi Thomasin romaanin päähenkilön, 16-vuotiaan Starrin, äidiltä. Nyt se pistää Niket jalkaan, koska se ei omista Jordaneita (joo, tää on nyt vähän sisäpiiriä, mutta selviää, kun luet kirjan). * Kun on suunnilleen tuhat ajatusta päällekkäin, on lineaarinen kirjoittaminen melko mahd...