Reader, why did I marry him?

Kun kysytään suosikkikirjaa Kjell Westön tuotannosta omien havaintojeni mukaan yleisin vastaus on Missä kuljimme kerran (Där vi en gång gått). Kirja sijoittuu vuosiin 1905-1938 ja merkittävässä osassa ovat sisällissodan aikaiset tapahtumat. Westön ansioksi onkin eittämättä luettava hänen kykynsä herättää henkiin eri historiallisia aikakausia ja niitä hän on tuotannossaan käsitellyt ansiokkaasti. Vaikka Missä kuljimme kerran on kaikinpuolin hieno romaani omaksi suosikikseni on noussut Älä käy yöhön yksin (Gå inte ensam ut i natten), joka sijoittuu pääosin 1960-luvun Helsinkiin. Kirjan lukemisesta on jäänyt mieleeni vahva muistikuva, joka saa nostalgista voimaa siitä, että luin sitä lapsuudenkodissani, joka sittemmin on myyty ja johon minulla ei enää ole pääsyä. Westön uutuus Molly & Henry - Romaani sotavuosilta  on hänelle tyypilliseen tapaan laaja kokonaisuus, jossa liikutaan talvi- ja jatkosodan vuosissa. Lähtökohtaisesti en ole niin laajan kerronnan ja tarinallisuuden ystäv...

Jo Tritonuksen kansi vihjaa, että synkissä vesissä liikutaan. Vihje osoittautuu oikeaksi, joskaan ei millään tapaa koko totuudeksi Westön uutuusromaanista.  Lähdin selvittämään sanan tritonus-merkitystä wikipediasta ja löysin seuraavaa: "Tritonus on musiikillinen intervalli, joka on laadultaan ylinouseva kvartti tai sen enharmoninen vastine, vähennetty kvintti. Tritonus on tasavireisessä järjestelmässä kolmen kokosävelaskelen suuruinen (tri + tonus). Tritonus esiintyy IV ja VII asteen välillä sekä duurisävellajeissa, että harmonisessa ja melodisessa mollissa. Luonnollisessa molliasteikossa se on II ja VI asteen välillä. Tritonus on tasavireisessä asteikossa symmetrinen, eli sen käänteisintervalli on tritonus, mikäli enharmonisten sävelten välillä ei tehdä eroa. Esimerkiksi ylinouseva kvartti F–H on käännettynä intervallina vähennetty kvintti H–F."* Edellä olevaan voisi vielä lisätä teoksen alussa olevan...

Ihan alkuun pyydän anteeksi, että en huomannut ottaa kuvaa Kjell Westön kengistä, mutta kyllä ne siniset mokkakengät olivat. Se nyt ei sinänsä ole yhtään oleellista, mutta toisaalta erittäinkin, sillä kengät tekevät ihmisen. Tai no, tarvitaan ihmisen tekemiseen pari muutakin asiaa, mutta kengät ovat kuitenkin tärkeimmästä päästä. Lukupiiriä isännöi Otavalta Antti Kasper, jolla oli ruskeat kengät ja Schildts & Söderströmin puolelta Mari Koli, jolla oli mustat polveen ulottuvat saappaat. Myös edellämainittujen kohdalta todistusaineistoni on valitettavasti puutteelllinen. Kuten bloggauksessani Rikinkeltaisesta taivaasta ( klik ) olen todennut, eivät Westön kirjat edusta lähtökohtaisesti kirjallisuustyyppiä, joka saa minut lääpälleen, koska laajojen eeppisten tarinoiden sijaan olen enempi kokeellisen ja pienimuotoisemman kirjallisuuden ystävä. Westön kirjat ovat kuitenkin poikkeus kirjallisuusmaussani. Sen lisäksi - tunnustan nyt tässä, sillä viime aikoina tunnustaminen on ollut...

Sukupolviromaani. Apua! Juoksen karkuun. Vaan enpäs juoksekaan, kun romaanin on kirjoittanut Kjell Westö. Silloin juoksen sitä suoraan päin, niin että polveni kolisevat vasten sukupolvien polvia. Kun Kjell Westö julkaisee uuden romaanin, on se minulle aina tapaus. Tai oikeammin Tapaus, sillä olen viettänyt lukuisia intensiivisiä lukuhetkiä hänen tuotantonsa parissa. Erityisen vahvasti minut on maailmaansa imaissut - kenties monen mielestä hieman yllättäen - Westön romaani Älä käy yöhön yksin (Gå inte ensam ut i natten, 200), jonka nimikin on jo täynnä kaipuuta ja vaaraa. . Rikinkeltainen taivas on konstailematon romaani, joka käynnistyy hieman dekkarinomaisesti, kun teoksen päähenkilö, nimettömäksi jäävä kirjailija (josta käytän nimeä K.), huomaa Borgesista ja Bolanosta kirjoittaessaan talonsa ulkopuolella liikkuvan epämääräisen hahmon ja hänen ystäväänsä Alexia puukotetaan kadulla. Näistä nykytason tapahtumista siirrytään menneisyyteen, jossa 11-vuotias K. on vielä liian pieni y...