Tekstit

Näytetään tunnisteella cozy crime merkityt tekstit.

Sari Rainio & Juha Rautaheimo: Vainajat eivät vaikene

Kuva
Ensimmäinen ajatukseni on: onpa se iso. Toki, kuten tiedämme, koolla ei ole väliä. Silti, se on erittäin vakuuttavan kokoinen ja sen lisäksi kaunis ja houkutteleva. Puhun siis Sari Rainion ja Juha Rautaheimon cozy crime -dekkarista Vainajat eivät vaikene  (Siltala, 2021), joka on ensimmäinen osa tekijöidensä Mortui non silent -sarjaa. Teoksen kirjoittajissa yhdistyy ammattitaito, jonka pohjalta on oivallista lähteä kehittämään dekkarisarjaa. Rainio on Siltalan kustannustoimittaja, Rautaheimo väkivaltarikosyksiköstä eläköitynyt tutkinnanjohtaja. Olen viime vuosina lukenut huomattavasti vähemmän dekkareita kuin aiemmin, mikä johtuu osin siitä, että nykydekkarit ovat valitettavan usein väkivaltaista bulkkikamaa. Omiin todellisuuspakoihini cozy crime -dekkarit ovat tervetullut tuttavuus ja tähän tarpeeseen Vainajat eivät vaikene osuu kuin kaulan ympärille murhavälineeksi kiedottava silkkihuivi. Silkkihuivi löytyy myös asunnostaan kuolleena löytyvän kuusikymppisen Hannele Laineen kaula...