Reader, why did I marry him?

Aloin lukea Jeanette Wintersonin romaania Intohimo lentokoneessa matkalla Italiaan. Olin valinnut sen matkalukemiseksi, koska tiesin, että Wintersonin teoksessa Venetsialla on keskeinen rooli ja sinne olin lomallani itsekin menossa. Ennen käyntiäni Venetsiassa luin kirjasta noin puolet ja loppuosan taas sen jälkeen. Kirjan puolivälistä lähtien omat kokemukseni ja tunnelmani tunkeutuivat jatkuvasti osaksi lukemaani. Intohimo ei Venetsian käyntini jälkeen ollut minulle enää niinkään kirja kuin tunnelma. Kokonaisvaltainen kylpy täynnä kapeita, yllättäviä ja eksyttäviä kujia. Ihmisvilinää ja silmäkulmissa välähtäviä varjoja sekä vuosisatojen takaisia huokauksia. Romaani alkaa kuvauksella Henristä, joka on rakastunut Napoleoniin ja toimii hänen joukoissaan aluksi kanojen niskojentaittelijana. Minä kerron teille tarinoita. Luottakaa minuun. Kertojat menevät päässäni sekaisin. Toisinaan äänessä on Henri, toisinaan Villanelle ja välillä taas itse Venetsia ja usein näiden kertojien ää...

Tuli luetuksi totaalisen hulvaton kirja.  Robert Cooverin romaanin Pinokkio Venetsiassa jälkeen juuri mikään kirjallisuudessa ei enää voi tuntua yllättävältä. Kyse on niin poskettomasta teoksesta, että se ottelee kreikkalaisroomalaista painiaan ihan omassa sarjassaan. Amerikkalainen Robert Coover (s. 1932) oli minulle uusi tuttavuus. Olen jostakin syystä onnistunut tallomaan kirjallisia polkuja niin, että hän ei ole tullut aiemmin vastaan, vaikka jo vuonna 1966 Cooverin esikoisteos The Origin of the Brunits voitti William Faulkner -palkinnon. Teoksen suomentanut Heikki Karjalainen ja hänen Moebius-kustantamonsa on tehnyt varsinaisen kulttuuriteon kääntäessään ja kustantaessaan tämän teoksen suomeksi.  Huraa! Huraa! Huraa! Näin villin, epäkaupallisen, mihinkään kirjalliseen muottiin asettumattoman teoksen on vaikea kuvitella nykypäivänä mahtuvan monenkaan kustantamon julkaisuohjelmaan. Pinokkio Venetsiassa ei ole kirjallinen listahitti, eikä siitä tulla kir...

I am not I. I am this one walking beside me whom I do not see,  whom at times I manage to visit, and whom at other times I forget;  who remains calm and silent while I talk, and forgives, gently, when I hate, who walks where I am not,  who will remain standing when I die. (Edellä oleva sitaatti on Juan Ramón Jimenézin runosta "I am Not I" ja Katja Kaukonen siteeraa sitä romaanissaan 'Kohina.') Kohina on Katja Kaukosen kolmas teos. Minulle hän on uusi tuttavuus, sillä en ole lukenut sen paremmin hänen esikoisteostaan 'Odelmaa' kuin myöskään sen jälkeen julkaistua novellikokoelmaa 'Vihkivedet.' 'Kohinan' luettuani tosin myös Kaukosen aiemmat teokset alkoivat kiinnostaa, sillä siinä määrin kiinnostava on tämä hänen uusin teoksensa. 'Kohina' on kertomus keski-ikäisestä Alvarista, joka päättää muuttaa saareen asumaan kasatakseen siellä kokoon rikkinäistä elämäänsä. Ympäristö on karun jylhä: tuulet pauhaavaat, aallot ha...