Reader, why did I marry him?

Tässä tapauksessa sillä oli huomattavan paljon väliä. Sillä, miten lähestyin Akkaa . Aloin lukea Aase Bergin Akkaa ruotsiksi, sillä olin ostanut sen sittemmin koronan peruuttamaa Helsinki Litiä varten, kun suomennosta ei vielä ollut saatavilla. Haggan oli kuumottavasti inspiroivaa luettavaa ja tein paljon muistiinpanoja. Kukaan ei tunne Akkaa. Hän on naisasialiike [...] Meduusa. Näe kasvoni ja kivetyt. Laiskuus iski ja helpotin Akan lukemista siirtymällä kuuntelemaan sitä suomeksi, kun se oli suomenkielisenä äänikirjana saatavilla. Kävi nopeasti - suorastaan heti -ilmi, että tämä kirja ei sovi kovin hyvin kuunneltavaksi. Bergin teksti viihteellistyi ja virtasi korvissani Meduusan kasvojaan näyttämättä. Ei hyvä. Tässä vaiheessa sainkin jo onneksi Akan suomenkielisenä kirjastosta. Luin jonkin aikaa sekä suomeksi että ruotsiksi, kunnes heitin ruotsinkielisen teoksen syrjään tietoisena siitä, että käännöksen myötä en tavoittanut samaa kuin ruotsiksi lukiessani. Akka on Ha...

Siinä se tulikin jo otsikossa Diana Evansin romaanin Ordinary people tärkein kysymys. Ordinary people on yksi tämän vuoden Women's Prize for Fiction -palkinnon ehdokaslistalle päässeistä kirjoista. Se ei ollenkaan sen tyyppinen romaani, joita yleensä luen saati sitten, että innostuisin tarinasta, joka tarkan realismin keinoin käsittelee aihetta, joka jo etukäteen saa minut haukottelemaan. Parisuhdekuvaus, voiko tylsempää olla? Ordinary people kuitenkin osoittaa, että kun kirja on kirjoitettu hyvin ei aiheella tai tyylillä ole väliä ja yllätyksekseni huomasin imeytyväni Evansin kirjaan kuin nälkäinen punkki polvitaipeeseen. Evansin kirjassa kuvataan kahta tummaihoista, keskiluokkaista pariskuntaa, joiden ongelmat ovat keskenään hyvin samanlaisia. Niin Melissan ja Michaelin kuin Stephanien ja Damianinkin parisuhde on ajautunut lasten syntymän myötä kriisiin. Kumpikin pariskunta tekee kaikkensa pelastaakseen suhteensa, mutta riittääkö se, on toinen asia. Evans onnistuu kuva...

Nuorempana olin kova Ingmar Bergman -fani ja niinpä katsoinkin suuren osan hänen mittavasta elokuvatuotannostaan. Vaan mitä tapahtui? Minusta tuli feministi ja suhteeni Ingmarin elokuviin monimutkaistui. Tämä sama kriisi oli vallalla katsoessani Michael Baranin Kansallisteatteriin ohjaamaa esitystä Kohtauksia eräästä avioliitosta . Kohtauksia eräästä avioliitosta kertoo Mariannesta ja Johanista, joiden suhde ajautuu kriisiin. Teksti on alunperin peräisin 1970-luvulta, mutta esityksessä esiintuodut parisuhteen kipusuhteet eivät ole sitten noiden aikojen juurikaan pohjimmiltaan muuttuneet. Tämä herättää minussa lähinnä kauhua ja tunteen siitä, että naisen ja miehen välinen liitto on tuomittu epäonnistumaan.  Kansallisteatterin esityksessä Kristiina Haltun Marianne ja Esa-Matti Longin Johan onnistuvat tekemään itsestään siinä määrin omien ongelmiensa sisällä pyöriviä hahmoja, että en samaistu kumpaankaan ja hyvä niin. Välillä huomasin esitystä katsoessani miettiväni, että pitä...

