Reader, why did I marry him?

On asioita, joita ei voi käsittää, vaikka miten yrittäisi. Yksi tällainen asia on tuomitseva suhtautuminen homoseksuaaleja kohtaan. Tämän asian ymmärtämisestä tekee erityisen vaikeaa se, että useinkaan niille, jotka tuomitsevat homot ei heidän oman elämänsä kannalta ole mitään merkitystä sillä, että joku on homo. Se on vähän sama asia kuin jos suhtautuisin erityisen nuivasti kaikkiin ihmisiin, jotka käyttävät sinistä paitaa, kun kukaan ei estä minua käyttämästä lempivärejäni punaista, oranssia ja vihreää. Ei enää Eddy on autofiktiivinen kuvaus Édouard Louisin omasta lapsuudesta ja teinivuosista. Kirjaa lukiessa (tai omassa tapauksessani kirjaa kuunnellessa) helposti unohtuu, että se, mistä kirjasta kerrotaan on tapahtunut 1990-luvun Ranskassa eli vain pari vuosikymmentä sitten. Tuntuu mahdottomalta uskoa, että modernista eurooppalaisesta maasta yhä edelleen löytyy niin suurta suvaitsemattomuutta homoja kohtaan kuin mitä Louisin kirjasta käy ilmi. Ei enää Eddy kytkeytyy vahvast...

Vuoden ensimmäisenä esikoisromaanina minulla on ilo ja kunnia esitellä Anna-Liisa Ahokummun teos Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa (jatkossa: VSKS), jonka Gummerus lähetti minulle joululahjaksi. Samalla haluan kiittää Gummerusta tästä hienosta joululahjasta. Heti ensimmäiseksi tekee mieli todeta, että VSKS on hyvin valmis esikoisromaani ja tämän sanottuani huomaan ihmetteleväni, miksi määrettä "valmis" käytetään yleensä vain esikoisromaanien yhteydessä. Eikö toisen ja kolmannen teoksen kohdalla ole aivan yhtä oleellista se, ovatko ne valmiita vai eivät? Oikeastaan niinkin, että esikoisromaania helposti luetaan erityisen luupin läpi ja tarkastellaan, että onko siitä nyt ihan varmasti romaaniksi. VSKS:ta sitä on mitä suurimmassa määrin ja sen vuoksi saatan kytkeä pois päältä ns. esikoisromaanintarkastelufiltterin. Okei. Myönnän. Kirjan nimi vaikuttaa hieman suureelliselta ja teennäiseltäkin ja kummastelin sitä aluksi. Ahokummun romaanin luettuani voin kuitenkin ...

Kuten blogiani edes jossakin määrin aktiivisesti seuraavat tietävät on Don DeLillo yksi ehdottomia lempikirjailijoitani. Tämän vuoksi hänen lukemisensa käynnistyy aina hermostuneen tärinän merkeissä, sillä pelkään, että jospa hän tällä kertaa tuottaakin pettymyksen. Niin ei onneksi vielä ole käynyt, eikä niin tapahtunut myöskään Nolla Kelvinin kohdalla, mutta - to be honest - paikoin aika ristiriitaisia tuntemuksia tämä hänen uutuutensa herätti. Oli kohtia, jolloin tuntui että vähintäänkin levitoin ja oli kohtia, jolloin teki mieli kysyä DeLillolta, että mitä ihmettä sinä nyt oikein selität. DeLillon tuotannosta Nolla Kelviniä kantaa mukanaan erityisesti hänen teoksiaan Valkoinen kohina ( klik ) ja Omegapiste ( klik ). Edellistä kuolemaan liittyvän tematiikkansa ja jälkimmäistä erilaisten valkokangasrepresentaatioiden kautta. Mietinkin, että jos DeLilloa ei ole lukenut aiemmin tämä uutukainen saattaa hahmottua varsin toisella tavalla kuin jos hänen tuotantonsa on entuudestaan tut...

