Reader, why did I marry him?

Annatuuli Saine ja Kati Outinen ©Marko Mäkinen Teatteri Jurkan Minä maalaan teidät kaikki on dramatisoitu elämäkerta Helene Schjerfbeckistä (1862-1946), joka on Suomen paitsi tunnetuimpia myös rakastetuimpia taidemaalareita. Uransa alkupuolen realismin ja naturalismin kautta Schjerfbeckistä kehkeytyi modernisti, joka niin taiteestaan kuin omasta elämästäänkin karsi kaiken ylimääräisen. Samaa "konmarittavaa" linjaa noudattaa myös Kati Outisen Jurkalle ohjaama näytelmä. Vuonna 2012 Ateneumissa pidettiin laaja Schjerfbeckin tuotantoa esittelevä juhkanäyttely, kun taiteilijan syntymästä oli kulunut 150 vuotta. Tuosta näyttelystä mieleeni on jäänyt erityisesti Schjerfbeckin omakuvien sarja, jossa ajankulun niin taiteellisen kehityksen osalta kuin ulkoisestikin saattoi lukea taiteilijan kasvoilta. Teatteri Jurkan Minä maalaan teidät kaikki liittyy osaksi Schjerfbeckin maalaamien muotokuvien sarjaa. Jurkan esityksessä monologi on muuntunut dialogiksi, jossa kohtaavat ...

Se sellainen kesä, kun ilma väreilee himon hikeä. Kun viljapellot laiskasti lainehtivat ja lehmät huokailevat kostein silmin. Se sellainen kesä, kun katse. Kun katsominen. Kun katsotuksi tuleminen. Rakastettu nainen pudotetaan kuiluun, jotta rakastaja voidaan tempaista korkeuksiin. Rakastettu nainen lankeaa eläimellisyyteen ja lapsenkaltaisuuteen ja mies pääsee hurmioon Jumalassa. Kaksi toisistaan etäällä olevaa ääripäätä. Mutta tämä ehkä onkin rakastetun naisen salaisuus. Tietämättään hän tietää, että nämä kaksi ääripäätä ovat mitä likeisimmin sidoksissa toisiinsa.* 'Vielä joskus kerromme kaiken' (2014) (saksankielinen alkuteos Irgendwann werden wir uns alles erzählen, 2011) on tarina 16-vuotiaasta Mariasta, joka ajautuu halun pyörteisiin 40-vuotiaan Hennerin kanssa. Se on myös kertomus DDR:n viimeisistä hetkistä ennen sen yhdistymistä Länsi-Saksaan. Vanhempiensa erottua Maria ajautuu asumaan Brendelin perheeseen DDR:n maaseudulle. Hänen ja Brendelien pojan, Johanneks...

Kirjallisuuden osalta päätin viettää ranskalaisen pääsiäisen. Ensimmäinen teemapääsiäisen lukukohteeni oli Grégoire Delacourtin 'Katseenvangitsijat.' 'Katseenvangitsijat' alkaa kuvauksella siitä, miten kiinnostunut teoksen päähenkilö Arthur Dreyfuss on naisten rinnoista. Pitäisikö tähän nyt lisätä, että kukapa mies ei olisi. Ei sentään, en halua uskoa, että puolet ihmiskunnasta elää ajatellen/katsellen/himoten naisten rintoja aina ja kaikkialla. Arthurille rinnat ovat kuitenkin iso juttu. Ehkä se johtuu siitä, että koira söi hänen siskonsa. Hirvittävä tapahtuma, joka mainitaan ohimennen, mutta joka sulkee Arthurin äidin rakkauden pojaltaan. Ehkä nyt pitäisi löytää joku analyysi koiran syömän siskon ja Arthurin tissikiinnostuksen välille, mutta jätän tuo yhteyden jokaisen itsensä pohdittavaksi. Delacourtin romaanin alku tuo mieleeni Michel Houellebecqin, tuon ranskalaisen suurta ristiriitaisuutta herättäneen kohukirjailijan, jonka kirjoituksia en juuri nyt väl...