Jenny Offillin Syvien pohdintojen jaostoa on kehuttu niin tuhottoman paljon, että tekisi jo periaatteesta mieli olla eri mieltä. Väkisinkin huomasin lukiessani alkavani pohtia, miten kehuketju oikeastaan muodostuu. Onko niin, että ensin joku tarpeeksi arvovaltainen tyyppi kehuu kirjan ja sen jälkeen toinen ei-yhtä-arvovaltainen nojaa arvovaltaisemman näkemykseen ja päätyy hänkin kehumaan teosta. Kolmas taas luottaa näiden kahden arvioihin ja näin edetään ja kehujien lista kasvaa pitkälti ilman, että monikaan heistä pysähtyy välttämättä edes miettimään, mihin kehut oikeastaan perustuvat. Syvien pohdintojen jaostossa on kasapäin hyviä juttuja, mutta ovatko ne myös erinomaisia juttuja? Offillin teksti on fragmentaarista ja varsinkin teoksen alussa eri kappaleiden väliset yhteydet ovat ohuenpuoleisia. Edetessään tämä teos kuitenkin alkaa kokoontua hyvän pastakastikkeen tavoin. Sakenee, sakenee ja tuoksuu, huumaavastikin. En tiedä, kertooko Syvien pohdintojen jaosto Offillin omasta ...

Eeva Rohaksen romaanin Raivo takakannesta löytyy suurikirjaiminen lukijaa kosiskeleva teksti: Usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on Raivo. Romaanin luettuani ajattelen, että kyseessä on pahasti harhaanjohtava houkutus saada lukija tarttumaan tähän kirjaan. Näin ajateltuani ajattelen uudestaan, että kyseessä taitaa sittenkin olla ihan harvinaisen nerokas takakansikiteytys, jota tosin lukija ei voi mitenkään ymmärtää oikein ennen romaanin lukemista. Huomasithan muuten, että Raivo oli lainauksessa kirjoitettu isolla alkukirjaimella. Siihen on syynsä. Raivo on tarina avioerosta ja alkoholismista, joiden käsittely kytkeytyy temaattisesti osittain yhteen,  osittain kulkee eri polkuja. Tuuli on kääntäjä ja hänen miehensä Ilja viinamäen miehiä. Yhteistä nimittäjää heillä on kovin vähän, sillä Tuulin maailma on akateeminen, kun taas Ilja edustaa työväenluokkaa. Keskinäisestä yhteensopimattomuudesta ja Iljan juomisesta seuraa avioero, mutta kuten niin usein tosielämässäki...

Feminismivaroitus! Ihan vaan sen takia, että et pääse sanomaan, että jotenkin ovelasti olisin sinut huijannut lukemaan kirjasta, joka on täynnä feminismiä. Meena Kandasamyn When I hit you on ensimmäinen lukemani vuoden 2018 Women's Prize for fiction -kilpailun ehdokaskirjoista (ks. koko ehdokaslista täältä ). Kandasamy (s. 1984) on intialainen feministi, kirjailija, kääntäjä ja aktivisti. Kun lisäsin Kandasamyn kirjan lukemieni kirjojen listalle Goodreads-palvelussa huomasin, että sen koko nimi kuuluu  When I hit you Or, A Portrait of the Writer as a Young Wife . On kummallista, että lukemassani kirjassa tätä alaotsikkoa ei mainita lainkaan, vaikka se on vahva feministinen silmänisku James Joycen teokselle  A Portrait of the Artist as a Young Man (1916, suom. Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta). Kandasamyn romaanin kannet ovat keskenään hyvin erilaisia ja asiaa havainnollistaakseni olen ottanut tähän postaukseen mukaan vaihtoehtoisia kansia. When I hit y...

Hyvät naiset ja herrat ja variaatiot edellisistä, Ebba Witt-Brattströmin Vuosisadan rakkaussodan pitäisi olla   tämän kevään kirjallinen puheenaihe. Marssii näyttämölle rakkaus, joka kestää ja kärsii kaiken, kunnes ei enää kestä ja kärsi. Silloin on edessä strindbergiläinen kuolemantanssi, jonka askeleet muodostuvat sanoista, joiden tarkoitus on loukata rakkaussuhteen toista osapuolta mahdollisimman paljon. Iskeä hänet kanveesiin ja nostaa jalka hänen rintansa päälle voiton merkiksi. Ebba Witt-Brattström on tunnettu ruotsalainen feministi, kulttuuripersoona ja kirjallisuudentutkija, joka nykyisin toimii pohjoismaisen kirjallisuuden professorina Helsingin yliopistossa. Vuosisadan rakkaussota , joka nimensä ja sisältönsä kautta viittaa suoraan Märta Tikkasen teokseen Vuosisadan rakkaustarina  ( klik ) on fiktiivinen dialogin muotoon kirjoitettu runoelma pitkän avioliiton ajautumisesta lopulliseen kriisiin. Fiktiivisyys tosin on kevyt verho, joka ei peitä sitä, että kyse on ...

