Reader, why did I marry him?

  Näin kirkkaan ja selittämättömän unen: näin unta että leikin peilikuvani kanssa. Mutta missään peilissä ei ollut minun kuvajaistani vaan niistä heijastui joku joka en ollut minä. Tämän unen vuoksiko minä keksin Ângelan peilikuvakseni? Ehkä unen vuoksi, ehkä ei. Joka tapauksessa kirjailija (mies) keksii Ângelan - naisen. Kirjailija on Adam ja Jumala, Ângela hänen luomansa kylkiluu. Asetelma muistuttaa Lispectorin romaanista Oppiaika eli nautintojen kirja , jossa Lori (nainen) etsii vastausta elämisen kysymyksiin Ulisseksen (mies) oppilaana. Miksi Lispector haluaa alistaa naisen miehen palvelukseen? Miksi hän antaa miehelle Jumalan paikan? Näitä kysymyksiä tarkastelen tässä tekstissä feministisen lukutavan kautta.  Elämän henkäys on kirjoitettu kirjailijan ja Ângelan välisenä dialogina. Minä ja Ângela olemme sisäinen dialogini - minä keskustelen itseni kanssa. Käytännössä keskustelun sijaan kirjailija ja Ângela ilmaisevat itseään vuorotellen kirjailijan sallimissa rajoissa. Mi...

Alunperin tanskaksi vuonna 1971 julkaistu Aikuisuus (Gift, suom. Katriina Huttunen) on vakuuttava päätös Tove Ditlevsenin omaelämäkerralliselle trilogialle. Huomiota kannattaa kiinnittää teoksen tanskankieliseen nimeen, sillä tanskankielen sana gift on sekä naimisissa olemista tarkoittava adjektiivi, että myrkkyyn viittaava substantiivi.  Sanan gift merkitys ei teoksessa rajoitu pelkästään siihen, että naimisissa oleminen on Tovelle kompleksista ja myrkyllistä, vaan sana viittaa myös Toven lääkeriippuvuuteen, jota Ditlevsen kuvaa inhorealistisen tarkasti ja itseään kohtaan mikäänlaista sääliä tai armoa tuntematta. Aikuisuuden alussa Tove on parikymppinen ja naimisissa itseään 30 vuotta vanhemman Viggon kanssa, joka on ollut Tovelle avain kirjallisiin piireihin.  Eletään Saksan miehityksen aikaa. Kirjallinen elämä on vilkasta, juodaan korvikeviiniä ja perustetaan Nuorten taitelijoiden klubi. Uusia ihastuksia tulee Toven elämään ja niiden seurauksena eroja entisistä suhteista. ...

Jos yhtään seuraa internetsin kirjallisuussivuja ei ole voinut välttyä kehuilta japanilaisen Mieko Kawakamin romaanista  Breasts and Eggs .  Jonottelin kirjaa jonkun aikaa Helmetistä, mutta malttamattomuuksissani päädyin ostamaan sen. Kannattiko? Enimmäkseen ja kokonaisuudessaan kyllä, mutta en käyttäisi ilmaisua "breathtaking", kuten Haruki Murakami kirjan kannessa.  Kawakami joka tapauksessa nostaa romaanissaan esiin erittäin kiinnostavia naisen ruumiillisuuteen liittyviä kysymyksiä ja teos sisältää niin monia hienoja pohdintoja naisen roolista japanilaisessa yhteiskunnassa sekä naisille asetetuista vaatimuksista, että niiden vuoksi olen valmis antamaan muutamat heikkoudet anteeksi. Breasts and Eggsin päähenkilö on Natsuko, joka on kirjoittanut yhden romaanin ja taistelee toisen kirjansa kirjoittamisen kanssa.  Teoksen alussa kerrotaan, miten Natsukon sisko Makiko ja hänen tyttärensä Midoriko tulevat Tokiossa asuvan Natsukon luokse pariksi päiväksi. Vierailun perim...

