Tekstit

Näytetään tunnisteella jatkosota merkityt tekstit.

Kjell Westö: Molly & Henry - Romaani sotavuosilta

Kuva
Kun kysytään suosikkikirjaa Kjell Westön tuotannosta omien havaintojeni mukaan yleisin vastaus on Missä kuljimme kerran (Där vi en gång gått). Kirja sijoittuu vuosiin 1905-1938 ja merkittävässä osassa ovat sisällissodan aikaiset tapahtumat. Westön ansioksi onkin eittämättä luettava hänen kykynsä herättää henkiin eri historiallisia aikakausia ja niitä hän on tuotannossaan käsitellyt ansiokkaasti. Vaikka Missä kuljimme kerran on kaikinpuolin hieno romaani omaksi suosikikseni on noussut Älä käy yöhön yksin (Gå inte ensam ut i natten), joka sijoittuu pääosin 1960-luvun Helsinkiin. Kirjan lukemisesta on jäänyt mieleeni vahva muistikuva, joka saa nostalgista voimaa siitä, että luin sitä lapsuudenkodissani, joka sittemmin on myyty ja johon minulla ei enää ole pääsyä. Westön uutuus Molly & Henry - Romaani sotavuosilta  on hänelle tyypilliseen tapaan laaja kokonaisuus, jossa liikutaan talvi- ja jatkosodan vuosissa. Lähtökohtaisesti en ole niin laajan kerronnan ja tarinallisuuden ystäv...

Elina Sana: Isän sota

Kuva
Elina Sana (s. 1947) on arvostettu tutkija, toimittaja, ihmisoikeustaistelija ja tietokirjailija. Teoksestaan Luovutetut - Suomen ihmisluovutukset Gestapolle  (2003, WSOY) hän sai tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. * Isän sodassa Elina Sana tutkii omaa henkilöhistoriaansa ja etsii vastausta siihen, miksi hänen sotaan lähtenyt isänsä Jyrki Kolkkala oli sodasta palatessaan muuttunut mies, joka käyttäytyi tavalla, jolla Jyrki ennen sotaa ei koskaan olisi käyttäytynyt. Mitä Jyrkille sodassa tapahtui? Tätä kysymystä Elina  pyrkii selvittämään Jyrkin sotapäiväkirjojen kautta. Isä ja tytär pääsevät teoksessa ääneen vuorotellen. Elina omien muistojensa ja Jyrki sotapäiväkirjojensa kauta. Tuloksena on yhdistelmä, jossa kohtaavat paitsi kaksi eri maailmaa myös kaksi eri Jyrkiä. Jyrki Kolkkala toimi sodassa saksankielen tulkkina ja hänen sotapäiväkirjansa ovat paikoin hyvinkin pikkutarkasti ja huolella kirjoitettuja - jopa niin, että lukiessa alkaa ihmetellä, millä aj...

Lauri Mäkinen: 50/50

Kuva
Olisi pieni pyyntö ja sen pyynnön kohde on kirjailija Lauri Mäkinen. Pyynnön esittämistä hankaloittaa asianmukaisen lomakkeen puuttuminen, joten esitän sen vapain sanon tämän bloggauksen aluksi. Elikkäs: Haluan pyytää Lauri Mäkiseltä korvausta menetetyistä yöunista. Ihan bona fide aloitin lukea Mäkisen romaania. Oli aika myöhä, tunnustan, ja ajattelin, että luen muutamat kymmenet ensimmäiset sivut.  Suunnitelmani meni pahasti pieleen, sillä en pystynyt lopettamaan lukemista ns. ihmisten aikaan, josta seurasi sumuinen seuraava päivä ja siitä johtuvia kommelluksia. Joten miten olisi Lauri Mäkinen, saisinko niitä korvauksia? * En tiennyt 50/50 -romaanista etukäteen mitään. En edes aihepiirin vertaa. Jossakin uutisvirrassa olin nähnyt Aamulehdestä peräisin olevan lauseen, joka oli hyvin kehuva ja sen pohjalta kehitin itseltänikin salaa ajatuksen, että tämä romaani on ehdottomasti luettava. Usein intuitio on enemmän oikeassa kuin järki ja niin kävi tälläkin kertaa. Oivallis...

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (III)

Kuva
Lukiessani TPTA:n III osaa päällimmäisimmät tunteeni olivat hengästys ja ihmetys. Miten kukaan saattoi selvitä järjissään elämästä, jonka pirstoi ensin kansalaissota, sen jälkeen Lapuan liike ja suojeluskunnat sekä lopuksi vielä talvisota ja jatkosota, joka vei hautaan omat pojat. Vaikka noista ajoista on historiallisesti mitaten vain hyvin lyhyt aika, on elämä sen jälkeen muuttunut täysin radikaalilla tavalla. Jos aiemmin ahkeruus ja työnteko antoivat ihmiselle merkityksen ja olemassaolon tunteen, on niiden tilalla nykyisin virtuaaliset tykkäykset. TPTA:n III osassa yritetään päästä elämään kiinni kansakuntaa kahtaalle repineen kansalaissodan jälkeen. Elämä on haurasta hapuilua, kulkua heikoilla jäillä, jotka koska tahansa saattavat pettää alta. Sodan jättämät arvet ovat pitkiä ja näkyviä. Paljon on vihaa ja kaunaa pinnan alla ja tuntuu, että taistelu oli aivan turhaa. "Punikilla ei voi olla mitään laillisia oikeuksia." Köyhät ovat entistä köyhempiä ja rikkaiden ylväs...