Reader, why did I marry him?

Kuukauden viimeisenä päivänä julkaistavassa BAR Finland -sarjassa olen kirjoittanut enimmäkseen suomalaisen kirjallisuuden vähän jo vanhemmista merkkiteoksista. Kokeellisempi kirjallisuus on jäänyt paitsioon ja tätä tilannetta nyt korjaan kutsumalla kirjalliseen baariini Juhani Karilan. Kiinnostuin Juhani Karilan tavasta kirjoittaa, kun luin hänen runoanalyysejään Satu Grünthalin toimittamassa teoksessa Säkeilyvaara - Runouden käyttöopas (WSOY 2016). Välillä olin Karilan kanssa vahvasti eri mieltä. Toisinaan taas hänen ironiansa oli vastustamatonta. Erityisesti seuraava hänen Säkeilyvaaraan kirjoittamansa runokirjoihin liittyvä huomautus on jäänyt mieleeni: Runokirjaan pitäisi suhtautua kuin käsiaseeseen. Uusien ohjeiden mukaan kirjakauppiaan olisi hyvä nojata molemmin käsin tiskiin ja luoda painokas silmäys asiakkaaseen, joka haluaa hankkia itselleen runokirjan. Omenakrokotiilin kuolemalta en odottanut realismia, enkä sitä myöskään onneksi saanut. Teos sisältää 10 novelli...

Näin unta Peter Sandströmistä. En muista, mitä unessa tapahtui, mutta Sandström oli ihan itsensä näköinen. Villisti veikkaan, että uneni johtui siitä, että olen mietiskellyt viime aikoina paljon Laudaturia, jonka ensimmäisellä kerralla luin ruotsiksi ( klik ) ja nyt vielä uudestaan suomeksi. Kieli ei vaikuttanut juurikaan siihen, miten Laudaturin koin, joten tästä voitaneen päätellä, että Outi Mennan suomennos on varsin onnistunut. Toki toisella lukukerralla lukee eri tavalla johtuen ihan jo pelkästään siitä, että kirjan tapahtumat ovat tuttuja. Eniten minua jäi ensimmäisen lukukerran jälkeen mietityttämään autofiktio ja tässä kirjoituksessa ajattelen ääneen asian tiimoilta. * Kun kirjoitin Sandströmin Valkea Kuulaasta helmikuussa 2015 ( klik ) minulle selvisi, että Sandströmin teosten päähenkilö on yleensä Peter-niminen mies. En siitä silloin ajatellut sen kummempia. Totesin vaan itsekseni, että tämäpä hauska keksintö. Kiinnostava keksintö, jonka avulla kirjailija luo lukij...

Tunnustan. Italialainen kirjailija Italo Calvino (1923-1985) oli yksi nuoruuteni ehdottomista kirjallisista rakkauksista. Erityisesti hänen teostaan 'Jos talviyönä matkamies' (Se una notte d'inverno un viaggiatore, 1979) lukiessani muistan olleeni suorastaan typertynyt ihastuksesta. Calvinon absurdi leikittelevyys oli  jotain ihan muuta kuin mihin olin kirjallisuudessa aiemmin törmännyt. Myös toimittajana ja kustannusvirkailijana työskennellyt Calvino oli tuottelias kirjailija. Hänen tunnetuimmille teoksilleen on tyypillistä absurdismin lisäksi kokeellisuus, vertauskuvallisuus ja kirjallisuuden maailman keinotekoisuuden esiintuominen, ts. piirteet, jotka yleisesti on liitetty postmoderniin kirjallisuuteen. 'Kenraali kirjastossa' kattaa Calvinon kirjoituksia vuosilta 1943-1984, joten se antaa hyvän läpileikkauksen myös Calvinon kirjallisen tyylin kehityksestä. Teoksen ensimmäinen osa koostuu faabeleista ja tarinoista aina vuoteen 1958 asti. Faabelista Calvi...