Voi olla, että olen kirjoittanut sentimentaalista paskaa. Otan sen riskin ja mietin, että niinä pimeinä öinä aamuyöstä kello 4, kun nukkuminen tuntuu kaukaisimmalta, saattaa sentimentaalisen alta löytyä yllättäviä asioita. Aivan. Juuri niitä, joita päivisin ei kehtaisi edes sanoa ääneen. Moni lukija tunnistaa ne hetket ja sen tuskan, kun yrittää tehdä päätöstä siitä, mitä lukisi seuraavaksi. Ne hetket kirjahyllyn edessä, ne vaeltelut kirjastossa ja kirjakaupoissa, ne väärien kirjojen seireenin kutsut ja pettymykset, kun kirja on taas kerran jätettävä kesken, koska se puhuu kieltä, josta ei saa otetta. Sitäkin arvokkaampaa on, kun se oikea kirja löytyy. Se tuntuu niin hyvältä, että sen hyvän tuntemisen keskellä uskaltaa ajatella, että ilman juuri tätä kirjaa monikin asia olisi voinut mennä kovin toisin. Juuri nyt se kirja on minulle Taija Tuomisen Kuningaskobra . Tuomisen romaanin "löytäminen" ei tapahtunut suorinta reittiä. Tarvittiin Erja Manto, Tammen työntekijä ja ...

Nyt kaahataan minillä, joka on lahja kuningatar Elisabethilta. Vrum! Johanna Venhon romaani Ensimmäinen nainen kertoo yhdestä suomalaisesta first ladysta, Sylvi Kekkosesta. Teoksen nimi on vahvasti ironinen, sillä vaikka Sylvi oli kansakunnan ensimmäinen nainen oli hän sitä harvoin aviomiehellensä. Sylvin mies oli Urho.  Jättiläinen, joka jätti varjoonsa lähimpänsä. Aina puhe kääntyy Urhoon. Minkä sille mahtaa. Olen ison liekin vierellä kytevä pikku kipinä. Teoksen alussa on kaksi vahvaa kuvaa, jotka jäävät minun koko Ensimmäisen naisen luennan ajaksi. Ensimmäinen näistä on Sylvi ajamassa yksinään minillä Kekkosten mökille. Näen, miten mini kiitää. Näen, miten Sylvin kaasujalka on painavaa sorttia. Näen, miten vapaus kehystää minin. Toisessa kuvassa ollaan Sylvin hyvän ystävän, kirjailija Marja-Liisa Vartion hautajaisissa. Sylvi sanoittaa kokemustaan Urholle kertomalla, miten "linnut sukkuloivat puissa hautojen yllä ja visersivät sitä polveilevaa, rönsyävää säveltään p...

Tommi Melenderin Rautakausi on hauska kirja. Kirjoitinkohan tuon edellisen lauseen siksi, että Rautakaudessa henkilö nimeltä Melender on hieman tuskastunut siitä, että hänen kirjojensa huumoripuoli on monilta lukijoilta jäänyt löytymättä. Ehkä minä halusin tehdä mieliksi autofiktiohenkilö Melenderille. Tässä nyt ensimmäisenä tulee vastaan se, että Rautakauden hauska on hauskimmillaan hauskaa tavalla, joka ei minua oikeastaan naurata. Vähän samaan tapaan kuin Ultra bran biisissä on "taustalla aurinko, joka ei lämmitä." Omaksi onnekseni teos sisältää kuitenkin runsaasti myös kohtia, jotka naurattavat ihan oikeasti, vaikka välillä tuntuukin, että rehellisempää olisi itkeä tyrskimällä - syistä, joita en halua kertoa. Todettakoon sen tähden vain, että naurun ja itkun välinen matka on Rautakaudessa lyhyt ja toisinaan olematon, joten ei olisi väärin kutsua tätä teosta autofiktiiviseksi melodraamaksi. Rautakauden alkusivulla todetaan, että "kaikissa kirjoissa on kaikuja...