Italialaiskirjailijat Elena Ferrante ja Domenico Starnone kirjoittavat teoksissaan yhdestä ja samasta tapahtumasta eli siitä, kun mies eräänä päivänä aivan yllättäen jättää vaimonsa. Ferranten Hylkäämisen päivät (I giorni dell'abbandono) on vuodelta 2002 ja Starnonen Ties (ilmestyy keväällä nimellä Solmut , italiankielinen alkuteos Lacci) vuodelta 2014. Väkisinkin herää kysymys, miksi Starnone on 12 vuotta Ferranten jälkeen halunnut kuvata tätä kyseistä tapahtumaa ja sen seurauksia. Asian tekee vielä mielenkiiintoisemmaksi se, että liikkeellä on huhuja, joiden mukaan Starnone olisi Ferranten aviomies. Jos näin on, kertovatko nämä kaksi kirjailijaa tarinaa omasta elämästään? Ferranten romaani alkaa sanoilla: " Eräänä huhtikuun iltapäivänä, heti lounaan jälkeen, mieheni ilmoitti jättävänsä minut . " (englanniksi: “One April afternoon, right after lunch, my husband announced that he wanted to leave me.”) Starnone taas aloittaa teoksensa: " In case it's cli...

Kaikkihan tämän kirjan tuntevat ja jos eivät tunne, voivat mennään  nurkkaan häpeämään ja tulla sieltä pois vasta kun Vuosisadan rakkaustarina on luettu. MOT. Sillä yksinkertaisesti. Tämä on kirja, joka jokaisen pitää lukea. MOT. Eikä siinä kaikki. Tämä on kirja, joka jokaisen pitää lukea useammin kuin kerran. MOT. En osaa sanoa, kuinka monta kertaa olen lukenut Vuosisadan rakkaustarinan, mutta luin sen nyt jälleen kerran osana Kirjasammon ja Nuoren Voiman liiton esittämää Runokuuviikon haastetta, jossa luetaan rakkausteemaisia runoja. Kuten tiedämme, on tämä kirja Märta Tikkasen vastaus hänen puolisonsa Henrik Tikkasen kirjalle Mariankatu 26. Olisi tietenkin mielenkiintoista lukea nämä kaksi teosta yhdessä, mutta sen sijaan olen suunnitellut lukevani Vuosisadan rakkaustarinan rinnalla ruotsalaisen Ebba Witt-Brattströmin teoksen Århundradets kärlekskrig (Norstedts 2016) joka kertoo tekijän ja hänen puolisonsa, kirjallisuuskriitikko Horace Engdahlin välisen rakkaus- ja ero...

No mutta tämähän on nigerialaista chick littiä. Näin ajattelin, kun olin lukenut ensimmäiset kymmenet sivut Ayòbámi Adébáyòn romaanista Stay with me . Tämän ajatuksen synnytti mitä luultavimmin se, että romaani käynnistyy varsin melskeisesti kirjailijan kuvatessa Yejiden ja Akinin avioelämää ja sen suurinta onnettomuuden aiheuttajaa: lapsettomuutta. Dialogi räiski niin, että sylkipisarat lensivät poskilleni asti ja herättivät eloon ne muutamat nigerialaiset elokuvat, jotka olen sattunut näkemään. Ei tämä kyllä sitten kuitenkaan ollut. Sitä chick littiä meinaan. Vaikka Yejiden kyvyttömyys tulla raskaaksi vaikutti alussa pelkästään koomiselta ongelmalta muuttui se romaanin edetessä kysymykseksi, jonka ympärille kiertyi paljon muutakin ja niin Stay with me kasvoi kertomukseksi, jonka nurkan takaa löytyi uusi käänne ja sen takaa uusi nurkka ja tämän uuden nurkan takaa jälleen uusi  käänne. Tämä romaani todellakin pitää lukijan hereillä, sillä juuri kun on luullut asioiden olevan...

