Reader, why did I marry him?

Kiinnostuin Jennifer Eganin tuotannosta luettuani hänen uskomattoman teoksensa A visit from the Goon Squad (2010, suom. Aika suuri hämäys). Tämän lisäksi olen lukenut häneltä romaanit Look at me (2001) ja suomenkielisenä romaanin Sydäntorni (engl.kielinen alkuteos Keep, 2010). Kerran kirja-alessa harhaillessani ostin Keepin ja iloitsin löytäneeni aiemmin lukemattoman Eganin romaanin, kunnes huomasin, että samainen teos oli juurikin aiemmin lukemani Sydäntorni. Emerald City (1993) on käsittääkseni Eganin esikoisteos. Se sisältää yhteensä 11 novellia, joissa maailma on pinnalta hyvin arkimaailman kaltainen, mutta henkilöhahmoilla on omat hienovaraiset vinksahtaneisuutensa ja selittämättömiksi jäävät pakkomielteensä. Emerald City vie lukijansa mm. Bora Boralle, Kiinaan ja New Yorkiin. Monet novellien henkilöistä myös matkustavat paljon. Mietin jotakin novelleja yhdistävää teemaa ja se voisi olla kaipaus jotakin usein tarkemmin määrittelemätöntä kohtaan. Jotakin, joka ei ole läsnä n...

Tässä kirjoituksessa otan esiin jotakin sellaista Neljäntienristeyksestä, johon aiemmin ei ole kiinnitetty huomiota. Tai niin ainakin uskoisin. Tosin olen aiempia bloggauksia tästä kirjasta vain puolella silmällä vilkuillut, joten varma en tietenkään voi olla, vaikka oikeastaan olen. Vinkki: eräs loistava suomalainen naisnäyttelijä. * Siitä asti, kun varasin Neljäntienristeyksen kirjastosta, olen psyykannyt itseäni lähestymään Kinnusen teosta ikään kuin en siitä ennalta tietäisi yhtään mitään. En silti pystynyt pääsemään eroon niistä lukuisista hehkutusfiiliksistä, joiden alkuunpanijana oli Antti Majanderin ylistävä kritiikki Helsingin Sanomissa. En tosin ole sitä lukenut, mutta sen kaiut ovat kuuluneet kauas. Neljäntienristeys on hieno romaani, mutta luulen, että ilman vuorenkorkuisia ennakko-odotuksia se olisi ollut vielä hienompi. Jotenkin tähän kirjaan törmääminen liian usein, jopa TV-mainoksissa, sai aikaan tuntemuksia ja ennakko-odotuksia, jotka eivät voineet olla vaik...

Olen tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden kuluessa lukenut pääasiassa huikaisevia teoksia. Nyt olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa kirjoitan teoksesta, joka ei napannut. Lainasin Janne Oran romaanin 'Kadotetun lumo' (2014) sen kansikuvan ja takakansitekstin perusteella. Suomalaisessa kirjallisuudessa afrikkalaisuuteen liittyvät kuvaukset ovat vielä suht harvinaisia, joten tartuin Oran romaaniin innolla. 'Kadotetun lumo' sisältää kaikki elementit, jotka voisivat tehdä siitä minun kirjani. Teoksessa liikutaan kahdella aikatasolla. Menneeseen sijoittuva kuvaus käsittelee teoksen päähenkilön Kristianin ja hänen nigerialaistaustaisen tyttöystävänsä yhteiselämää. Nykytasolla kuvauksen kohteena on Kristianin ja hänen uuden kumppaninsa Venlan uusperhe-elämä. Venlalla on tytär, Terese, aiemmasta liitosta ghanalaisen miehen kanssa. Oran kuvauksessa rotu ja ihonväri nousevat keskeiseen asemaan. Andrea pohtii, miten hän Ruotsissa asuessaan erottuu aina joukos...