Saara Turusen Sivuhenkilöstä keskustelevat tässä lähetyksessä kuvitteellinen miesoletettukriitiikko (KMOK) ja minä (M) KMOK: Tämä nyt on tällaista henkilökohtaista vuodattamista, joka tuntuu olevan muodissa. Likkojen kirjoitusta. M: Huomaatko mitään outoa edellisessä lauseessasi KMOK: En. M: *vilkaisee vastapäistä rautakaupan ikkunaa* Kommenttisi voisi tulkita niin, että hyvää kirjallisuutta on ei-likkojen eli miesten kirjoittama kirjallisuus KMOK: En minä sitä tarkoittanut, mutta kirjallisuudessa on tärkeää kirjoittaa sodista ja kritisoida yhteiskuntaa M: Muistanet tämän: "Tämä on tärkeä kirja, se kertoo miehistä sodassa. Tämä kirja ei ole kovin tärkeä, se kertoo naisten ajatuksista.” KMOK: Eiköhän ole aika kulunutta vetää esiin Virginia Woolf -kortti. Lisäksi on hyvä kirjoittaa asioista, jotka itse tuntee M: Suomalaisilla miesoletetuilla kirjailijoilla onkin todella paljon henkilökohtaista kokemusta sodista KMOK: Nyt viet tätä keskustelua tahallasi väärään suunt...

Tervetuloa vuoden viimeisen BAR Finland* -postauksen pariin, joka alkaa seuraavalla tiivistyksellä: Koska naiselta pääsi sateenvarjo karkuun mies souti saareen ja matkusti Pariisiin. Edelliseen lauseeseen on tiivistetty Joel Haahtelan Katoamispisteen tarinallinen kehityskulku. Se ei tietenkään kerro itse romaanista mitään, eikä sen ole tarkoituskaan niin tehdä. Sateenvarjo on joka tapauksessa oleellinen ja se, että tuuli tempaisi sen naisen kädestä, koska sitä kautta Katoamispisteen kertoja (pitkälti Joel Haahtelaa itseään muistuttava mies) tutustui ranskalaisnaiseen nimeltä Magda. Magda on tullut Helsinkiin etsimään kadonnutta ex-miestään Paul Roux'ta, josta hän ei ole kuullut pitkään aikaan. Matkustajakodista, jossa Paul Roux asui löytyy muutamia hänen sinne unohtamiaan esineitä ja niiden joukossa on Raija Siekkisen romaanin Häiriö maisemassa ranskankielinen kääännös. Näin sateenvarjo - omanlaisensa maisemallinen häiriö sekin - on sysännyt alkuun tapahtumasarjan, jossa...

Herätyskello soi. Minä painoin sen pois päältä ja nousin ylös. Olin nähnyt pahaa unta ja hikoillut pyjamani märäksi. Tuntui hyvältä asettaa jalat viileälle lattialle ja kävellä keittiöön. Latasin kahvinkeittimen ja jäin odottamaan kahvin valmistumista. Kahvintuoksu täytti vähitellen keittiöni. Päiväohjelmaani ei kuulunut mitään ja sekin tuntui hyvältä. Ikkunasta näin, miten mies avasi autonoven ja kaasutti pois parkkipaikalta. Hän oli varmaankin menossa töihin. Edellisessä kappaleesa pyrin matkimaan Ossi Nymanin kirjoitustyyliä hänen esikoisromaanissaan Röyhkeys , joka kertoo nimettömäksi jäävästä miehestä, joka on "ammatiltaan" työnvälttelijä. Tarina etenee pitkälti perussuomalaisin (sic!) päälausein ja liittyy näin luontevaksi osaksi kirjallisuutta, jossa hahmotellaan realismin keinoin suomalaismiehen mielenmaisemaa. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus Nymanin romaanista, sillä teoksen loppupuolella kerrontaan tulee uusi käänne, jota paremman ilmaisun puutteessa kutsun J...

Oriana Fallaci (1929-2006) oli italiainen toimittaja ja kirjailija. Eurooppalaisen journalismin valovoimainen tähti, joka oli tinkimätön ja muiden näkökulmasta välillä suorastaan tuskallisen itsepäinen kaikessa mihin ryhtyi. Minulle Fallacilla on kuitenkin myös hyvin yksityinen ja tärkeä merkitys sen vuoksi, että eräässä kiperässä elämäntilanteessa luin läpi yön hänen romaaniaan Mies (Un uomo, 1979). Kokemus oli niin lohdullinen ja turvaistava, että vielä vuosienkin jälkeen se palautuu vahvana mieleeni ja tämä teos löytyy kirjahyllystäni tänäkin päivänä. Tunnustan odottaneeni tältä teokselta paljon, mutta samaan hengen vetoon on todettava, että niinikään italialaisen toimittajan Cristina de Stefanon kirjoittama elämäkerta Oriana Fallaci - Nainen ristitulessa on melkolailla puolivillainen teos siinä suhteessa, että siitä jää puuttumaan kaikki se draivi ja energia, jota Fallacissa itsessään oli. Elämäkertana tämä teos on kumman hengetön, mikä on todella sääli, sillä Fallacin elämäs...

