Sirpa Kähkönen: Graniittimies
Tätä jokea olen ylittänyt risti selässäni päivästä viikosta toiseen lukiessani Graniittimiestä. Olen ollut Michel Tournierin Keijujen kuningas ja lannevaatteeni on likainen. Suoraan sanottuna paskainen ja nyt en puhu metaforin. Rannalle voisin nousta, jos luopuisin aatteistani. Vaan minä hullu ja toivoton, puren hampaillani idealismin reunaa. Lohkeaa hammas, tirskuu veri, vaan en luovuta sittenkään. Jatkan kulkuani liejuisessa vedessä tulematta perille. En voi saavuttaa vastarantaa, sillä siellä lakkaisin olemasta. * Sirpa Kähkösen Graniittimies oli viime vuonna Finlandia-ehdokkaana ja luin siitä silloin monia kiittäviä postauksia. En tiedä, mitä odotin, mutta sain kumaraan painavan, suorastaan ahdistavan lukukokemuksen. Sen vuoksi kirjoitankin tästä teoksesta nopeasti ja postaan samoin tein. Haluan eroon niistä tuntemuksista, joita Graniittimies minussa synnytti. Romaanin alussa Klara ja Ilja loikkaavat Venäjälle hiihtämällä. Ei tarvitse käydä umpihankeen, sillä latu on j...