Nyt on tarjolla unelmien poikaystävä jos toinenkin, sillä Diane Ducret'n Tinderistä löytyy korkeimman poliittisen tason naistenmiehiä. Kannattaa siis olla erityisen valppaana, sillä nämä ovat miehiä, joille ottajia riittää jonoksi asti. Marssitan kandidaatit esiin siinä järjestyksessä kuin he Ducret'n kirjasssa on esitelty. Voilà: Benito Mussolini, Vladimir Lenin, Josif Stalin, António Salazar, Jean-Bédel Bokassa, Mao Zedong, Nicolae Ceauşescu, Adolf Hitler. Teitkö jo valintasi? * Ensimmäinen asia, joka minua tässä teoksessa hämmentää on se, että siinä kuvatuilla diktaattoreilla on yksityiselämä. Tietenkin on selvää, että näin on, mutta en ole ennen Ducret'n kirjaa tullut tätä asiaa ajatelleeksi sillä tasolla kuin nyt näistä miehistä lukiessani. Huomaan, että kuvani heistä on perustunut pääasiassa historian kirjoituksiin ja muuhun julkiseen kirjoitteluun, joissa yksityiselämän piiriin kuuluvista asioista ei paljoa ole puhuttu. Vaikutelmani vahvuuttaa lisää vie...

On on, valat on vannottu. On joukkue muodostettu, team-avioliitto pantu pystyyn, sen käyttöpäivä voimassa aina siihen asti kunnes kuolema erottaa. Niin sitä luultiin. Oli luvattu pysyä. Oli luvattu rakastaa kaikissa mäissä ja mäkien alla, uskollisiakin olla. Oli tehty lupauksia ja solmittu sopimuksia. Ja  niin hyvin se meni tai ainakin yhtä hyvin kuin kaikilla muillakin aina siihen asti, kun katse paloi kiinni vieraan toisen katseeseen kuin kuva plasmatelevisioon. Siinä hetkessä heti ne rihmat muodostuivat ja alkoivat voimistua ja silloin oli jo myöhäistä, vaikka meni vielä suhteellisen kauan, kunnes ne jotka vannoivat, lupasivat ja sopivat tulivat siihen tulokseen, että siinä se sitten oli. Se avioliitto. Norjalaisen Geir Gulliksenin Kertomus eräästä avioliitosta on nimensä mukaisesti tarina siitä, miten olipa kerran avioliitto ei päättynyt ikuiseen onneen, vaan eroon. Näin yksinkertaisesti se voidaan todeta ja se miten se meni on totta tai sitten ei. Gulliksenin romaani...

Jos juoni, tapahtumien runsaus ja kirjan koukuttavuus ovat sinulle tärkeitä kirjallisia arvoja, voit lopettaa tämän bloggauksen lukemisen heti alkuunsa, sillä puolivahingossa löytämäni Catherine Laceyn esikoisteos Nobody is ever missing (NIEM, 2014) ei tarjoa edellä mainittuja asioita. Jos luit kuitenkin edes tähän asti, niin antaisitko, please, minulle muutaman pisteen siitä, että olin näin rehellinen ja pidin kiinnostuksenherätysnappulaa off-asennossa. Catherine Lacey on vuonna 1985 syntynyt amerikkalainen kirjailija, jonka asetan siihen samaan huoneeseen, jota asuttavat mm. Deborah Levy ja Rachel Cusk. Päädyin lukemaan NIEMin, kun kiinnostuin Laceyn uusimmasta teoksesta The Answers, jota on kuvattu mm. seuraavasti: An urgent, propulsive novel about a woman learning to negotiate her ailment and its various aftereffects via the simulacrum of a perfect romantic relationship. Koska tätä romaania ei vielä Helmetin kokoelmista löydy, päätin lukea Laceyn esikoisen. NIEM kertoo saippu...

Madeleine Bourdouxhen romaani Le Femmes de Gilles (1937) pomppasi lukutarjottimelleni, kun Pinon päällimmäinen -blogin Sannabanana sitä suositteli. Tapa, jolla hän tästä romaanista kertoi vakuutti minut heti kättelyssä, että tässä on kirja, jonka ehdottomasti haluan lukea.  Sannabananassa ihan selvästi on ainesta lukuvinkkaajaksi. Madeleine Bourdouxhe (1906-1996) oli belgialainen kirjailija, jonka teokset eivät hänen elinaikanaan herättäneet mitenkään erityisen suurta huomiota. 1990-luvulla Bourdouxhe löydettiin uudelleen ja mm. juuri tästä lukemastani kirjasta otettiin uusi painos. Bourdouxhe asui elämänsä aikana myös Ranskassa ja kuului Simone de Beauvoirin ystäväpiiriin. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten teoksestaan Marie (A la recherche de Marie), jonka hän kirjoitti vuonna 1940, mutta jolle hän löysi mieleisensä julkaisijan vasta kolme vuotta myöhemmin. Marie viittaa suoraan Marcel Proustin A la recherche -sarjaan (suom. Kadonnutta aikaa etsimässä) ja de Beauvoir viittaa ...