Reader, why did I marry him?

Herätyskello soi. Minä painoin sen pois päältä ja nousin ylös. Olin nähnyt pahaa unta ja hikoillut pyjamani märäksi. Tuntui hyvältä asettaa jalat viileälle lattialle ja kävellä keittiöön. Latasin kahvinkeittimen ja jäin odottamaan kahvin valmistumista. Kahvintuoksu täytti vähitellen keittiöni. Päiväohjelmaani ei kuulunut mitään ja sekin tuntui hyvältä. Ikkunasta näin, miten mies avasi autonoven ja kaasutti pois parkkipaikalta. Hän oli varmaankin menossa töihin. Edellisessä kappaleesa pyrin matkimaan Ossi Nymanin kirjoitustyyliä hänen esikoisromaanissaan Röyhkeys , joka kertoo nimettömäksi jäävästä miehestä, joka on "ammatiltaan" työnvälttelijä. Tarina etenee pitkälti perussuomalaisin (sic!) päälausein ja liittyy näin luontevaksi osaksi kirjallisuutta, jossa hahmotellaan realismin keinoin suomalaismiehen mielenmaisemaa. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus Nymanin romaanista, sillä teoksen loppupuolella kerrontaan tulee uusi käänne, jota paremman ilmaisun puutteessa kutsun J...

Kovin usein ei mies mene tapaamaan ex-naisystävänsä uutta miestä ja päädy ajelulle tämän kotipihalla seisovaan karuselliin. Näin kuitenkin tapahtuu Peter Sandströmin romaanissa Laudatur. Tämä kuva olkoon se kuva, joka heijastetaan tämän blogikirjoituksen seinälle. Nämä kaksi miestä karusellissa, joka pyörii toisen miehistä pihalla. Nämä kaksi miestä hevosten selässä. Nämä kaksi, joista kenellekään ei tule  mieleen cowboy. Peter on Peter Tässä on nyt seinä. Juuri tässä. Sen takana on Peterin elämä. Laudaturissa Peter Sandström astuu itsensä ulkopuolelle ja murtaa tämän seinän pala palalta ja näyttää lukijalle ihmisen elämän kuin se olisi museo, jossa on kuljettava hartaana vaaleansiniset muovisuojat jaloissa. Laudatur kertoo keski-ikäisestä Peteristä, kuinkas muutenkaan, sillä Sandströmin kirjojen päähenkilöillä on tapana olla Peter, joka on kovasti tekijänsä oloinen. Joku jossakin sanoi, että Sandström on Suomen Knausgård. Jos nämä kaksi kirjailijaa on pakko niputtaa ...

Kaj Korkea-ahon Pahan kirjan takakannessa sanotaan: Älä lue tätä kirjaa tai joudut helvetiin. Luin siitä huolimatta ja kirjoittelen nyt täältä rajan toiselta puolen. Joskus kirjaan ei pääse niin sanotusti sisään. Ikään kuin kirjassa ei olisi ovea ollenkaan, josta käydä sen huoneeseen ja maailmaan. Pahan kirjan kanssa tämäntapaisia ongelmia oli aivan harvinaisen vähän. Itse asiassa ei lainkaan. Teos alkaa kuvauksella, jossa Åbo Akademin luentosalissa on meneillään suomenruotsalaista modernismia käsittelevä kurssi. Löydän itseni oitis kirjan opiskelijoiden joukosta, sillä olen ollut vastaavalla kurssilla itsekin. Tämän lisäksi jo sivulla 10 mainitaan Hagar Olsson, tuo minulle kaikkein rakkain suomenruotsalainen kirjailija. Että kyllä vaan, olen alusta lähtien messissä, messityttö suorastaan. Ikään kuin edellinen ei vielä olisi tarpeeksi, niin muutaman sivun päästä lukija tapaa Callen, joka on junassa matkalla Helsingistä Turkuun, mutta matkanteko keskeytyy, koska joku on hypän...