Reader, why did I marry him?

  Marlen Haushofer (1920-1970) oli itävaltalainen kirjailija. Väggen (suom. Seinä (1964), saksankielinen alkuteos Die Wand (1963) on hänen pääteoksensa, joka on käännetty useille kielille ja joka kuuluu 50 luetuimman kirjan joukkoon Itävallassa. Kuulin Haushoferista ja hänen romaanistaan ensimmäisen kerran kuunnellessani äänikirjana Saara Turusen ja Petra Moisasen toimittaa kokoelmaa Suurteoksia (Tammi 2021), jossa Malin Kivelä on valinnut esittelynsä kohteeksi juuri Haushoferin ja Seinän.  Kivelän tekstin myötä löysin myös Rauni Paalasen teoksen Kahvilanaisia (Kirjayhtymä 1998), jossa Paalanen kirjoittaa mm. Seinästä sekä Seinän suomentaneen Eila Pennasen esseekokoelman Tunnustelua (WSOY 1965), joka sisältää myös Seinää käsittelevän esseen. Rauni Paalanen kirjoittaa Kahvilanaisissa, että Haushofer "löydettiin uudelleen 1980-luvulla feministisen kirjallisuudentutkimuksen piirissä." En tiedä, missä määrin Haushoferista on puhuttu suomalaisissa feministisissä kirjallisuud...

Teidän täytyy muistaa, ettei edessänne enää ole miehenne, ei se ihminen jota te rakastitte, vaan erittäin voimakkaasti säteilevä radioaktiivinen kohde. Te ette ole itsemurhatyyppiä. Hillitkää itsenne. Yllä siteeratut sanat lausuttiin eräälle Tšernobylin raivaustöissä olleen miehen vaimolle. Otin ne tämän bloggauksen alkuun, koska halusin heti tehdä selväksi sen, että minulle Tšernobylin katastofi on jotakin, jota voin empaattisesti kauhistella, mutta jonka merkitystä kokonaisuudessaan en kuitenkaan voi ymmärtää. Voin toki, kuten nyt olen tehnyt, lukea Svetlana Aleksijevitšin dokumenttiromaanin ja kehua sitä monelta eri kantilta, enkä niin tehdessäni valehtele, sillä tämä teos on kaikki kehunsa ja palkintonsa todellakin ansainnut. Itse Tšernobyl ei kuitenkaan antaudu, sillä mitä tahansa siitä sanotaan, miten tahansa sitä kuvataan, minkälaisella kameralla tahansa sitä vangitaan, se on aina enemmän ja tämän enemmän olemisen Aleksijevitšin teos tuo esiin jysähtävällä tavalla. Toiseks...

Korpisoturi on kuin Saarijärven Paavo ja Duudsonit tanssimassa yhteisbalettia palsasuolla. Pidin Korpisoturia kirjaston varausjonossa pitkään lukittuna. Syy, miksi en halunnut lukea sitä on aika tyhmä, mutta kerron sen nyt tässä. Gustafssonin romaanin kansi on ihan harvinaisen ruma ja luotaantyöntävä. Se tokii sopii kirjalle sinänsä ihan mainiosti, mutta sisäisen kirjankansiesteetikkoni se sai voimaan rajusti pahoin. Kun kuitenkin yksi ja toinen bloggasi Korpisoturista ja maininnat olivat pitkälti positiivisia tein tekemällä päätöksen voittaa kammoni romaanin kantta kohtaan. Toki asiaan vaikutti myös Gustafssonilta aiemmin lukemani Huorasatu. Korpisoturin päähenkilö on Ahma-niminen mies, joka pyrkii varautumaan niin, että ei heti ensimmäisenä ole pulassa sen jälkeen kun maailmanloppu tai joku muu totaalikatastrofi on iskenyt ihmisten kimppuun. Ahma päättää muuttaa maaseudun metsänkupeeseen mökkiin, jota hän alkaa varustaa tulevaa silmällä pitäen. Hän on erakkoluonne, mutta y...