Reader, why did I marry him?

Olen löytänyt uuden tyypin harvinaisen kiinnostavien romaanihenkilöiden galleriaan. Hänen nimensä on Lionel Essrog ja hän on Jonathan Lethemin romaanin Orpojen Brooklyn (Motherless Brooklyn, 1999) päähenkilö. Ennuste, että en unohda Lionelia pitkään aikaan on varsin hyvä, sillä hän nyt vaan sattuu olemaan ihan harvinaisen ikimuistettava tyyppi. Tosin se, miksi näin on, ei ole ongelmatonta. Jonathan Lethem (s. 1964) on arvostettu amerikkalainen kirjailija, jonka tuotannosta on aiemmin suomennettu hänen esikoisteoksensa Musiikkiuutisia (Gun, with occasional Music 1994) ja Yksinäisyyden linnake  (A Fortress of Solitude, 2003). Itse tutustuin Lethemiin ensimmäisen kerran viime keväänä, kun luin hänen teoksensa Lucky Allan and other stories ( klik ), jota bloggauksessani kutsuin "mielikuvituksen karkkipäiväksi."  Tässä teoksessa Lethem niksauttelee lukijaa kuin jäsentenkorjaaja ja sen lisäksi, että olo Lucky Allanin jälkeen tuntui kirjallisesti uudestisyntyneeltä jäi minull...

Se oli muistaakseni vuonna 1998. Paikka oli Helsingin yliopiston suuri luentosali, jonka etuosassa istui (vai seisoi?) valkotukkainen dekonstruktionismin kuningas, ranskalainen Jacques Derrida. Suunnilleen kaikki, mitä hän puhui meni ohi, kun fanityttöyksissäni juutuin toistelemaan itsekseni "herranjumala, se on ihan oikeesti Jacques Derrida." Vielä tänäänkin, 20 vuotta tuon tapahtuman jälkeen, olen sitä mieltä, että kyseessä on yksi elämäni huippuhetkistä. Kerroin edellisen sen vuoksi, että Laurent Binet on valinnut romaaninsa Kuka murhasi Roland Barthesin? (KMRB) moton Derridalta ja siteeraan sen tähän, koska se "on voimassa" kaikkien tekstien suhteen - niin oman Binet-luentani kuin myös tämän kirjoittamani bloggauksen suhteen. "Tulkitsijoita on kaikkialla. Jokainen puhuu omaa kieltään, vaikka osaakin vähän toisen kieltä. Kenttä on hyvin avoin tulkitsijoiden juonille, eikä hän unohda omia tarkoitusperiään." Kuka murhasi Roland Barthesin? (KMRB) o...