Reader, why did I marry him?

Nyt kaahataan minillä, joka on lahja kuningatar Elisabethilta. Vrum! Johanna Venhon romaani Ensimmäinen nainen kertoo yhdestä suomalaisesta first ladysta, Sylvi Kekkosesta. Teoksen nimi on vahvasti ironinen, sillä vaikka Sylvi oli kansakunnan ensimmäinen nainen oli hän sitä harvoin aviomiehellensä. Sylvin mies oli Urho.  Jättiläinen, joka jätti varjoonsa lähimpänsä. Aina puhe kääntyy Urhoon. Minkä sille mahtaa. Olen ison liekin vierellä kytevä pikku kipinä. Teoksen alussa on kaksi vahvaa kuvaa, jotka jäävät minun koko Ensimmäisen naisen luennan ajaksi. Ensimmäinen näistä on Sylvi ajamassa yksinään minillä Kekkosten mökille. Näen, miten mini kiitää. Näen, miten Sylvin kaasujalka on painavaa sorttia. Näen, miten vapaus kehystää minin. Toisessa kuvassa ollaan Sylvin hyvän ystävän, kirjailija Marja-Liisa Vartion hautajaisissa. Sylvi sanoittaa kokemustaan Urholle kertomalla, miten "linnut sukkuloivat puissa hautojen yllä ja visersivät sitä polveilevaa, rönsyävää säveltään p...

Harva romaani lyö niin painavalla halolla päähän kuin Marja-Liisa Vartion Se on sitten kevät (1957). Tarinan alussa Anni tulee karjakoksi maatilalle. Hänen alempaa asemaansa talonväkeen nähden Vartio korostaa panemalla Annin asumaan tilan päätalosta erilliseen rakennukseen, jossa hän saa seinänaapurikseen miehen nimeltä Napoleon. Nimi on enne. Napoleon on kuuluisan kaimansa mukaisesti suurmies - tosin todellisuudessa lähinnä omasta mielestään. Anni joutuu Napoleonin pauloihin, mutta lumous on väliaikaista. Aluksi nainen teki kaiken miehen mieliksi, noudatti tämän oikkuja, uskoi tämän vastenmielisyydet tiettyihin ruokiin ja niistä aiheutuvat pahoinvoinnin aistimukset. Nyt hän on uskovinaan ja tekevinään niin kuin mies on määrännyt, mutta tekee niin kuin itse parhaaksi näkee. Napoleon ruumiillistaa miehistä vapautta. Hän viipyy tämän tästä viinanhuuruisilla nais- ja muilla retkillään useammankin päivän. Talonväki sietää Napoleonin käytöstä, hänen poissaolojaan, ryyppäämistä...