Tekstit

Näytetään tunnisteella Wilde Oscar merkityt tekstit.

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

Kuva
Tämä teksti voisi kertoa siitä, että on aina riski lukea uudelleen romaaneja, joihin on jo hyvin nuorena kovasti ihastunut. Ehkä taika on särkynyt ja uudella lukukerralla jäljelle jää vain pettymys. Mutta ei, nyt mennään muualle.  Nyt lähdetään jahtaamaan halua, joka ohjaa lukemista omilla kiemuraisilla tavoillaan. Kukapa ei tuntisi niitä hetkiä, kun vaeltelee kirjahyllyjen edessä, ottaa käteensä teoksen jos toisenkin, mutta ei. Ei tämä, eikä tämäkään. Miksi valitseminen on niin vaikeaa? On hankalaa etsiä jotakin, josta ei tiedä, mitä se on. On edettävä pelkästään sen mukaan, että on vahva usko siihen, että kun etsinnän varsinaisen kohteen löytää, sen kyllä tietää, että tässä se nyt on. Kuulostaa ihan samalta kuin "sen oikean" etsiminen. Voi hyvin ollakin, että kyse on pohjimmiltaan samasta prosessista. Halun laskoksista, jotka eivät ole oiottavissa. Vaelsin Oodissa odottamassa ystävääni, joka oli myöhässä. Oodi on ihana ja inspiroiva kirjasto, mutta sen parhaisiin puoliin ei...

Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi

Kuva
Näitä on nyt viime aikoina kirjoitettu paljon. Näitä romaaneja, joissa on useampia rinnakkaisia tarinoita, näkökulmia tai episodimainen rakenne. Mikäs siinä, mutta edellä mainitut ratkaisut eivät automaattisesti ole oikotie onnistuneeseen romaanin, kuten välillä lukiessa ko. teoksia on tullut mieleen. Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsin kunniaksi on todettava, että juuri tähän romaaniin nuo rinnakkaiset tarinankuljetuskeinot sopivat erinomaisen hyvin ja jopa niin, että ilman kyseistä kerrontaratkaisua tämä romaani ei olisi edes mahdollinen. Dolce vita  Dora, romaanin päähenkilö, on muotibloggari, jonka elämä on täydellistä hänen postaamissaan kuvissa. Hän käyttää huomattavia määriä aikaa, jotta kuvat näyttäisivät juuri sillä tapaa esteettisiltä kuin niiden kuuluukin näyttää. Kuvaukset Doran elämästä vaikuttavat hyvin autenttisen oloisilta, joka selittynee sillä, että Hakkaraisella on pitkä tausta life style -aikakauslehdistä ja hän hyödyntää sitä romaanissaan oi...