Reader, why did I marry him?

Mainitsen nyt heti aluksi (ja tämä käyköön myös varoituksesta), että esitän tämän bloggauksen lopussa tulkinnan Ljudmijla Ulitskajan romaanista Medeia ja hänen lapsensa. Tulkinnan, jonka tunkeutuminen  mieleeni herätti minussa melkoisen tunnemyrskyn ja joka saattaa olla liian kaukaa haettu, mutta joka on aivan liian kutkuttava, jotta voisin olla sitä esittämättä. * Rakas Ljudmila, En laittanut rakasta nimesi eteen korusanaksi, sillä kyllä sinä olet rakas. Muistat varmaan, miten kävi kun luin teoksesi  Vihreän teltan alla . Teki mieli lähteä kadulle huutamaan ja tuulettamaan sen loistokkuutta. Vuonna 1996 julkaistu romaanisi Medeia ja hänen lapsensa ilmestyi suomeksi vuonna 2012. Yritin teleportata itseni Venäjälle Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisiin vuosiin. Siitä huolimatta 'Medeia' oli minulle vaikea kirja ja on pelkkää itsensä tehostamista lähettää sinulle tämä kirje. Varsinkin, kun tiedän, että saat lukuisia ihailijakirjeitä ja monissa niistä tästäkin teoksesta ...

Putinin Väkeä ei ole kirja Putinista, vaan siitä valtavasta ihmisjoukosta, joka arkielämässään kannattaa Putinia tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa. Mikä on Putinin suosion salaisuus? Tähän kysymykseen Kalle Kniivilä etsii kirjassaan vastauksia. Kniivilän aineistona ovat hänen tavallisten venäläisten kanssa käymänsä keskustelut, jotka osoittavat että Putin merkitsee Venäjälle ennen muuta vakautta. Se on sana, joka toistuu lähes jokaisessa Kniivilän tekemässä haastattelussa. Putinia edeltävä Jeltsinin aika oli varsin kaoottista ja sekavaa. Palkkoja alennettiin usein jopa puoleen ja monesti niitä ei edes maksettu. Tätä taustaa vasten Putin näyttäytyy ennen muuta vahvana hallitsijana, joka on omistautunut venäläisten hyvinvoinnin edistämiseen, oman kansansa puolustamiseen ja islamisaation estämiseen. Lisäksi Putin toisin kuin edeltäjänsä on vielä suht nuori ja hyväkuntoinen, eikä hän törttöile kännipäissään. Putinin aikana venäläisten elintaso on lisäksi noussut nopeammin ku...

Torstaina alkavilla Helsingin kirjamessuilla on tänä syksynä teemamaana Venäjä. Messuille on saapumassa vieraaksi myös venäläinen kirjailija Ljudmila Ulitskaja, joka minulle on läheisin venäläinen nykykirjailija. Reilut puolitoista vuotta sitten luin Ulitskajan loistavan romaanin Vihreän teltan alla ja päätin nyt messujen ollessa jo ovella lukea häneltä toisen teoksen eli romaanin Iloiset hautajaiset, jonka sivumennen sanoen ostin kirjamessuilta vuosi sitten. Iloiset hautajaiset kiinnosti minua erityisesti siksi, että siinä kerrottaan Yhdysvaltoihin muuttaneista venäläisemigranteista. En ole juurikaan lukenut tämäntyyppistä venäläistä kirjallisuutta, sillä useimmissa lukemissani venäläiskirjoissa tapahtumapaikkana on ollut Venäjä. Tartuin tämän vuoksi Iloisiin hautajaisiin kutkuttavin ennakkotuntein. Juuri ennen Iloisia hautajaisia olin jättänyt kesken kaksi kirjaa. Toinen niistä oli Andrés Caicedon vimmainen 70-luvulle sijoittuva nuoruuskuvaus Eläköön Rumba, joka jäi Caice...

Mistä Neidonhiuksessa on kysymys? Yksinkertaisin vastaus on: kaikesta. Elämästä ja kuolemasta ja kaikesta niiden välillä. Tämän romaanin suuruuden yksi puoli on juurikin se, että sitä ei voi tiivistää muutaman lauseen näppäräksi juonikuvaukseksi. Neidonhius on koettava itse. Enemmän kuin pelkkä lukukokemus, sen vastaanotto on antautumista syleilyyn. Luin Neidonhiuksen heti Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -teoksen jälkeen, mikä aiheutti sen, että aluksi etsin villisti myös Neidonhiuksesta poliittisia viittauksia. Itse asiassa huomaan, että suhdettani venäläiseen kirjallisuuteen leimaa laajemminkin piilotettujen poliittisten kommenttien jahti. Koen vaikeaksi lukea venäläistä kirjalliuutta "vain" kirjallisuutena pohtimatta lukemaani ilman tarkastelua yhteiskuntapoliittisen linssin kautta. Erityisen haasteellista politiikan poisjättäminen oli Bulgakovin superpoliittisen Saatanan jälkeen, mutta Neidonhius todellakin ansaitsee tulla luetuksi kirjallisuutena, joka toimii ...

Graffitiseinä Berliinissä, kuva by Omppu Metro on suomalaisen kirjailijan Jari Järvelän luoma fiktiivinen henkilöhahmo ja ns. Metro-trilogian päähenkilö. Metro on myös Helsingissä toimiva, Suomen ainoa ja maailman pohjoisin metrojärjestelmä. (lähde: wikipedia) Hupsista. Nyt tuli vähän hypättyä tulevaisuuteen, mutta parin vuoden kuluttua tämän bloggauksen ensimmäinen lause mitä suurimmalla todennäköisyydellä pitänee paikkaansa. Tyttö ja rotta nimittäin päättyy tavalla, joka suorastaan huutaa jatko-osaa. * S-bahnin kolisevassa vaunussa matkasi kanssani neljä parasta ystävääni. Ainoaa  ystävääni. Kahdenkymmenenneljän tunnin sisällä meistä olisi kaksi kuollut ja kolmas makaisi asfaltilla jalka paskana. Se kolmas olisin minä. Tyttö ja rotta katapulttaa lukijan keskelle Berliiniä, jossa Metro ystävineen istuu junassa matkalla tekemään seuraavaa iskuaan. He ovat sekalainen joukko kadun vähemmän aurinkoisen puolen kulkijoita. Ryhmä nimeltä Jäärotat, joihin...