Brittiläinen Jeanette Winterson (s. 1959) on tuttu useimmille kirjallisuutta yhtään seuraaville, sillä erityisesti hänen esikoisromaaninsa Oranges are not the only fruit (1985, suom. Ei appelsiini ole ainoa hedelmä, Bazar 2007) on saanut suosiota ja näkyvyyttä ympäri maailman. Winterson on muokannut tästä romaanista myös BBC:lle televisiosarjan, joka voitti ilmestymisvuonnaan arvostetun BAFTA-palkinnon. Itse luin tämän hänen esikoisteoksensa jo 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa ja se, että teos suomennettiin vasta vuonna 2007 tuli minulle aikamoisena yllätyksenä, kun suomennoksen vuosilukua etsiskelin tätä postausta varten. Siinä missä Oranges on fiktiivinen tai tarkemmin ottaen puolifiktiivinen tarina on Why be happy   When You Could be Normal? omaelämäkerrallinen kehityskertomus Wintersonin elämästä tyyliin "näin ne asiat oikeasti menivät." Why be happy on järkyttävän kiinnostava teos, jossa Jeanette etsii identiteettiään ja juuriaan sekä pyrkii pääsemään selville, ...

Riitta Jalosen romaani Kirkkaus on teos, joka on kuin tehty lukijoiden rakastettavaksi ja mikäli kirjablogeja on uskominen on se otettu vastaan melko lailla yksimielisesti ihastuksesta huokaillen. Todellisen historiallisen henkilön/tapahtumien kuvaaminen kaunokirjallisesti on laji, johon suhtaudun jossain määrin epäillen. Tuoreessa muistissani on vielä se katastrofaalinen lukukokemus, jonka tarjosi Jayne-Anne Phillipsin Murhenäytelmä . Päinvastaista eli kerrassaan loistavaa todellisten tapahtumien fiktionaalistamista taas on viime aikoina lukemieni teostan joukossa edustanut Ryan Gattisin Vihan kadut , jonka hurjuus on aivan omaa luokkaansa. Kirkkaus puolestaan kertoo uusi-seelantilaisesta kirjailijasta nimeltä Janet Frame (1924-2004).  Hulluus kuvun alla Janet Frame oli kirjailijan oikea nimi, mutta hän alkoi myöhemmin käyttää salanimeä Nene Janet Patherson Clutha, jolloin Janet Framestä tuli hänen kirjailijanimensä. Janet Frame halusi paeta uuden nimen taakse, pitää...

Outline on järkyttävän älykäs romaani, johon minä putosin kuin kaivoon, jonka pohja ei vieläkään ole tullut vastaan.  Sitä lukiessani tajusin myös yhtäkkiä, että sen lukeminen tuntui intensiteettinsä osalta juuri siltä kuin olin odottanut tuntuvan Elena Ferranten romaanin Loistava ystäväni lukeminen.  Löydät kyllä muutakin luettavaa kuin juuri tämän romaanin Outline ei ole kaikille. Ei, se ei ole edes useimmille, mutta niille joille se on, se on sitä harvinaisen paljon. Erityisen paljon se on kaikille niille, joissa asuu kirjoittamisen palo ja niille, jotka uskaltavat pysähtyä ja rapsutella omia niin sanottuja totuuksiaan. Se on sukellus vaatteet päällä ja nousu takaisin veden pinnalle alastomana. Se on yksi kertomus aiheesta 'miten kirjat syntyvät' ja miten ihmisen kyky pettää itseään on loputon. Nyt tulee paukku. Uskokaa tai älkää, Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman  että minun...