Kovin usein ei mies mene tapaamaan ex-naisystävänsä uutta miestä ja päädy ajelulle tämän kotipihalla seisovaan karuselliin. Näin kuitenkin tapahtuu Peter Sandströmin romaanissa Laudatur. Tämä kuva olkoon se kuva, joka heijastetaan tämän blogikirjoituksen seinälle. Nämä kaksi miestä karusellissa, joka pyörii toisen miehistä pihalla. Nämä kaksi miestä hevosten selässä. Nämä kaksi, joista kenellekään ei tule  mieleen cowboy. Peter on Peter Tässä on nyt seinä. Juuri tässä. Sen takana on Peterin elämä. Laudaturissa Peter Sandström astuu itsensä ulkopuolelle ja murtaa tämän seinän pala palalta ja näyttää lukijalle ihmisen elämän kuin se olisi museo, jossa on kuljettava hartaana vaaleansiniset muovisuojat jaloissa. Laudatur kertoo keski-ikäisestä Peteristä, kuinkas muutenkaan, sillä Sandströmin kirjojen päähenkilöillä on tapana olla Peter, joka on kovasti tekijänsä oloinen. Joku jossakin sanoi, että Sandström on Suomen Knausgård. Jos nämä kaksi kirjailijaa on pakko niputtaa ...

Lause. Ironinen lause. Ironisempi lause. Ironisin lause. Otetaan mukaan satiiri. Toistetaan. Satiriinen lause. Satiirisempi lause. Satiirisin lause. Otetaan mukaan ironia ja satiiri yhtä aikaa. Ironinen ja satiirinen lause. Ironisempi ja satiirisempi lause. Ironisin ja satiirisin lause. Lisätään Fredric Jameson. Lisätään Drake. Lisätään sättikeskustelu. Lisätään Facebook. Lisätään ketamiini. Lisätään parisuhde. Lisätään kaikkien edellisten eteen meta. * Äh. Jospa kuitenkin aloittaisinkin tämän bloggauksen näin: Rakastan tällaisia kirjoja, jotka ovat niin täynnä energiaa, että tölkistä ei tarvii ottaa yhtään lisää. Samanaikaisesti tämän tyyppiset kirjat saavat minut aivan uuvuksiin, koska ne sykkii joka suuntaan ikään kuin joka sanalla olisi oma alaviitteensä, jolla silläkin olisi oma alaviitteensä ja niinku edelleen. Asiaa ei yhtään helpota se, että Rakkaus niinku tuo esiin kaiken sen tyhjyyden, minkä keskellä me elämme. Kaiken sen, joka on olevinaan jotain, mutta ei ole....

Sydämen voi pysäyttää  monella tavalla. Luodilla, rakkaudella tai vaikka myrkyllä. JP Koskisen teoksen nimi 'Kuinka sydän pysäytetään' ei liene kysymys, koska sen perässä ei ole kysymysmerkkiä. Jos se ei ole kysymys, on se joko toteamus tai väite, jolloin sanan 'kuinka' synonyymiksi asettuu 'näin.'  Ja toden totta, JP Koskinen näyttää ja komeasti näyttääkin, miten monella tapaa sydän voidaan pysäyttää. Lukiessani teoksen nimi kulki mielessäni eräänlaisena johtomotiviina ja se sai yhä uusia merkityksiä ja tulkintoja sitä mukaa kuin etenin teoksen lukemisessa. Koskinen kirjoittaa historiallista fiktiota, jossa hän sekoittaa onnistuneesti todellista ja keksittyä. Kuinka sydän pysäytetään sisältää myös autenttisia kopioita lehtileikkeistä ja asiakirjoista, joiden mukaan ottaminen tuo teokseen yhden tason lisää. Niistä käy ilmi esimerkiksi Suomen epätoivoiset avunpyynnöt talvisodan aikana. Fakta ja fantasia limittyvät, mutta siitä huolimatta tai kenties j...

Katsoin uudestaan Jonia, ja silloin hän oli jo kumartunut eteenpäin, ja toisella kädellään hän repi [linnun]pesän irti oksanhangasta, piteli sitä edessään suoran käden varassa ja rusensi sen tomuksi sormiensa välissä vain muutaman sentin päässä silmistäni. * Hevosvarkaat on melkeinpä käsittämättömän raskas kirja. Tämä ei johdu siitä, että Pettersonin kirjoitustapa olisi erityisen raskas, eikä oikeastaan edes siitä, että teoksessa käsitellyt asiat ovat raskaanpuoleisia. Pikemminkin kyse on siitä, että teos on niin täynnä pinnanalaisia jännitteitä, vuosikausia kerääntynyttä pahaa oloa, luopumista ja pettymyksiä, jotka on pantu ämpäriin ja kansi päälle. Lukiessani olen tuossa ämpärissä ja ponnistelen saadakseni kannen liikkumaan. Se, että Hevosvarkaat on raskas, ei tarkoita, etteikö se olisi hyvä teos. Asia on juuri päinvastoin. Vaatii suurta lahjakkuutta kuvata elämän raskautta kuvaamatta varsinaisesti  juurikaan itse asioita, jotka tuon raskauden ovat aiheuttaneet. ...

