Reader, why did I marry him?

Kaj Korkea-ahon Pahan kirjan takakannessa sanotaan: Älä lue tätä kirjaa tai joudut helvetiin. Luin siitä huolimatta ja kirjoittelen nyt täältä rajan toiselta puolen. Joskus kirjaan ei pääse niin sanotusti sisään. Ikään kuin kirjassa ei olisi ovea ollenkaan, josta käydä sen huoneeseen ja maailmaan. Pahan kirjan kanssa tämäntapaisia ongelmia oli aivan harvinaisen vähän. Itse asiassa ei lainkaan. Teos alkaa kuvauksella, jossa Åbo Akademin luentosalissa on meneillään suomenruotsalaista modernismia käsittelevä kurssi. Löydän itseni oitis kirjan opiskelijoiden joukosta, sillä olen ollut vastaavalla kurssilla itsekin. Tämän lisäksi jo sivulla 10 mainitaan Hagar Olsson, tuo minulle kaikkein rakkain suomenruotsalainen kirjailija. Että kyllä vaan, olen alusta lähtien messissä, messityttö suorastaan. Ikään kuin edellinen ei vielä olisi tarpeeksi, niin muutaman sivun päästä lukija tapaa Callen, joka on junassa matkalla Helsingistä Turkuun, mutta matkanteko keskeytyy, koska joku on hypän...

Norjalaisen Hanne  Ø rstavikin  Vecka 43 on lumoava kokemus. Se käsittelee asioita, joista lukeminen saa minut suuremmanpuoleiseen hurmioon. Aiemmin lukemieni  Ø rstavikin  teosten pohjalta saatoin odottaa, että Vecka 43 olisi teos minun  makuuni. En silti osannut aavistaa, miten valtaisan maailman sen  minulle avaisi. Itse teoskin päätyi omistukseeni sattumankauppaa, kun löysin sen Helsingin Kampin linja-autoaseman kierrätyspisteestä. Olisi voinut hyvinkin kulua useampikin vuosi ennen kuin tämä teos olisi päätynyt lukuuni, mutta ollessani lähdössä saareen nappasin sen mukaani enempiä ajattelematta lähinnä siksi, että kyseessä oli kevyt pokkari. Kevyt painonsa vuoksi. Siis. Vecka 43 kertoo vähän yli kolmekymppisestä Solveigista, joka saatuaan valmiiksi kirjallisuustieteen väitöskirjansa päätyy opettajaksi pieneen korkeakouluun. Samassa koulussa toimii opettajana myös Hilde, jonka persoonaa kohtaan Solveig tuntee kummaa, toisina...

Ostin Azar Nafisin teoksen ihan pelkästään sen nimen perusteella tietämättä siitä ennalta yhtään mitään. Lolita ja Teheran vaikuttivat lupaavalta yhdistelmältä, varsinkin kun viime aikoina olen tuntenut melkoisen suurta Nabokov-heikotusta. Hyvin nopeasti kävi ilmi, että Reading Lolita in Tehran on hurja teos. Se vie mukanaan iranilaiseen kulttuuriin ja kirjallisuuden transformatiiviseen voimaan. Paikoin teos lähenee kirjallisuudentutkimuksellista esitystä. Asia, jonka itse koin pelkästään myönteiseksi, sillä Nafisin tapa tarkastella kirjallisuutta on sekä tarkka, yllätyksellinen että nautinnollinen. Tämän teoksen luettuani katson itsekin kirjallisuutta toisin. Huomaan oman laiskuuteni ja leväperäisyyteni, mitä tulee kirjoista bloggaamiseen. Nafisi osoittaa, miten suuria kysymyksiä ja mestarillisia tulkintoja kirjalliset teokset tarjoavat ja hänen havaintojensa rinnalla omat muutamat sanani vaikuttavat niin kovin vaatimattomilta ja harrastelijamaisilta. Kyllä vaan, olen tosihei...