Tekstit

Näytetään tunnisteella hoitajat merkityt tekstit.

Tiina Lifländer: Hyvä yö

Kuva
Tiina Lifländerin uutuusromaanin Hyvä yö  (Atena 2021) aihe on mitä ajankohtaisin. Se kertoo Nannasta, joka on lähihoitajana Kultarinteen ympärivuorokautisen hoidon laitoksessa.   Usein olen kuullut kuulutettavan ns. työelämäkirjallisuuden (jossakin ammatissa toimimista kuvaavan kirjallisuuden) perään ja tässä sitä nyt olisi tiukassa paketissa. Nannan ongelmana on, että hän ei pysty nukkumaan ja tämä tekee jo muutenkin raskaista työpäivistä - ja öistä entistä haastavampia. Asiaa ei helpota se, että Nannan miesystävä Eero viestittelee entisen vaimonsa kanssa ja Nannan on vaikea luottaa Eeroon. Lifländer kuvaa, miten Nanna on elämässään tehnyt valintoja vanhempiensa, erityisesti isänsä, toiveiden mukaan. Tunnistan hyvin keskustelun, jota nuori Nanna isänsä kanssa kävi, sillä olen kulkenut samaa polkua itsekin vaikkakin äitini kanssa. Nannan isälle tärkeintä on hankkia ammatti, josta ei työt lopu. Omat toiveet ja mieltymykset joutuvat jyrätyiksi.  Lapsuudesta Nanna on s...