Patrick Modianon kolmas romaani, Kehäbulevardit, on reikäistä kirjoitusta ja juuri nämä reiät tekevät siitä niin kiehtovan ja arvoituksellisen. Modianon henkilöhahmot ovat siluetteja, jotka heräävät eloon öisin. He ovat väärentäjiä, petkuttajia, nautiskelijoita ja vetelehtijöitä, jotka ovat kukin omista syistään jatkuvasti vaarassa jäädä kiinni. Eletään "tätä hetkeä", joka on sekä selitys, että syy. Eletään "vaikeita aikoja," jotka tekevät elämästä monin tavoin kestämätöntä. Taustalla ja tekstin läpi kulkevana virtana kuohuu saksalaisten miehittämä Pariisi. Kehäbulevardien päähenkilö ja kertoja on nuori mies nimeltä Serge Alexandre, jonka kertomus siitä, miten hän kadotti isänsä ja löysi tämän uudestaan muodostaa teoksen juonen. Asia tosin ei ole aivan näin yksinkertainen ja juuri siinä piileekin Modianon romaanin viehätys. On kyse joko siitä, että Alexandre muistelee isäänsä ja täyttää tarinan aukkokohdat parhaaksi kokemallaan tavalla. Toisaalta on mahdollis...

Peter Sandströmin Valkea kuulas on voimakasta kirjallisuutta. Se repii hämähäkinverkot silmistä. Hellästi ujuttaen. Kivulla riuhtaisten. Se tuudittaa ja iskee keihäällä. Se painaa selän taipumaan kumaraan ja pakottaa suun vääntymään Munchin huutoon. Se on kirosanan hyvä romaani.  Kirjailija Peter Sandström (s. 1963) on kotoisin Uusikaarlepyystä. Myöhemmin hänen ja hänen perheensä asuinpaikaksi vakiintui Turku. Sama pitää paikkansa romaanihenkilö Sandströmin suhteen. Yhtäläisyyksiä näiden kahden välillä on huomattavasti enemmänkin ja omasta elämästä ja elämänkokemuksista on vuosien myötä tullut kirjailija Sandströmille materiaalia, josta hän kirjoissaan ammentaa. On kuvaavaa, että päähenkilön nimi on hänen kaikissa teoksissaan Sandström. Vuonna 2012 kirjailija totesi oman elämänsä sekoittamisesta osaksi teoksiaan seuraavasti: "Aluksi se oli leikkiä ja tapa päästä lähemmäs luomiani henkilöhahmoja. Nyt siitä on tullut kirjoitustekniikkaa  ja jonkinlainen keino lyödä kipi...

Se taitaa nyt olla tässä. Vuoden 2014 paras suomalainen esikoisteos. Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia täyttää niin korkeatasoiselle kirjallisuudelle asetetut vaatimukset kuin henkilökohtaiset mieltymyksenikin. Se on moniääninen, rakenteeltaan ja kuvastoltaan oivallisen kompleksinen sekä lisää tietoa Jugoslavian hajoamisesta tavalla, johon varsinainen historiankirjoitus harvoin pystyy. Se tuo iholle muualta Suomeen muuttaneiden todellisuuden, kulttuurien väliset kahnaukset, yksilön ja perheen olosuhteiden puristuksessa, oman paikan maailmassa ottamiseen liittyvät haasteet sekä rikkaan symboliikan. Lyhyesti sanottuna: Kissani Jugoslavia on nautittavan kiinnostava romaani. Minulle yksi kaunokirjallisen teoksen kiinnostavimmista elementeistä on rakenne. Uskoisin sen johtuvan ainakin osittain siitä, että hyvin toteutettu rakenne estää lukijaa uppoutumasta tarinaan, muuttumasta passiiviseksi teoksen kuluttajaksi. Rakenne haastaa ja panee miettimään, se asettaa rinnakkain eri taso...